Sain tämän pokkarina lahjaksi, mutta kotona olikin ennestään kovakantinen laitos.

Aikuinen Heikki kertoo lapsuudestaan oululaisella varuskunta-alueella 1950- ja 1960-luvuilla. Heikki on äidittömän viisilapsisen perheen toiseksi nuorin. Poikia on neljä, isosisko häälyy jossain taustalla kuin hän ei perheeseen kuuluisikaan. Heikki on metka lapsi. Hän tuntuu elävän omassa sisäisessä maailmassaan, mutta toisaalta hän on kiinnostunut kaikesta, mitä ympärillä tapahtuu (paljon!) ja myös historiasta, kirjoista, tieteestä, luonnosta. Heikistä ei saa oikein otetta. Alkoholisoituneesta ja lapsekkaasta isästä ja perheen epätavallisesta arjesta saa Heikin kertomuksen perusteella tarkemman kuvan.

En yleensä pidä kirjoista, joissa minäkertoja kertoo lapsuudestaan muka-lapsena mutta kuitenkin aikuisen kokemusten ja tiedon suodattamana. Tässä Heikin tapauksessa se ei minua ärsyttänyt, vaikka ehkä juuri sen vuoksi Heikistä en otetta saanutkaan. Heikki oli pieni villi-ihminen, josta kuin ihmeen kautta kehkeytyi mitä sivistynein ja viisain mies. Viisaalta ja lukeneelta hän kuulostaa, kun hän kommentoi lapsuutensa tapahtumia.

Väisänen saa varuskuntaelämän hierarkian ja ankeuden, 50-luvun niukkuuden sekä Oulun poikakulttuurin väkivaltaisuuden kuulostamaan hauskalta. Aivan kuin Heikki porskuttaisi kaiken läpi kivuttomasti, kuin ilmassa leijuen. Sitä on vaikea uskoa.

Hannu Väisäsen tyyli viehättää minua valtavasti. Toisissa kengissä se vallan hurmasi minut.

Tarjoan Vanikan paloja kirjasäteeksi tavallisin ehdoin: noin kuukausi lukuaikaa, ripeä journalointi kirjan vaihtaessa majapaikkaa, lukujärjestys asuinpaikkakunnan perusteella.

Annimanni, Helsinki

myrtillus, Pori

Rita80, Kangasala

Vanikan palat lähteen tänään Annimannille.

Kirja käsissä, kiitoksia! Yritän lukea pikaisesti.

Pidin kirjasta yllättävänkin paljon. Etenkin minua viehätti kuvauksen visuaalisuus, jonka vahvuus ei tietysti ole ihme, kun kyseessä on kuvataiteilija. Mieleen jäi esimerkiksi luku, jossa Antero ihasteli koulussa kivi-, kasvi- ja eläinkuntaa esitteleviä havaintotauluja, samoin piirustuskilpailun kuvaus. Minusta Väisänen osaa hienosti kuvata lapsen havaintoja ja elämyksiä, vaikka kommentoikin niitä monesti heti perään aikuisen kertojan tasolta. Siskon näkymättömyys kummastutti minuakin.

Yhtä kaikki, lukemisen arvoinen kirja ehdottomasti. Kiitos jakamisesta, dotdot! Toivottavasti ehdin pian tarttua hyllyssäni jo pitkään odottaneeseen Toiset kengät -teokseen.

Kirja lähtee seuraavaksi myrtillukselle, kunhan saan osoitteen.

CONTROLLED RELEASE NOTES:

Kirja lähtee kohti Poria ja myrtillusta.

Kirja Porissa. Kiitos dotdot ja Annimanni! Minulla on pari luettavaa kirjaa ennen tätä, mutta enköhän kuukauden sisälle ehdi lukea tämänkin.

Kirjaa lukiessa ei tiennyt itkeäkö vai nauraa; vaikka muistelmissa kuvattiin välillä kipeitä kokemuksia, niihin oli saatu mukaan myös huumoria. Harmaasta kasvuympäristöstä – kasarmialue – huolimatta kirjan päähenkilö onnistui hahmottamaan ympäristöään hyvin värikkäästi. Luin jostakin, että Hannu Väisänen olisi alkanut tehdä muistiinpanoja tätä kirjaa varten jo 16-vuotiaana. Eipä siis ihme, että muistot ovat näin eläviä. Kirja on hieno ajan ja ympäristön kuvaus. Pidin todella paljon lukemastani.

Kirja matkaa seuraavaksi Rita80:lle.

CONTROLLED RELEASE NOTES:

Posti kuljettaa Rita80:lle.

Kiitos, kirja tuli tänään.

Minä taas kuvittelin pitäväni kirjasta enemmän. Jotenkin lukeminen oli tällä kertaa tahmeaa ja tarina tuntui etenevän liian verkkaisesti.

Kiitos kuitenkin tästä lukukokemuksesta. Koska olen säteen viimeinen, vapauttanen kirjan pian sopivaan paikkaan.

WILD RELEASE NOTES:

.