2008

Pidin Juha Itkosen romaanista Anna minun rakastaa enemmän. Kohti-romaanikaan ei ollut huono, mutta välillä se tuntui polkevan paikoillaan. Odotin Itkosen ensimmäiseltä novellikokoelmalta nasevampaa ilmaisua. Huolimattomia unelmia oli vaihteleva lukukokemus. Osa tarinoista oli tiiviitä ja puhuttelevia, mutta muutaman aikana huomasin lukiessani ajattelevani niitä näitä. Itkonen on ottanut tehtäväkseen keskiluokan kuvaamisen, ja kyllähän hän siinä on etevä. Ehkä hän on kuitenkin liioitellut keskiluokkaisen elämän tasaisuutta ja yllätyksettömyyttä, koska joissakin novelleissa henkilöt ja heidän ajatuksensa tuntuivat vain yksinkertaisesti tylsiltä, kuten esimerkiksi jätkäporukan polttari-illasta kertovassa novellissa. Eniten pidin tarinasta, jossa kouluikäinen poika käy isänsä kanssa jääkiekko-ottelussa. Sekä isä että poika tuntuivat aidoilta, ja lätkämatsin tunnelma oli kuvattu hienosti.

Tämä ei ole nyt lukulistallani, joten tarjoan ringiksi.

Lukuaikaa on kuukausi. Se on maksimiaika, koska kirja ei ole kovin paksu. Tee journal heti, kun olet saanut kirjan, ja toinen sitten, kun olet sen lukenut. Lähetä sitten seuraavalle. Niinhän se rinki pyörii:)

Mukana:

lukutuoli, Tampere
Tarna, Tampere
polenka, Joensuu
Tintti, Jyväskylä

-> dotdotille

Matka alkaa 9.10.2008.

Kirja saapui Tampereelle kera upean Jane Austen -kirjanmerkin. Yhden keskeneräisen dekkarin luen loppuun, mutta sitten uppoudun Juha Itkoseen. Kiitos jo tässä vaiheessa, dotdot!

Olen lukenut kaikki Itkosen aiemmat kirjat, joista Kohti oli suurin pettymys. Myöhempien aikojen pyhiä on jäänyt vaikuttavimpana mieleen.
Tämä tarinakokoelma oli pettymys epätasaisuutensa vuoksi - joukossa oli aitoja, intensiivisiä kuvauksia, mutta yhtä paljon pliisuja, tylsiäkin kertomuksia.
Arvostan Itkosen rohkeutta puhua tavallisuuden ja keskiluokkaisuuden puolesta, ja kirjoittaa siitä, mikä on kirjailijalle itselle tuttua. Siitä pisteet, vaikka tämän kirjan yleistunnelma jäi haljuksi.
Toimitan Tarnalle seuraavassa miitissä!

Sain kirjan miitissä - kiitoksia. lukutuoli tosin pelotteli minut huolimattoman tyystin kertomalla, miten hän stressasi kirjan vaaleiden kansien kanssa. Etteivät ne tahriintuisi tai nuhraantuisi. Minun pitänee päällystää kirja. Täytyykin mennä tutkimaan, olisiko jossain hyllypaperia...

Eipä löytynyt hyllypaperia. Päädyin tilapäispäällystämään kannet jonkin mainoslehden sivulla, jonka alle sujautin valkoisen A-nelosen. Ettei painomuste tarttuisi kansiin. Ja sain itselleni ihan uuden huolenaiheen: mitä jos erehdyn kohtelemaan kirjaa jätepaperina. Huomasin jo pari kertaa vilkaisevani sitä siihen malliin. Eikä Molokin kidasta koukita mitään pois. — No omapa oli vikani; mitäs olen tämmöinen pahvipää.
Pahvi taidan olla muutenkin. Tunnustus: minä toimin Juha Itkosta ja Huolimattomia unelmia kohtaan väärin. Tartuin nimittäin Unelmiin heti Alice Munron novellikokoelman The Progress of Love jälkeen. Ja vaikka The Progress ei välttämättä ehkä ylläkään Munron parhaimpien tasolle, on Alice Munro silti paitsi tasaisen varma kirjoittaja myös täysin ylivoimainen maailman tämänhetkisten novellistien joukossa. Ja näkemykseni on tietysti yksiselitteisen objektiivinen. ;) Eihän Itkosella ole Munron-kaltaisessa seurassa mitään mahdollisuuksia. Pelkään kohtelevani Unelmia kohtuuttoman ankarasti.
Mutta minkäs teet, kun kirja tuntuu kehnohkolta. Alice Munron voima on jokapäiväisyydessä; hän uskaltaa kuvailla tuiki tavallisia ihmisiä — sellaisia joita löytyy itse kunkin tuttavapiiristä — ja arkista elämää, tapahtumia jotka voisivat sattua kenen tahansa perheessä tai naapurissa. Hänen ei tarvitse lähettää henkilöitään Thaimaahan vihaisen apinalauman keskelle eikä entisen tyttöystävän häihin puukko mukanaan kuten Itkosen nähtävästi täytyy. Jossain arvostelussa (toinen tunnustus: vilkaisin niitä jo ennen tämän kirjoittamista) sanottiinkin Itkosen kertovan uutisten taustoja. Minusta ihan tavanomainen, matalaakaan uutiskynnystä ylittämätön elämä on paljon kiinnostavampaa. Mutta vaativampaa kertojan kannalta, luulen. Eivät nämä jutut sentään turhantuoretta lööppitavaraa taustoita Markku Pääskysen Vihan päivän tavoin. Juha Itkonen ei käy haaskalla. Onneksi.
Kunpa vain kerronta sujuisi vaan kun ei. Tylsäähän tuo enimmäkseen oli. Toki kirjalla oli hetkensäkin. Pidin esimerkiksi Ei minun elämäni -tarinasta. Tunsin syvää empatiaa sen kaikkia kolmea läsnä olevaa henkilöä kohtaan. Herkänoloinen Hetki minun jälkeeni miellytti sekin kuten jossain määrin myös päätöstarina Siivet. — Haa. Minussahan taitaa piileksiä pieni pehmeä romantikko!?
Kohti-romaaniin verrattuna Unelmien tarinointi ei oikein kulje kuten pitäisi. (Myöhempien aikojen pyhien lukemisesta taas on niin kauan, ettei vertailu oikein onnistu. Sitä paitsi se haastoi minut reflektoimaan ja kyseenalaistamaan omia asenteitani niin voimallisesti, että se kokemus voitti kaiken muun. Pohdin niitä edelleen.) Ainakin osa kertomuksista välitti vaikutelman sormiharjoittelusta. Polttaritarinan replikointi (tai se, mitä kerrottiin toisten sanomaksi) muistutti pahasti Paasilinnaa — Artoa, ei Ernoa — enkä minä erityisemmin pidä AP:sta. Antti Tuuri ei juolahtanut edes mieleeni, kuten mainitsemani kirja-arvion (taisi olla Hesarissa) tekijälle kävi. Tuurista minä muuten tykkään. ;)
En oikein tiedä, pitäisikö kirjailijan tuntea itsensä imarrelluksi, kun hänet rinnastetaan kollegoihinsa. Ei minun mielestäni, sehän viittaa omintakeisen äänen puutteeseen. Ehkä Itkosella ei sitten vielä ole sellaista, mutta se löytyy varmasti. Annetaan kaverille aikaa. Joka tapauksessa Juha Itkosen yhteydessä on mainittu mm. Mika Waltari ja Jari Järvelä. En tahdo tajuta syytä; kyllä Itkosen kieli ainakin paremmin taipuu kuin keskinkertaisen kielenkäytön mestarin, Järvelän tasolle hänen lauseensa ei kuitenkaan vielä nouse. Ehkä joskus.
Kun oikein kauniisti yritän sanoa, voin kutsua Huolimattomia unelmia tasoltaan vaihtelevaksi. Ei kokoelma huono ole, mutta ei hyväkään Toivottavasti se jää Juha Itkosen kirjailijauran pohjanoteeraukseksi. Tulipahan silti luettua. Kiitos että tarjosit siihen tilaisuuden, dotdot!

Olen jo saanut polenkan osoitteen, ja postitan Unelmia — hänen ihka ensimmäisen rinkikirjansa! — ensi viikolla.


JK. Pakkohan minun oli se skannata. Mitäs pidätte tilapäätunaukseni etukannesta? ;)


Juha Itkonen Otavan sivuilla
Juha Itkonen järkyttyi novelliensa ajankohtaisuudesta (MTV3-Kati Hyttinen)

LISÄYS 29.10.08. Vein kirjan postilaatikkoon aika tasan tarkkaan viideltä, joten sen pitäisi ehtiä polenkan luo tällä viikolla. Jane Austen on matkassa mukana edelleen. :)
Tämän kontrolloidun vapautuksen myötä Huolimattomista unelmista tulee 49. Keep Them Moving -haastekirjani eli siis 2008 KTMC #49.

Kiitos kirjasta Tarna! Tämä tosiaan on eka kirjarinki johon osallistun (tai ainakin ensimmäinen jonka kirja päätyi minulle asti) :) Aloitan heti kun saan edellisen kirjan loppuun ja sitten Tintille päin.

Novellikokoelma oli ensimmäinen kosketukseni Itkoseen, ja lopputulos jäi vähän mauttomaksi. En oikein osaa eritellä lukukokemustani. Osa novelleista oli minulle aivan hajuttomia ja mauttomia, osa taas oli ihan kiinnostavia ja hyvin kerrottuja. Eniten kolahti jollain tavalla rakkauteen liittyvät novellit, johtunee omasta elämäntilanteestani.

Lähtee Tintille torstaina!

Kirja tuli perille eilen, kiitokset! Edellinen rinkikirja loppui juuri sopivasti, joten pääsen tämän kimppuun jo tänä iltana (jos uni ei yllätä).

Olen samoilla linjoilla edellisten lukijoiden kanssa: novellit olivat tasoltaan vaihtelevia, eikä joukossa ollut yhtäkään todellista helmeä, vaikka muutamista kertomuksista tykkäsinkin kovasti. Parhaiten jäi mieleen surullisenkaunis Hetki minun jälkeeni, myös Siivet-novellista pidin. Ei muissakaan varsinaisesti mitään vikaa ollut. Itkonen kirjoittaa niin sujuvaa tekstiä, että sitä jaksaa lukea vaikka tarina vähän tylsä tai vaisu olisikin. Polttaritarina jäi mieleen lähinnä henkilöhahmojen ääliömäisyyden takia.

Yhdessä novellissa bemari vaihtui yllättäen Audiksi ja jonkun toisenkin "klaffivirheen" olin huomaavinani, en vain enää muista mikä se oli. Ja hetken ehdin jo manailla että nyt on Itkosella menneet Queenin levyt sekaisin, kunnes hoksasin että Tuomaksen ja Elinan ekan kerran soundtrackina oli Greatest Hits 2 (ja todennäköisesti shufflella, koska muuten I Want to Break Free:stä on aika pitkä matka Show Must Go On:iin ;)).

Kirja palaa dotdotille lähiaikoina.

Huolimattomia unelmia on kotona. Kiitos kaikille!

Novellien epätasaisuus ei häirinnyt minua. En oikeastaan edes huomannut sitä. Polttarinovellista pidin vähiten. Luulin sen johtuvan antipatiastani henkilöitä ja polttari-ilmiötä kohtaan, mutta ehkä se oli myös huonompi. Hetki minun jälkeeni novellin tarinaan en uskonut lainkaan. Siitä huolimatta suru piti otteessaan. Kokoelman mahdollisista puutteista huolimatta olin koko ajan haltioissani Itkosen tekstistä. Se ei merkityksetöntä höttöä.

Tämä palaa Bookcrossing-hyllystä pysyvän kokoelman hyllyyn.