Tarttui mukaan antikvariaatin löytökorista..

Mukaan lokakuun miitistä.

Yleissivistys ei ihan riitä sanomaan juuta tai jaata poliittisiin tendensseihin 1950-luvun Iranissa... Itse tarina oli kuitenkin mielenkiintoinen ja jossain määrin uusia näköaloja avaava. Pikkutytön näkökulma, päähenkilöiden asuinympäristö ja laajennettu perhe mahdollistivat monien tärkeiden teemojen luontevan kutomisen tarinan lomaan.

[10.11.] Marraskuun BC-miittiin.

Otin mukaan miitistä.

Tämän esikoisteoksen tapahtumat sijoittuvat 50-luvun Iraniin. Maan demokraattiset voimat liikehtivät öljyn kansallistamiseksi. Työläiset marssivat kaduilla kaataakseen shaahin ja islamilaiset fundamentalistit havittelevat valtaa. Pienen seitsenvuotiaan Homan elämä on täynnä iloja ja suruja mutta myös mieltä askarruttavia perheen ristiriitoja. Homa tarkastelee aikuisten maailmaa pienen tytön uteliaisuudella ja vilpittömyydellä. Hän pohtii naisena olemisen vaikeuksia, miesten ja naisten maailmojen erilaisuutta.

Englanninkielinen alkuteos: Javady Alley
Suomennos: Irmeli Ruuska

Ankean kansikuvan perusteella odotin varsin tylsää kirjaa. Näin ei onneksi kuitenkaan ollut. Homa-tytön perheen elämästä kertova tarina oli ihan mielenkiintoista luettavaa. Iranista en tiedä juuri mitään, joten 50-luvun Iranin tapahtumista en osaa sanoa juuta enkä jaata minäkään.

Kirjan kategoria on mielestäni kyllä Literature & fiction eikä Nonfiction...

Vapautan kirjan jonnekin vielä tämän päivän aikana.

RELEASE NOTES:

Jätin kirjan Metson aulassa olevaan kirjanvaihtokärryyn.

Löysin Metson vaihtohyllystä. Kiitos, Myntti, ja onnea uuteen kotiin! :)

Mielenkiintoisesti kerrottua pikkutytön elämää 50-luvun Iranissa.

Iranilaista miitissä! Eipä tämä kirja ehtinytkään kuin Lukutoukan käsistä pöydälle, minun hyppysiini ja siitä kassiini. Kukaan muu ei tainnut edes nähdä koko opusta, valitan. :p
Minkäs teet kun kiinnostaa niin vietävästi. Kiitos, Lukutoukka!

Iranilaisesta 1950-luvusta ja Anglo-Iranian Oil Companyn kansallistamiskähinöistä en tiedä mitään minäkään. Jäin esimerkiksi miettimään, miksi Shaba oli vienyt perheensä Neuvostoliittoon. Parempaa elämäähän sieltä tietysti haettiin, mutta antoiko muuttoon sysäyksen maailmansodanjälkeinen liittoutuneiden etupiirijako (voin olla täysin väärässä, mutta jotenkin minusta tuntuu, että se olisi koskenut myös Irania) vai simppeli maantiede; jos ymmärsin oikein, Shaba oli kotoisin Luoteis- tai Pohjois-Iranista, Turkin ja Neuvostoliiton (Azerbaidžanin) rajamailta.
Anne Mehdevin 1920-luvun Persiaan sijoittuva Parveen on pysynyt mielessäni yllättävän hyvin, ja näiden kahden kirjan kuvausta maasta, sen tapahtumista ja kulttuurista oli kiintoisaa hiukan vertailla. Parveenin lopullahan Reza Pahlavista on tulossa Persian ja sittemmin Iranin šaahi, Viidessä kivessä taas ajetaan hänen poikansa, šaahi Mohammad Reza Pahlavi maanpakoon, joka tosin ei kestä kovin kauan. Naisen asema ei kummassakaan kirjassa ole kovin vapaa, ja uskonnon asettamat säännöt/rajoitukset nousevat molemmissa esiin. Sosiaalisesti perheet ovat eri tilanteissa. Parveenin isä on varakas tilanomistaja, ja perhe asuu maaseudulla isossa talossa palvelijoiden ympäröimänä. Homan äiti on keskiluokkaisesta perheestä, koulutettu ja työskennellyt ennen avioitumistaan nähtävästi opettajana. Vanhempiensa kodissa hän tietenkin on ennen avioliittoaan asunut, mutta kotitöihin hänen ei tarvinnut osallistua, vaan hänellä oli omakin palvelijansa. Homan isä Eby taas on ehta työläismies, Neuvostoliitossa kasvanut ja siellä aatteensa omaksunut. (Sivumennen sanoen olisin kovasti halunnut tietää, miten Mina ja Eby ylipäätään kohtasivat ja rakastuivat. Pariskunta kun tuntui kovin epäsuhtaiselta.) Minan, Viiden kiven minäkertojan äidin nuoruusvuodet tuntuvat muistuttavan Parveenin kertojan elämää. Homan tilanteelle ei Mehdevin kirjasta vastinetta löydy kuin korkeintaan jostain avuntarpeessa olevasta kyläläisestä. (Kai siinä sellaisia oli, en minä muista.)

Toisin kuin myntti, minä odotin Viidestä kivestä mielenkiintoista ja antoisaa lukukokemusta. Ei sitä tullut. Kerronta on minusta kankeaa. Osasyynä siihen on varmaankin se, ettei Shirazi kirjoita äidinkielellään. Kuvittelin saavani nauttia persialaiseen ja arabialaiseen kerrontaperinteeseen kuuluvasta koukeroisesta kielestä lukuisine toistoineen. Ja pah. Viimeisessä luvussa sitä tyyliä sitten on parin sivun verran, mutta muuta tekstistä poikkeavana pätkä tuntuu täysin irralliselta, sellaiselta jolla ei ole tässä kirjassa mitään tekoa. Maailmaa tarkastellaan ja tarinaa kerrotaan siis seitsenvuotiaan tytön suulla, mutta osa Homan pohdinnoista on kyllä paljon vanhemman lapsen mietteitä. Oudoksuttavan realistisilta ne seiskavuotiaiden seksileikitkin minusta vaikuttivat. Kai ne, kuten Ebyn lähes insestinmakuiset poikansa kikkelin ihailukohtauksetkin viittaavat yksinkertaisesti sukupuolten epätasa-arvoisuuden perustaan; ihmisen arvo määräytyy pohjimmiltaan siitä, mitä hänellä on jalkojensa välissä. Kummallisen epätodellisen tuntuisia kohtauksia joka tapauksessa.
”Olen iranilainen feministi”, sanoo Manny Shirazi kirjan loppuun sijoitetussa haastattelussa. Sanomattakin se olisi ollut selvää. Homa-tyttösen kertoma tarina on silkkaa naisasiaa. Eniten minua ehkä ärsyttikin romaanin ilmiselvä tarkoitushakuisuus. Shirazin agendassa ei ollut kuvata kulttuuria tai edes tiettyä vaihetta maan historiassa vaan luoda feminististä kirjallisuutta. Siksi kai kirja tulvi kaksinaismoralismia, juopahtelevia vaimonpieksäjiä, laittomia abortteja, pedofiliaa ja sukupuolielimiin viittaavaa sanankäyttöä. Vaimoaan huoritteleva mies on kieltämättä uskottava mutta pojalleen mulkutteleva isoäiti 50-lukua myöhäisempinäkään aikoina ei. Symboliikka on näkyvästi alleviivattua. Kaiken kukkuraksi (luultavasti suomentajan laatimassa) sanastossa on katsottu tarpeelliseksi vielä painottaa mustan chadorin ja hunnun vertauskuvallista merkitystä. — Kuinka onnettoman yksinkertaisiksi kirjailija ja suomentaja oikein ovat lukijakuntansa olettaneet? Kyllä kai 80-luvullakin sentään jotain ymmärrettiin.
Lukiessa tuli vahva tunne osittain elämäkerrallisesta tekstistä. Haastattelussa Shirazi antaa ymmärtää, että niin tosiaan on. Siitäkään huolimatta en saanut otetta kirjan henkilöhahmoihin. Alati mariseva Mina, nuriseva Shaba tai huutava, hakkaava ja potkiva Eby eivät empatiaa herätä. Eikä sitä tehnyt edes Homa, luultavasti siksi ettei hän läheskään kaikin paikoin onnistunut kuulostamaan ikäiseltään.

Harmittaa, etten pitänyt kirjasta juuri lainkaan vaikka niin halusin. Tarveaineet hyvään romaaniin siinä kyllä on, mutta kirjailija ei kykene oikein pukemaan asiaansa tyylilajin vaatimaan muotoon. Kokatessaan Viisi kiveä -nimistä soppaansa Manny Shirazi pisti pataan kaiken mitä kaapeista löytyi ja tyhjensi siihen vilä koko maustehyllyn sisällön. Vähemmin aineksin ja ennen kaikkea huomattavasti maltillisemmin maustettuna keitos oli maistunut paremmalta. Totta kai taiteella saa myös julistaa, mutta voi sen tehdä edes tyylikkäästi. Vahvasti alleviivattu, jäykähkö kaunokirjallinen teksti sai minut toivomaan, että käsissäni olisi vaikka vähän kehnompikin tietokirja. (Margih kyllä yritti kategorianvalinnallaan huijata, mutta enhän minäkään nyt noin halpaan mene. ;-)) — No, edelliset lukijat ovat kirjasta tykänneet, joten jo oli aikakin jonkun vähän mutista. Moitteista huolimatta kaikille kierrättäjille kiitokset. Hyvä minun tämäkin teos oli lukea.

Puoli viiden aikaan jätän.

LÖYTÄJÄLLE: Kiitos, että nappasit tämän kirjan mukaasi ja tulit vielä vilkaisemaan sen matkapäiväkirjaa! Tieto siitä, että kirja on hyvissä käsissä, on minulle tärkeä. Siksi pyydän sinua kertomaan, että se on sinulla. Toivon myös, että luettuasi kirjan poikkeat uudestaan täällä kirjoittamassa mietteitäsi lukemastasi. Sinun mielipiteesi kiinnostaa minua. :) Samalla voit myös kertoa mahdollisista jatkosuunnitelmistasi kirjan varalle. Jos olet kiinnostunut BookCrossingista, mutta haluaisit tutustua siihen suomen kielellä, kurkkaapa näiden linkkien taakse: * BookCrossingista suomeksi http://bookcrossingfinland.net/wiki/Etusivu * Suomenkielinen keskustelufoorumi http://www.bookcrossing.com/forum/30 * BookCrossing suomenkielisessä Wikipediassa http://fi.wikipedia.org/wiki/Bookcrossing LUKUILOA!!!

Hieno kirja. Löysin sen Metson vaihtohyllystä ja otin matkalukemiseksi Phukettiin. Myös mieheni luki sen mielenkiinnolla. Jätin sen Phuketin Karon Beachin Hotelli Andaman Seaview:n kirjahyllyyn muiden suomenkielisten kirjojen viereen.