Parikymppinen Imppa Ryynänen riitautuu isänsä kanssa; sodan henkisesti ja fyysisesti vammauttama mies on jo ehtinyt ajaa vanhemmat veljet käytöksellään kotoa ja nyt on Impan vuoro. Kotiin jää enää Otto, mieleltään vähän nyrjähtänyt aikamiespoika, joka naisen puutteessa veistelee näitä puusta. Imppa saa Pirtamosta töitä salaojitushommista ja kaupunkimatka jää ainakin toistaiseksi odottamaan. Kaverikseen Imppa saa salaperäisen Simpauttajan, miehen nimestä ei ole varmaa tietoa, eikä siitäkään, mistä hän on tullut. Simpauttajalla on sana hallussaan, mutta kaikki eivät sutkia miestä hyvällä katsele. Varsinkaan kun tämä näyttää viettävän paljon aikaa Juulin kanssa, jonka vanhahko mies Kuuno ei tunnu huomaavan vaimonsa peliä Simpauttajan kanssa. Viimein Kuunokin joutuu katsomaan totuutta silmiin ja vaatii vaimoaan tilille. Tiliteko saa Oton kannalta ikävät seuraukset ja Imppakin joutuu tekemään päätöksen tulevaisuudestaan.

Muistan nähneeni kirjan perusteella tehdyn elokuvan vuosia sitten. Ei siitä oikein muuta jäänyt mieleen kuin Simpauttajan käyttämä tervehdys Hojo hojo, joka "yllättäen" pääsi suureen suosioon kansan suussa. Sinänsä huvittavaa, että kirjassa tuo taidettiin mainita yhden ainoan kerran. Lieksan lähistöllä olevassa kylässä tuntuu olevan vain yksi harrastus; viinan juonti tai ainakin siitä puhuminen. Kaikki tuntuvat olevan enemmän tai vähemmän juovuksissa koko ajan, ja juovuspäiten sitten kritisoidaan milloin mitäkin. Potkut saanut juoppo toimittaja varsinkin arvostelee monisanaisesti hallituksen maatalouspolitiikkaa; sodan jälkeen annettiin kylmiä tiloja sodasta palaaville miehille, jotka sitten raivasivat peltoa, mutta tilat jäivät niin pieniksi, etteivät ne elättäneet seuraavaa sukupolvea, joka sitten pakeni kaupunkeihin tai Ruotsiin. Pohjois-karjalainen murre oli mukavaa luettavaa, mutta jotenkin kirja ei vaan kolahtanut.

Vapautuu vaihtohyllyyn.

Vapautuu vaihtohyllyyn.