Tämä on ainut Koskis-kirja, joka minulla on Hervantalaisen lisäksi lukematta. En ole oikein novellien tai lyhyiden kertomusten ystävä, joten en innostunut tästä kirjasta heti sen ilmestyessä. Nyt kun kirja kuitenkin osui eteeni priimakunnossa kirpputorilla kahden euron hintaan, eihän sitä voinut paikalleen jättää.

Kovakantinen kirja, Karisto 2010, 336 sivua.

Takakannesta:

"Seppo Jokisen ennen julkaisemattomien tarinoiden rooleissa esiintyvät niin poliisit kuin heidän asiakkaansakin. Eivät ainoastaan rikolliset, vaan uhrit ja omaiset, sivulliset ja silminnäkijät. Ennen kaikkea niissä esiintyy elämä, jonka arvaamattomuutta poliisi joutuu jatkuvasti todistamaan.

Onko komisario Koskisen tapaamalla tuttavalla jokin synkkä salaisuus? Vanhemmiltaan kadonnut lapsi saa poliisivoimat varpailleen, ja vakavan rikoksen tehneen pojan äiti taistelee omatuntoaan vastaan. Mutta väkivaltajaoksen uusi päällikkö ajaa rikostutkijat epätoivon partaalle päättömillä ideoillaan..."

Ei tullut minusta lyhyiden tarinoiden ystävää tämänkään kirjan kautta, jotenkin lukukokemus poikkesi aika paljonkin varsinaisista Koskinen-romaaneista, joista olen tykännyt järjestään lähes kaikista.

Tuttuja hahmoja kuten Ullaa, Pekkiä ja Tarua oli kuitenkin yhä mukana seurailla ja tarinat soljuivat eteenpäin ihan hyvällä tempolla. En voinut kuitenkaan olla ajattelematta, että oliko kirja painettu pöytälaatikon siivouksen yhteydessä talouslasien läpi katsoen :).

Koskinen itse oli melkoisen murheen painama mies läpi kirjan, ehkäpä osa tästä murheesta siirtyi lukijankin kannettavaksi.

Toivelistaa lyhennellään tälläkin kirjalla, ole hyvä!

Kiitos kiitos! :)

KIRJAHYLLYN TYHJENNYS

Kirjahyllyn tyhjennyksestä iso kiitos!

Lukuiloa! :)

Kiitos tästäkin Jokisen kirjasta! Nämä Jokiset ovat kyllä hyviä, mutta vähän aina hirvittää näihin tarttua, sillä parissa kirjassa tapahtumapaikat ovat olleet vähän liian lähellä omaa elämää. Vasta luin kirjan Vakaasti harkiten, jossa murha tehtiin heti alussa lapsuuteni uimarannalla. Jokinen tarjoaa siis aina lisäjännitystä lukemiseen. 

Aina välillä tarvitaan annos Jokista/Koskista. En kyllä tykännyt näistä lyhyistä jutuista niin paljon kuin Jokisen pitkistä dekkareista. Yhden jutun taisin alun jälkeen skipata kokonaan, mutta joukossa oli kyllä todella mukaviakin tarinoita. Näissä kirjoissa on parasta, että ne sijoittuvat itselleni todella tuttuun ympäristöön ja tuovat mieleeni kaikenlaisia muistoja. Sokokseen liittyvän jutun myötä tuli mieleeni, kuinka olin nuorena Tampereen Sokoksen pankkiautomaatilla ja ihmettelin, miksi joku kurkkii, mitä teen. No nainen sanoi, että hän vain yrittää katsoa, miten tämä oikein toimii. Siskoni sanoi minulle, kun poistuttiin paikalta, että se oli Sylvi Salonen. No niinhän se oli, mutta enhän sitä sillä hetkellä tajunnut, kun olin niin ärsyyntynyt siitä, että joku kurkkii selkäni takana pankkiautomaatilla. Taas tuli todistettua, että olen enemmän romaanien kuin tällaisten lyhyiden tarinoiden ystävä.

Minulla oli sinulle jo yksi kirja tulossa, joten kurkkasin toivelistaasi. Yllätys, yllätys! Olit hiljattain lisännyt tämän sinne, joten luin kirjan, ettei vahingossa pääse sinulta lukemiset loppumaan :-) Jännittäviä lukuhetkiä toivekirjan parissa!

Kiitos toiveitteni täyttämisestä tuplasti, Saka!

En ole oikein novellien ystävä, mutta nämä olivat hyviä! Nyt täytyy lukea vielä toinen hyllyssä odottava Koskis-kirja, kun kerran vauhtiin pääsin.

Annoin naapurille luettavaksi.