Tämä on työkaverilta palautunut kappale, jonka oli tarkoitus jäädä omaan hyllyyni. Laitan sen nyt kuitenkin kiertämään rinkinä jumiutuneen kappaleen tilalle.

KIRJARINKI
**********

Teethän je:n heti saatuasi kirjan, jotta tiedämme missä hän kulkee. Osanottajien määrästä johtuen pitoaika 2 viikkoa, josta voi saada hyvällä perustelulla armoa (lähetä minulle siinä tapauksessa PM).

1. Tintti (Jyväskylä)
2. Tarna (Tampere)
3. lukutuoli (Tampere)
4. Elina (Tampere)
5. hetku77 (Nokia)
6. Hambo (Tampere)
7. kiksu (Tampere)
8. Becky77 (Pori)
9. Jaatiina (Leivonmäki)
10. Niora (Joensuu)
11. ruzena (Hämeenlinna)
12. Aspen72 (Turku)
... ja takaisin Piikulle

Kirja tuli perille, kiitokset Piikulle! Näyttää nopealukuiselta, mikä sopii mainiosti sillä kaipaan nyt juuri jotain kevyttä ja helppoa.

Olipa tässä ruotsalaisuutta kerrakseen. :)

Kirja alkoi hauskasti, mutta ensimmäinen osa oli vähän turhan pitkä - ajattelin jo, että jos tämä on loppuun asti tätä yhtä ja samaa niin en kyllä jaksa. Sitten alkoi onneksi tapahtua ja tarina eteni vauhdikkaasti. Loppu oli vähän lässähdys. Kirjoittajalle tuntui tulleen lopun kanssa kiire, ja toisaalta alkua olisi voinut tiivistää reilusti.

Tyyli toi mieleen Juoppohullun päiväkirjan, samanlaista hiukan töksähtelevää kerrontaa jonka lukemista ei kovin nautinnolliseksi voi kuvata. Välillä nauratti kyllä ääneen, mutta kokonaisuutena jäi sellainen "höh" -fiilis. Ihan hauska mutta ei kovinkaan mullistava tai mieleenpainuva lukukokemus.

Seuraavaksi Tarnalle.

Kiitos, Tintti! Kuplamuoviin hyvin pakattu kirja oli odottamassa, kun palasin tämänpäiväiseltä vapautuskierrokseltani.
Joku voisi kyllä jossain vaiheessa tutkia rinkikirjojen joukkohysteriaa: Olen muutaman viikon haahuillut ilman ainoatakaan rinkikirjaa, ja eikös vaan eilisen ja toissapäivän aikana olekin jo kolme bookcrossaria kysellyt osoitettani ringin takia. Ja nyt Tintti pääsi yllättäen iskemään kirjalla takaapäin. Uskallanko enää edes sähköpostia avata, postiluukulle menemisestä puhumattakaan? ;)
Olen silti iloinen. Ainakin takakansitekstinsä perusteella kirja vaikuttaa kiinnostavalta. Onhan se sitä paitsi toivelistakirjani. Piikulle kiitokset ringin järjestämisestä!

Ihan ensimmäiseksi kiitän Lukutuolia kehotuksesta lukea Vadelmavenepakolainen ennen lainassa olevaa Jaan Krossia. Vasta sitten nimittäin tajusin Piikun antaman — ja sinänsä ihan riittävän — kahden viikon lukuajan. Olisi voinut stressi iskeä muuten. Ja Tintille vielä kiitos lähetyksen oivallisesta ajoittamisesta; osutit kirjan juuri sopivasti muiden rinkien välimaastoon.

Olipas helppo- ja nopsalukuinen kirja. Enhän minä malttanut olla takertumatta kirjaan jo heti ekana iltana, ja riitti sitä vielä vähän itsenäisyyspäivällekin. Journaalin teko onkin sitten jo toinen juttu, sepä ei sujunutkaan yhtä sutjakkaasti.
Ei Vadelmavenepakolainen ainakaan sitä ollut, mitä odotin. Kuvittelin — tai toivoin — kirjan käsittelevän kahden maantieteellisesti lähekkäisen kulttuurin eroavaisuuksia ja tuovan ruotsalaisuuskäsityksiini jotain uutta. Ja hui hai: Nousiainen pelaa puhtaasti stereotypioilla, mikä oikeastaan on aika tylsää.
Silti kirja viihdytti. Toisin kuin Tintti, minä pidin ensimmäisestä osasta. Samaa mieltä olen sen sijaan siitä, että loppua kohden kirjailija tuntuu kiirehtineen vähän liikaa, ja siksi kertomus on jotenkin epätasapainossa. En silti toivoisi kakkos- tai kolmososaan pidennyksiä, joten ehkä alkua olisi sittenkin pitänyt vähän tiivistää... Tai tehdä kaksi eri kirjaa?
Muutaman ajatuksentyngänkin kirja lukemisen aikana herätti. Se antoi oivan esimerkin mm. siitä, miten historiankirjoitusta voi vääristellä. Melko hupaisia hetkiä jotkin Mikon väitteistä onnistuivatkin tarjoamaan: Masennusta ei tosin ollut vielä lanseerattu Suomessa, joten minua ei diagnosoitu masentuneeksi. (Kauhun paikka: seuraavaksi Lukutuoli tietenkin toteaa Mikon olevan oikeassa ja minun väärässä.) Myös Mikon käyttämä termi moraalinen äidinkieli on hauska. Ainakin minulle se on uusi ilmaus.
Putkinäköisyydessään Mikko muistutti Sanna Ravin Ansarin minäkertojaa, Antero Kivekästä; yhden aatteen miehiä kumpikin. Aate vain on eri.
Toinen kirjallinen mielleyhtymä syntyi S. M. Lipsetin Continental Divide -teokseen. Kanadalaista ja yhdysvaltalaista kulttuuria vertailleen Lipsetin mukaan usalaisuus edellyttää ns. amerikkalaisten arvojen hyväksymistä, kun taas Kanadassa ja Euroopan maissa (Lipset mainitsee nimenomaan Ruotsin) kansalaisuus liittyy ympäröivään yhteisöön, ts. syntyperään eikä aatteelliseen sitoutumiseen. Siitähän tavallaan olikin kysymys viranomaisten suhtautumisessa Mikon kansalaisuudenvaihtotoiveisiin. Mikko vain ei hyväksynyt sitä. Muutenkin hän jossain välissä osoitti ajattelevansa enempi amerikkalaisittain: Paha saa kasvot, ylimieliset kasvot. Kaikki hänen ilmeessään heijastaa kansankodin arvojen hylkäämistä. — Ja nyt minua mietityttää, näinköhän Nousiainen teki tuon tahallaan. Ja jos, viittaako hän sillä ruotsalaisen (Mikkohan oli ainakin omasta mielestään ruotsalainen!) vai suomalaisen kulttuurin amerikkalaistumiseen? (Hmm, no jaa. Mohsin Hamidin The Reluctant Fundamentalist -kirjaa käsittelevässä journaalissani pohdin taas sitä, olisiko USA juuri tuossa suhteessa muuttunut sitten syyskuun 2001... Pitäisiköhän Lipsetin lausahdus nykyisin kääntääkin toisinpäin?)

En tunne ruotsalaista kulttuuria kovinkaan hyvin. Ehkä siksi Mikko onnistui tarjoilemaan varsinaisen yllätyksen:
Mikään ei ole niin surullinen näky kuin yhteisön ulkopuolelle suljettu ruotsalainen.
Ruotsalaisessa tarvehierarkiassa yhteisöllisyys on jopa ravinnon yläpuolella.
Tuohan kuulostaa lähinnä siltä, kuin puhuttaisiin jostain aasialaisesta tai ehkä afrikkalaisesta kulttuurista! Vai onko sittenkin kyse jälleen Mikon omalaatuisen vääristyneestä tulkinnasta?

Muuten Vadelmavenepakolainen olikin sitten aika yllätyksetöntä tavaraa. Juoni kulki kuin juna raiteillaan, ylimääräisiä mutkia tai kiertoteitä ei syntynyt. Loppuratkaisu oli yhtä odotettavissa kuin joulu kerran vuodessa.

Kiitos Piiku! Kirja oli kiva ja lukukokemus maittava. Se synnytti näköjään jopa ajatuksia, pitkästä journaalista puhumattakaan. (Anteeksi!) Niin kiinnostava se ei kuitenkaan ollut, että haluaisin siihen näillä näkymin enää toistamiseen tarttua. Ilomielin siis luovutan Vadelmavenepakolaisen Lukutuolin vastaanottokotiin torstaisessa pikkujoulumiitissä.
Toivottavasti kirja kulkee joutuisasti, ja saat myös sen jumissa olevan kappaleen kotiin mahdollisimman pian.

ILOISTA JOULUNALUSAIKAA KAIKILLE!

Kirja siirtyi minulle illan pikkujouluhenkisessä BC-tapaamisessa! Mieheni voitti jostain kilpailusta kahden hengen pidennetyn viikonloppumatkan Liverpooliin, lähdemme ylihuomenna. Päätin, että Vadelmavenepakolainen pääsee matkalukemiseksi lentokoneeseen - ja mahdollisesti Liverpool-ManU -jalkapallo-otteluun, jonne palkintomatka sisältää liput :))
Ja nyt minulle iski stressi siitä, kuinka saan joulun aikaan kirjan siirtymään Elinalle...?? Tunnustan jo etukäteen, että olen joulun ja uuden vuoden välipäivät Itä-Suomessa.

Tämä oli oikein hauskaa ja kepoista matkaluettavaa, mutta valitettavasti kirja oli aika epätasainen. Nauroin hervottomasti ääneen TV-meteorologi Petri Takala -jutulle ja alkuosassa olevalle kohdalle, jossa Mikko anoo pomoltaan vapaapäiviä erilaisina ruotsalaisina juhlapäivinä, kuten Hjalmar Brantingin hääpäivänä ja Per Albin Hanssonin ensimmäisen hallituksen virkaanastumispäivänä. Petri Takala -stoori oli erityisen hauska, koska tänä kesänä olen kuunnellut Jope Ruonansuun tekemää laulua ko. henkilöstä - miten yksi ja sama meteorologi voikaan näin innoittaa luovuuteen ?! Onkohan Takalasta vielä muutakin runoiltu ??

Loppuosa jotenkin lässähti, mutta luin kirjan ilolla loppuun.
Kiitos ringistä Piikulle. Yritän tavoittaa Elinaa pikimmiten, ehkäpä ennen joulua.

Paniikki vältetty ja kirja siirtyi kuin siirtyikin minulle ennen joulua. Tämä jo runsaasti matkustanut kirja pääsee matkalukemiseksi Oulun matkalle.

11.1.2008

Tämä oli tosi nopealukuinen kirja ja nopeasti sen luinkin kun alkuun pääsin. Välillä nauratti, mutta samalle mieleen hiipi pieni pettymys. Odotin kirjan olevan hauskempi ja jotenkin parempi. Minustakin kirjan loppu lässähti alun rakentamisen jälkeen, mutta ei se silti tylsäksi käynyt.
Nyt yritän tavoittaa Hetkun mahdollisimman pian.

25.1. Kirja oli tullut postissa tällä viikolla. Aloitankin lukemisen välittömästi.

6.2. Luin kirjan eilen illalla loppuun. Noh... En tiedä tarkalleen mitä tarinalta odotin, mutta olisi pitänyt arvata että tässä mennään stereotypioiden, fanaattisuuden ja idealisoinnin puolelle siinä määrin, että kirja ei olisi välttämättä ollut minua varten. Luin sen kuitenkin urheasti loppuun. En ole koskaan ymmärtänyt yhden aatteen nimeen julistamista oli sitten kyse uskonnosta, ihonväristä, ruokailutottumuksista tai sitten kuten tässä tapauksessa kansallisuudesta. Sellaisen kavennetun maailmankuvan ymmärtäminen ei vain onnistu minulta, ei sitten millään, eikä tämä kirja myöskään tuonut lisäapua tilanteeseen. Päähenkilön takinkääntö tarinan lopussa oli viimeinen niitti - jos kerran ollaan yhden aatteen suhteen fanaattisia, niin ei sitten mennä vaihtamaan aatetta kesken kaiken!

Laitoin kirjan postiin Hambolle tänään aamusella, joten se varmaan odottelee häntä matkalta palattaessa.

Vadelmavenepakolainen odotti minua Rooman matkalta palatessani. Kiitos hetkulle lähetyksestä.

6-vuotias kouvolalaispoika Mikko Virtanen pääsee vanhempiensa kanssa Tuhkolma-risteilylle. Laivalla hän ostaa taskurahoillaan vadelmavenekarkkeja. Hän huomaa niiden maistuvan paljon paremmilta kuin suomalaiskarkit. Hän hurmioituu kaikesta mitä matkalla näkee ja kokee. Tästä saa alkunsa Mikon unelma Ruotsista.

Mikko opiskelee täydellisen ruotsin kielen. Hänestä tulee Mikael Andersson, täydellinen ruotsalainen perheenisä. Ruotsalaisen tulevaisuuden lisäksi hän luo itselleen täydellisen ruotsalaisen menneisyyden.

Kirjailija osoittaa humoristisesti sen, kuinka helppoa on huijata ja valehdella itselleen uusi identiteetti.
Nautin kirjan alku- ja keskiosasta enemmän kuin lopusta; loppu tavallaan kuivui kokoon. Kokonaisuudessan kirja oli kuitenkin mielenkiintoinen ja raikas lukuelämys.

Kiitos Piikulle ringin järjestämisestä. Kirja jatkaa huomenna matkaa kiksulle, Tampereelle.

Sain eilen käsiini Vadelmavenepakolaisen lisäksi kaksi rinkikirjaa, joilla kumpaisellakin on pari viikkoa lukuaikaa. Pyrin pysymään aikarajoitteessa, mutta pahoittelen jo etukäteen jos pikkuisen lipsun :)

Pääsin vihdoin viikonloppuna tämän kirjan pariin. Olen vilpittömästi pahoillani siitä, että kirja viipyili luvattoman kauan minulla. Vielä enemmän olen pahoillani, kun totesin, että melko turhaan odotutin muita, sillä olisin voinut melkeinpä saman tien toimittaa kirjan seuraavalle...

En osaa sanoa/muista mitä tältä odotin, mutta joka tapauksessa luin sisukkaasti 1.jakson loppuun saakka ja toisenkin jakson aika sujuvasti, mutta sen jälkeen "hypellen". Sen verran kuitenkin, että katson suorittavani samalla N-kirjaimen aakkoshaasteeseen.

Muiden kommentteja lukiessa mieleen kyllä palasi niitä hauskojakin kohtia (esim. lukutuolin mainitsemat vapaapäivät), joita kirjasta kyllä löytyi, mutta kokonaisuus ei nyt kolahtanut. Se jäi jotenkin tyhjäksi.

Kiitos kuitenkin Piikulle ringin järjestämisestä! Vadelmavenepakolainen jatkaa huomenna matkaa kohti Poria.

Kirja tuli Poriin, kiitos kiksu. Samassa postissa tuli toinenkin rinkikirja, joten hiukan kestää ennen kuin saan tämän kokonaan luettua. Yritän silti pysyä annetussa lukuajassa :)

Minusta tämän kirjan ensimmäinen osa oli paras, toinenkin menetteli mutta kuten moni muukin lukija, olin pettynyt kirjan loppuun. Jotenkin epätasainen kokonaisuus, siis.

Kansikuva oli hauska, melkoinen "suku" tuolla suomalaisella Mikko Virtasella. Nauroin Petri Takala- jutuille ja kansallisuustransun koulutuskin sisälsi monta hymähdyttävää asiakokonaisuutta. Toivo(i)n että joku osaisi kuvailla suomalaista tai jopa porilaista sosiaalidemokratiaa noin impulsiivisesti kuin Virtanen ruotsalaista.

Onneksi tämä kirja tuli luettua. Aluksi tuntui etten voi sietää päähenkilöä ja hänen ajatusmaailmaansa, olin vallan tuskastua kun Virtanen ei ollenkaan tajunnut muuttaa Ruotsiin. Kirjan edetessä hänen perustelunsa ruotsalaisuuden ihannoinnille vaikuttivat kliseisiltä mutta lähes aukottomilta. Siis, minkä ihminen sille voi, jos taitaa ruotsinkieltä sujuvasti jo kahdeksanvuotiaana tai osaa ulkoa Bergmanin Kohtauksia avioliitosta. Yhteisöissä eläminen vaan sopii joillekin ihmisille ja jotkut haluavat viettää joulua Thaimaassa. Hulluja nuo ruotsalaiset (?)

Tästä kirjasta jäi aika ristiriitainen olo, ja niinpä tämä journalikin tuntuu olevan kaikkea muuta kuin selväsanainen. Joidenkin kirjojen kohdalla on tosi vaikea kertoa "paperilla" miten ne ovat vaikuttaneet.

Seuraavaksi Vadelmavenepakolainen seilaa Jaatiinalle. Kiitos Piikulle ringin järjestämisestä!

Kirja saapui minulle tänään, ja kuinka ollakaan, eilen tuli toinenkin rinkikirja. Katsotaan miten tuon kahden viikon lukuajan kanssa käy...

Pitkälti samoilla linjoilla olen kuin edelliset lukijat: Alku oli liian pitkä, vähemmälläkin olisi Mikko Virtasen tilanne ja ajatusmaailma tullut tutuksi. Loppuratkaisu oli hieman pannukakku. Silti, kirjan idea oli hyvä ja mielenkiinnolla odotan, jatkaako Nousiainen kirjojen parissa.

OT: Mitä jos minusta olisi tullut Ruotsiin muuttanut suomalainen? Tämä kirja sai pohtimaan, millainen olisin siinä tapauksessa nyt, 11 vuotta myöhemmin. Onnellisempi? Tasapainoisempi? Yhteisöllisempi? - No, se suhde ruotsinsuomalaisen kanssa kesti 9 kuukautta, enkä sen jälkeen ole Ruotsissa käynyt.

Lähtee postiin alkuviikosta. Kiitoksia Piikulle uutterasta ringin järjestämisestä! [En ymmärrä sen ekan kirjan kohtaloa lainkaan...]

Vadelmavene purjehti tänne tänään, kiitos Jaatiina (ja Piiku)! Luen parhaillaan urakalla vielä yhtä kirjaa TBR-pinon louhimishaasteen nimissä, mutta tartun tähän heti kun saan sen alta pois.

Luettu, nopeastihan siitä selvittiin.

Kirja oli monin paikoin varsin hauska, mutta jäin kaipaamaan vähemmän yksioikoista juonta sekä enemmän tosimaailmaan perustuvaa oivallusta. Nyt romaani ei oikein toimi sen kummemmin psykologisena "jännärinä" kuin yhteiskunta-analyysinä/kritiikkinäkään. Alkusivujen jälkeen harmittelin monta kertaa että miksi kirjoittajan pitikään mennä vetämään sinänsä hauska idea näin överiksi.

Kirja lähtee alkuviikosta ruzenalle. Kiitos Piikulle ringistä!

Vappulukemista!

Otava 2007. 270 s.

Första maj och ballong hotar... äsch: hallonbåtar!

Ihan huippuhauska kirja, kun minuakin hykerrytti oikeasti!

Minäkertoja lataa lakoniseen tyyliin ja naivin opettavaiseen sävyyn Ruotsin ja ruotsalaisuuden ylistystä. Sarkasmi naamioituu vakavaan tyyliin ja runsaaseen faktaan, paikoin teksti imitoi asiatekstiä. Hauskuus syntyy juuri siitä, että Mikko ei vitsaile. Tämä on satiiria. Ja hyvää sellaista. Se, että Mikko on tosissaan, ei tarkoita, että kirjailija on tosissaan.
Kun villakoiran ydin on teksti- ja lajityypin hallinta, juoni voi jäädä niille toiseksi. Minusta tässä ei varsinaista vikaa ollut juonessakaan.
Kokonaisuuden kannalta pikkuseikka on, että kirjoittaja näyttää sekoittavan transvestismin ja transsukupuolisuuden. Transvestiitti saa mielihyvää roolin vaihtamisesta; transsukupuolinen kokee identiteettinsä vääräksi. Mikko on transkansallisuuksinen.

Hyvät yllekirjoittaneet, melkein tekisi mieleni antaa tälle kirjalle kymmenen tähteä pelkästään keskiarvotaktisista syistä! Mutta ei tämä nyt oikeasti ihan kympin teos ole. Hallittu esikoinen kumminkin. Kiitos rinki-Piikulle!

-ruzena

Kirja saapui tänään niin hyvin muovipussiin pakattuna, että kesti hetken saada kirja pussista :)
Kiitos, vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Tämä ruotsalaisuuden ylistys osui ihan mukavaan saumaan, kun on tullut katseltua Lasse Åbergin lomaelokuviakin ahkerasti viime viikkoina :) Odotuksia kirjan suhteen ei oikeastaan ollut, mutta hauskaksi en ainakaan sanoisi.

Kirjan alku vaikutti hupaisalta, ekat kymmenen sivua, mutta sen jälkeen alkoi tuntua jollain tapaa kyyniseltä. Joitain valaistuksen hetkiä tuli faktayksityiskohdista, mutta pakkomielteenomaisuus oli hiukan uuvuttavaa, samoin kuin Suomi-Ruotsi vastakkainasettelu. Eka osa oli hiukan liian pitkä kenties, toistoa, lähes lopetin lukemisen kesken, mutta jatkoin urheasti eteenpäin, koska rinkikirjojen kanssa keskeyttämiskynnys on korkeammalla. 2. osasta tykkäsinkin enemmän. Eniten häiritsi varmaakin teennäisyys, laskelmoivuus ja valheellisuus Mikon näkemyksissä.

Kolmososa oli kenties rehellisin, ja jollain tavalla myös selitti muun kirjan kirjoitustyyliä (ikäänkuin kirjoitettu muistelmina). Vaikkakin epätoivoinen takinkääntö lopulta vakuutti siitä, ettei Mikko oppinut tekemisistään mitään; hienoinen pettymys. Loppuhuipennuksesta tuli kyllä myös mieleen, että perehtyessään Ruotsin saloihin niin antaumuksella, Mikko oli laiminlyönyt Suomen asiat niin tyystin, ettei ollut huomannut Suomenkin 'jättäneen vuosihuollot väliin viimeiset 20 kertaa', ellei jopa 30, tarinassahan mentiin hiukan tulevaisuuteen.

Loppua lähestyttäessä minulle tuli entistä enemmän mieleen Hotakaisen Juoksuhaudantie, jossa päähenkilö/minäkertoja oli vastaavalla tavalla "omassa virtuaalimaailmankuvassaan" eikä ymmärtänyt tekevänsä ainakaan mitään väärää, ns. 'tarkoitus pyhittää keinot' asenne siinäkin. Siinä mielessä psykologisesti jännä - ja koska kirjoitettu niin liioitellen, ei pystynyt samaistumaan Mikkoon, vaan koko ajan lukiessakin ajatteli, että hän on hiukan (eikä edes vallan hiukan) "tärähtänyt". Hän oli sentään kirjan alussa n. 40v, eikä logiikan vastaisesti ollut parikymppisenä lähtenyt Ruotsiin, vaikka sinne oli mielinyt.

Kiitos Piikulle lukukokemuksesta. Mainostin tätä kirjaa miitissä, ja Sobergirl kiinnostui ainakin hiukan. Kirja voi varmaankin tehdä tuollaisen pikkumutkan ennen kotihyllyyn palaamista?

Edit to add:
#35 in Keep them moving 2008 -challenge

Nyt kirja on minulla. Kiitos Piiku kun sain osallistua rinkiin!

Olihan tämä ihan jees.
Olin ehkä odottanut enemmän humoristisempaa tarinaa?
Olen töissä päivittäin tekemisissä ruotsalaisten kanssa joten tässä ei sinänsä ollut hirveesti uutta minulle.

Tällä vapaalla en ehdi palauttaa tätä Piikulle, ehkä ensi vapaalla? Juhannusviikolla. Katsotaan.

Kiitos kuitenkin ihan kivasta ringistä!

Sain kirjan Piikulta, hänellä on toinen kappale.
Kiitos!

Tämä on näitä kirjoja joille en jostain syystä pysty tekemään release noteseja (käytän Macia).

Tämä kirja vapautuu vielä tänään pe 12.9 n klo 18.00 aikaa upouuteen hienoon OBCZ:aan Turun Kirjakahvilassa!

I found the book at the bookshelf of a friend of mine and begun reading it right away. I took it home with me and finished reading it on the next day. Now considering where to release it next.

---

Ja joo, kirjasta vielä. Tämä oli ihan mieletön parodia sosiaalidemokratiasta ja holhousyhteiskunnasta, huutonauroin ääneen kohtia, jossa ylistettiin verojenmaksua ja yhteiskunnan tarjoamia tukipalveluja. Erityisen hauskaa on, että tämä kirja kirjoitetaan Suomessa, kun kuitenkin maailman mittakaavassa erot Suomen ja Ruotsin välillä ovat niin marginaaliset. Mahtavaa!