Make a Journal Entry

"Standardinomaisissa älykkyystesteissä yllän johonkin idiootin ja imbesillin välille, mutta minulla on 3 hyvettä ja ne ovat merkittäviä.

1. En osaa valehdella.
2. Minulla ei ole mielikuvitusta.
3. Ja tiedän, että tiedän vain sen, minkä tiedän, ja siitä, mitä en tiedä, olen varma, etten sitä tiedä."

Ihmiset luulevat, että kaikkea sitä, mikä ei ajattele, ei ole edes olemassa. Puita, meriä, kaloja, aurinkoa, kuuta. Sen vuoksi niitä on oikeus pitää kauppatavarana tai ravintona tai maisemana.

Karen ajattelee toisin. Ja eräänä päivänä hän näkee sukunsa kalanjalostamolla jotakin, mikä muuttaa hänen elämänsä.

Meksikoiskirjailijan lämpöä hehkuva, huumorin täyttämä esikoisromaani nuoresta autistisesta naisesta on myös vahva ekologinen kannanotto merten suojelun puolesta.

Espanjankielinen alkuteos: La mujer que buceó dentro del corazón del mundo (2010)
Suomentanut: Taina Helkamo

Otava 2011

Bermanin kirja on tarjolla sunnuntain taavina-miitissä Robert’s Coffee Jugendissa. Lukuiloa kirjan nappaajalle!

Nappasin tämän, koska muistelin jonkun Tampereella toivoneen autismi-kirjoja. No, se oli Outa1977, joka oli toivonut asperger-kirjoja. Tarjotaan, aspergerhan on yksi autismin muodoista. Tampereelle käy matka noin viikon päästä.

En muista muistinko tarjota kirjaa, mutta nyt luen sitä itse. Vasta alkumetreillä. Vähän kuin Helen Keller meets Temple Grandin. Hauskasti kerrottu, mutta kyllä olisi leikki kaukana, jos oma lapsi olisi tällainen. Onneksi siis ei ole lapsia.

Jännä juttu noi painevaatteet. Työkaverilla on hysteriaan taipuvainen ADHD-koira, jota selkeästi rauhoittaa mittojen mukaan tehty painepaita.
Nauroin ääneen kohdassa, jossa kapteeni kertoi tehneensä jossain niin hyvän tilin, että saattoi lopun vuotta raapia muniaan. Kun kirjan Minälle selvisi mistä munista oli kyse, hän ihmetteli oliko kapteeni tosiaan uhrannut vuoden elämästään munien raapimiseen. Tästä kirjaimellisesta ajattelusta tulee kovin mieleen asperger-sukulainen, jonka piti käydä hoitamassa yksi pankkiasia. Vaikutti siltä ettei sitä ollut hoidettu, joten soitin hänelle ja kysyin - tyhmä kun olen:
”Oletko käynyt pankissa?”
”Kyllä.”
”Kummallista, kun näyttää siltä, että asiaa ei olisi hoidettu.”
”Niin, minä siis kävin pankissa, mutta kun siellä oli niin pitkä jono, niin kyllästyin odottamaan ja lähdin pois.”
Minähän tässä tietysti olin tyhmä, kun kysyin oliko hän käynyt pankissa.

Ai kauheeta, asuukohan minussakin pieni autisti / asperger? Ihmisen älykkyyden kurssi tuo jotenkin mieleen lukion filosofian. Sitä opetti meille vanha lyhyen matematiikan opettajamme Simo-setä. Oli koe jostain negeeraamisesta ja kaikki-lauseista ja mitä niitä filosofian käsitteitä nyt olikaan ja toisin kuin kirjan Minä, annoin auliisti kaikista esimerkit. Hänen väittämänsä ne tässä alkoivat soitella jotain kelloja... Simo-setä oli luvannut palauttaa filosofian kokeet matematiikan kaksoistunnilla, mutta meni tunti ja melkein toinen eikä näkynyt Simo-setää. Kun hän lopulta palasi, hän sanoi pohtineensa erään kokeen vastauksia näin pitkään. Hän mietti onko tämä ihminen nero, vai pitääkö hänen reputtaa tentti. Hän päätyi siihen, että vastaaja oli nero. Hups, se olin minä!

Lisättäköön kaiken rehellisyyden nimissä, että Simo-sedän jälkeen kukaan ei ole havainnut nerouttani, joten ehkä hänen olisi pitänyt vain repata tentti.
Takaisin kirjaan; vieläkään en ole lopussa, mutta Temple Grandinin on pakko olla ollut tarinan innoittaja. Hän rakennutti itselleen samanlaisen metallihäkkyrän, joilla lehmät immobilisoidaan rokotusten, madotusten yms. ajaksi niiden kulkiessa rautaputkikujaa paikasta A paikkaan B, ja häkkyrä toi hänelle tasaisen puristuspaineen vuoksi mielenrauhaa ahdistavina hetkinä (kuten kirjan Minän sukelluspuku ja valjaat). Temple Grandin loi uran nautaystävällisten teurastamojen kehittäjänä. Hän osasi samaistua lehmiin, tiesi etteivät ne halua siirtyä valoisasta ulkoilmasta pimeisiin käytäviin, että muovipussit väärissä paikoissa pelottavat niitä etc. Hänellä on paitsi valokuvamuisti, niin myös kyky nähdä piirustukset kolmiulotteisina, joten hän muisti yksityiskohtaisesti kaikki teurastamot joissa oli käynyt ja suututti monen monet arkkitehdit katsomalla näiden piirustuksia ja sanomalla lonkalta etteivät ne tule toimimaan sen, tämän tai tuon virheen vuoksi. Hänen oli vaikea ymmärtää, etteivät nämä rakentamisen "asiantuntijat" nähneet piirroksia samoin kuin hän. Voisi ajatella, ettei joku joka pitää eläimistä halua olla missään tekemisissä teurastamojen kanssa, mutta kun on kyse epäsentimentaalisesta autistista, niin ajatus on juurikin päinvastainen; koska hän pitää lehmistä enemmän kuin valtaosasta ihmisiä, niin totta hiivatissa hän haluaa olla mukana lihataloudessa, jotta voisi tehdä siellä työtä lehmien hyvinvoinnin eteen. Hänen tulee myös pystyä perustelemaan miksi teurastamoista kannattaa tehdä eläinystävällisiä; stressiliha on laadullisesti huonompaa ja lisäksi säästyy aikaa eikä tapahdu niin paljon vahinkoja, jos eläimet tekevät vapaaehtoisesti jotain mihin ne aiemmin piti pakottaa (kuten siirtyvät paikasta toiseen).
Kirja voisi olla myös Forest Gump tapaa Sademiehen. Forest Gump tulee mieleen juoneen ympättyjen erilaisten sattumien ja onnenkantamoisten vuoksi ja Sademieshän oli tunnetusti muistihirviö.
Meillä on asiakkaina pariskunta, joilla on asperger-poika, jonka sosiaaliset vaikeudet ovat niin hankalia, että matematiikan opiskelu yliopistolla katkesi, kun poika ei pystynyt käymään luennoilla. Luulisi, että jos on tavallisesta koululaitoksesta selvinnyt, olisi yliopisto helpompi, mutta eipä ollut. Tosin tavallisesta kouluajastakin vuosi oli mennyt suljetulla psykiatrisella osastolla viiltelyn ja itsetuhoisten ajatusten vuoksi. Niin että Murhaajan kaltaiset proffat voivat olla joillekin todellisia killereitä.

Kirja oli nopealukuinen. Loppua kohti pidin siitä vähemmän, ehkäpä eläinaktivistien ja niitä seuranneiden käänteiden vuoksi. Joskus vuosia sitten olin kovinkin aktiivinen eläinsuojelunuori, mutta Churchilliä lainatakseni: "Joka ei ole nuorena radikaali, hänellä ei ole sydäntä, ja joka ei vanhana ole konservatiivi, hänellä ei ole aivoja. "
Kirjan Minä mainitsi, että joku opettaja oli jakanut heille ohuet kirjaset, jotka paljastuivat Darwinin Lajien synnyksi. Siitä ei ole kovin kauan kun vapautin sen suomalaisen version, joka oli kokoa tiiliskivi, joten joko se oli erilainen vitsi kuin tämän kirjan huumori keskimäärin tai sitten suomentaja on pannut sekaan omiaan. Ehkä en kuitenkaan ole autisti, koska en millään jaksanut lukea kirjaa.
Ai niin, vielä yksi johon tätä kirjaa voi verrata on A Curious Incident of a Dog in the Night Time, aspergerpojan näkövinkkelistä kerrottu tarina. Kun olin menossa katsomaan sitä Lontoossa, olikin näytös loppuunmyyty, mikä harmitti sillä hetkellä, mutta ei enää seuraavana aamuna, kun luin lehdestä, että teatterin katto oli osittain romahtanut kesken näytelmän, joka sitten keskeytettiin. Sitten luin kirjan ja totesin, että en varmaan olisi tykännyt näyttämöversiosta yhtä palon.

Tämä on kirja 4/9 9-vuotisbookiversary-räpäkkini voittajalle. Hyviä lukuhetkiä.

Edit 26.3.20: oli järkyttävää todeta, että kun luin outan kommentin tänään ja omat kommenttini siihen perään, en saa kirjaa päähäni ollenkaan. Nimi ei sano mitään, kansi ei myöskään, eikä minulla ei ole mitään hajua siitä että olisin lukenut kirjan saati mitä siinä tapahtui. Lukemisesta on vajaa vuosi ja vaikuttaa siltä että vielä pidin kirjasta! Apua!

Kiitos kirjasta. :) Se odotti kotona, kun palasin reissusta. Tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Olen lukenut kirjaa sivulle 228 ja siinä mainitaan, että: "Yksi solu vapautti kanat eräältä tehotuotantotilalta Kanadassa ja uutinen levisi internetin välityksellä. Siitä innostuneena solut tekivät samoin Ranskassa,Belgiassa, Ruotsissa, Suomessa ja Yhdysvalloissa."
Näin ollen osallistun tällä kirjalla Suomi mainittu-haasteeseen.

Pidin tästä. Jotenkin kaunis kirja. Aloin pohtia tonnikalan syömistä. Tuli mieleen myös Greta Thunberg. Pikku Prinssimäistä poljentoa tässä havaitsin myös, kuten jo esittelytekstissä sanotaan. Samankaltaisuutta löydän myös kirjakon mainitsemaan a Curious Dog Of the Nighttime-kirjaan, josta olen lukenut suomennetun version eli Yöllisen koiran merkillinen tapaus.
Paikoitellen naurahdin lukiessa ääneen. Tälläistä kirjaa kaipaisinkin tähän hetkeen. Olisi joskus niin mukavaa, kun ajattelu olisi itselläkin kirjan päähenkilön tavoin suoraviivaisempaa ja voisi mennä vähemmän tunteella.
Kiitos kirjakko, että lähetit tämän minulle.

Karanteenihaaste: N.
Pyöreiden vuosien haasteeseenkin tämän sovitan, kohtaan Keski-Amerikkaan sijoittuva kirja. Tosin tässä ollaan välillä muuallakin. Tuomari voi päättää sitten, hyväksyykö.

Toivekirja postin matkaan kohti Kajaania.
Lukuiloa!

Kiitos toivelistakirjasta! En muista mistä alun perin kuulin tästä, mutta kirjat autistisista ihmisistä ovat minusta kiinnostavia.