Tulikirja
2 journalers for this copy...
Journal Entry 1 by Pinni from Hamina, Kymenlaakso / Kymmenedalen Finland on Thursday, August 28, 2008
Kirjan ostin kirpparilta, kun sattui eteen. Kiinnostava.
Kirja on nyt luettu. Olin kuullut siitä jotain juttua, ennenkuin törmäsin siihen kirpparilla. En vaan muista mitä. Kirja kuitenkin vaikutti aiheeeltaan mielenkiintoiselle.
Kirja on oikeastaan vihko, mitä melkein 14-vuotias Kalle kirjoittaa. Hän on mielisairaalassa nuorten osastolla, koska hyppäsi eräänä aamuna parvekkeelta alas.
Kirja käsitteli kaikkia Kallen elämässä olevia ihmisiä, ei niinkään mielisairaalassa elämistä tai mitään siihen liittyvää. Tai toki asiat liittyivät siihen, mutta enemmänkin Kalle kirjoitti ihmisistä siellä tai vanhemmistaan.
Kirja oli tavallaan ihan hyvä, mutten sitten kuitenkaan oikein pitänyt siitä. Jo alussa huomasi, että kaikki tähtäsi parvekepäivään ja siihen, milloin Kalle kertoo siitä. Toisaalta minua häiritsi kirjan tyyli, joka ei toiminut ihan jokakohdassa niin hyvin.
Eli kelpo lukemista, muttei mikään loistokirja.

Journal Entry 2 by Pinni at Kulmakonditoria in Järvenpää, Uusimaa / Nyland Finland on Thursday, November 20, 2008
Released 15 yrs ago (11/20/2008 UTC) at Kulmakonditoria in Järvenpää, Uusimaa / Nyland Finland
WILD RELEASE NOTES:
WILD RELEASE NOTES:
Vapautan kirjan kulmakonditoriaan iltapäivällä. Onnea kirjan löytäjälle ja hyviä lukuhtkiä!
Vapautukslla osallistun VariC:n vapautushaasteeseen ruutuna Lönrotinkatu.

Oli tosi mukava lukea 14-vuotiaan pojan juttua!
Aihe sinällään oli vakava,mutta Kalle kertoi mukavasti.
Löysin kirjan kirjaston kierrätyshyllystä ja kirja
on lähdössä maailmalle!
CAUGHT IN JÄRVENPÄÄ SUOMI