Sukulaisen hyllystä löytynyt kirja.

Mukaan Kertun miitistä. Mielenkiintosta lukea Anni Polvalta jotain muuta kuin romanttista höpöähöpöä ja Tiina-kirjoja.

Tätä ei näköjään tule luettua, joten laitan tämän liikkeelle.

Jätän kirjan Tuomaanpuistoon Lotta-patsaalle. Osallistun tällä vuoden 2013 patsasvapautushaasteeseen. Lukuiloa löytäjälle!

Naps!

Katoin eilispäivän vapautusyhteenvedosta, että tällainen on jätetty lähistölle. Pakkohan se oli mennä katsomaan, oisko kirja vielä paikallaan, ja sieltähän se löytyi lotan jalkojen välistä. :D Aihe kiinnostaa kovasti, olenpa joskus käynyt sitä sivuavan kurssinkin!

Ai että mää tykkäsin! Luin tämän yhtä soittoa. Koskettavaa kuvausta pula-ajasta, huumorinpilkahduksia ja äärettömän mielenkiintoista paikallishistoriaa hyvin tutuilta kulmilta. Ihan harmittaa, kun kesti näin kauan tarttua tähän! Ei tämä 80-luvun lapsi täysin edes tajua, millaista pula-aikana on todella ollut, kun ei ollut edes kangasta tai lankaa ja piti syödä toukkien nakertamaa leipää.

Hauskasti muuten huomasin, että tässä kerrottu tarina silakoiden jonottamisesta hyisen kylmällä Kauppatorilla oli mukana edellä mainitsemani kurssin lukemistossa. Se jäikin ehkä elävimmin mieleen ko. kurssilta.

MiuM:lle toivelistalta.

Kiitos kirjayllätyksestä! :)

Todella ajatuksia herättävä kirja, joka antoi aivan uudenlaisen perspekstiivin pula-aikaan ja jatkosotaan. On kyllä häkellyttävää kuvitella tilanne, jossa jokainen päivä menee sen miettimiseen, mistä saa haalittua kasaan tarpeeksi ruokaa. On hyvin ymmärrettävää, että sen kokeneet vanhat ihmiset ovat keräilleet talteen kaiken vanhoista sanomalehdistä alkaen, eivätkä halua heittää mitään pois. Nykyisessä yltäkylläisyydessä monesti otamme asiat liialti itsestään selvinä. Toivottavasti emme joudu uudestaan siihen tilanteeseen kuin 1900-luvun alkupuoliskolla.

Kirja etsii lukijaa bc-miitistä.

Kiinnostuin heti kun näin kirjan, joten nappasin itselleni.

Eipä minullakaan kauaa mennyt tämän lukemisessa sitten kun kirjaan tartuin. Yhdyn edellisiin, oli tosi mukaansatempaavaa ja mielenkiintoista luettavaa! Tuttuja paikkoja tosiaan vilisi, ja se silakoiden jonotus taitaa olla painunut syvälle turkulaisten kollektiiviseen muistiin, koska muistan siitä lukeneeni jo jostain kirjasta joka käsitteli sota-aikaa Turussa. Vaikea sitä nykyajan yltäkylläisyyteen tottuneena kuvitella millaista se oikein oli, kun kaikesta oli huutava pula.

Tämä olikin eräänlainen omaelämäkerta; en tätä ennen tiennyt Anni Polvasta mitään muuta kuin että mulla on jostain sellainen käsitys että hän olis asunut jossain Kurjenkaivonkentän tienoilla. Sen reunalla on vanhoja kerrostaloja, joten mietin mahtoivatko he muuttaa sinne sieltä Piispankadun puutalosta vuonna 1954. Mielenkiintoista oli myös kuulla, että hän toimi Gallupin haastattelijana kokonaista 11 vuotta, ja että hän suoritti lukion pitkän matikan kurssin melkeinpä huvikseen!

Kirja etsii uusia lukijoita miitistä.

Apua, koskakohan olen viimeksi lukenut Anni Polvaa? Varmaan ala-asteen puolella Tiina-kirjoja! Ladybirdin tuparimiitista mukaan tarttui hieman erilaista Polvaa. Lukupinossa siis.

Olipas yllättävä lukukokemus! Kirjaan tarttumisessa meni aikansa kun ajattelin että kirjan lukeminen olisi pakkopullaa, mutta kirja yllätti joka tavalla. Ensinnäkin Anni Polvan kerronta on niin vaivatonta ja kevyttä, että tekstiä, oli asia sitten kuinka synkkä vaan, lukee mielellään - ja vaivatta. En myöskään tiennyt että kirjan tapahtumat sijoittuvat pääosin Turkuun, välimatkoja oli helppo hahmottaa kun tiesi missä mikäkin on, ja tuttujan paikkoja tuli ajateltua eri tavalla. Useamman kerran ajatukset vaelsivat myös omiin isovanhampiini, äidin puolelta isovanhemmat eivät juuri ikinä mitään sota-ajan tarinoita kertoilleet, mutta isän puolelta mummo ja pappa välillä kertoivat millaista silloin oli. Teini-ikäisenä nämä tarinat eivät niinkään kiinnostaneet, nyt kun voisi kiinnostaakin niin ei ole enää mahdollista kysyä ja kuunnella. :(

Elämä todellakin oli tuolloin aivan erilaista kuin nyt, ja siitähän on vasta niin vähän aikaakin! Eniten kirjasta omaan mieleen jäi arkisten asioiden hoito, pyykinpesu pakkasella, vaatteiden paikkailu ja eteisen kaapin päällä olevat matoiset leivät. Taikka aikansa matkalla olleen lihalähetyksen (oliko se lammasta?) saapuminen, lihaa ei olty säilötty - joten nykyaikana tuollaisen lihan syöminen ei tulisi kuulloonkaan, mutta niin vaan tuolloin lihan käytettiin.

Kirja etsii seuraavaa lukijaansa! Suosittelen!

Kirja löytyy roikkumassa Suomen ykköskuusen, eli Tuomiokirkon kuusen alaoksilta. Kivoja lukuhetkiä!