Ostin kirjan 10 sentillä SPR:ltä. Olen joskus katsonut kirjastossa jotain tämän kirjailijan kirjaa, joten päätin ostaa summassa tämän suklaarasiakirjan, sillä se on Liken kustantama. Melkoisen suklaarasian nappasinkin.

Kiiltomato.netin kirja-arvion teksti kuvailee teosta näin:

"Keskelle tietä yllättäen ilmaantunut penis aloittaa mosambikilaiskirjailija Mia Couton tarinan afrikkalaiskylän salaperäisistä katoamisista. Rauhanturvaaja toisensa perään häviää kuin savuna ilmaan jättäen todisteeksi vain yksinäisen sukuelimensä.

Kadonneitten miesten mysteeriä saapuu tutkimaan YK:n erikoisasiantuntija, jonka selvitystyö törmää kylän asukkaiden merkillisiin ominaisuuksiin sekä paikallisen virkakoneiston sumeaan logiikkaan. Viranomaisten ja kyläläisten välisen suhteen kautta Couto kuvaa sitä poliittista tilannetta, joka vaivaa suurinta osaa afrikkalaisista valtioista. Oman kansan parista noussut entinen sosialistikapinallinen, Tizangaran hallintojohtaja, ei juurikaan eroa aiemmista siirtomaaherroista.

Couto aloitti kirjailijanuransa lyyrikkona, minkä vaikutukset tuntuvat myös tässä hänen ensimmäisen suomennetun romaaninsa kerronnassa. Omaperäinen huumori vie tarinaa vauhdilla eteenpäin yllättävien metaforien, sananlaskujen ja myyttien muodossa.

Varsinainen elämänfilosofian keskus ja muisti on tarinaa kertovan kyläläisen isä, Tizangarasta aikoinaan lähtenyt toisinajattelija. Hänen sekä kylän poppamiehen puheissa kiteytyvät siirtomaavallan aikaisen idealismin ja sittemmin seuranneen todellisuuden välinen ristiriita. Samalla he muodostavat yhä heikommaksi käyvän yhteyden ahneen nykypäivän ja esi-isien viisauden välille.

Lopulta syyllisiä ei ole, on vain liian paljon ihmisiä, jotka eivät osaa rakastaa maataan ja kunnioittaa sen kansalaisia. Mosambikille käykin Couton käsittelyssä huonosti. Se häviää maailmankartalta tullakseen parempien aikojen koittaessa ”valtioksi, jossa isketään maahan unelmoitu lippu”."

Varattu Syksy muuttaa linnut -haasteeseen.

Aah, hyvä päivä: kiva ilma vaihteeksi (ei ole liian kylmää, ja kostea ilma tuntuu oikeasti mukavalta), hyvin pakattu vaihtokauppakirja postiluukusta ja millainen: ensinnäkin mosambikilainen (en muista koskaan lukeneeni mitään sikäläistä), kauniisti tuunattu opus suoraan toivelistaltani. Kaiken muun lisäksi vielä ihastuttava kortti kirjan välissä. Kiitos, Louhi!.

Näin kirja muuten esitellään muuten suomalaisen kustantajan eli Liken sivuilla:
Mosambikilaisen kylän elämänmeno mullistuu, kun rauhanprosessia valvomaan ja maamiinoja raivaamaan saapuneet YK-sotilaat alkavat salaperäisesti räjähdellä kappaleiksi.
Mysteeriä selvittämään lähetetään tutkija, joka kohtaa kylän värikkään henkilögallerian ja erikoislaatuisen todellisuuden, jossa tosiasiat ovat yliluonnollisia ja yliluonnollinen arkipäivää.
Kyläläisten ihmissuhteet, esi-isien henkimaailma, reaalipolitiikka ja mystiset juonittelut punoutuvat kiehtovaksi kudelmaksi, josta ei puutu hulvattoman hauskoja ja surrealistisen äkkivääriä yksityiskohtia.


Mia Couto Risingshadow.netissä
Mia Couto Wikipediassa
Mia Couto at Wikipedia

Kylätieltä löytyy irtonainen penis ja puunlatvasta sininen baretti; taas on yksi YK-sotilas räjähtänyt selittämättömällä tavalla taivaan tuuliin. YK:n tutkija, italialainen Massimo Risi ryhtyy selvittämään tapausta. Hänen tulkikseen komennettu nuori kyläläinen toimii kirjan minäkertojana. Siitä se meno sitten alkaa...
Flamingon viimeinen lento ei totisesti ole sellainen kuin kuvittelin. Afrikkalainen kirjallisuus kiinnostaa, mutta Couton teos on kyllä aivan omaa luokkaansa. Riemastuttava.
Couto kirjoittaa sujuvasti muttei alkuunkaan esim. nigerialaisten englanniksi kirjoittavien ja Yhdysvalloissa tai Englannissa (kirjoittaja)koulutettujen virkaveljiensä/-sisartensa lailla. Teksti tuo väistämättä mieleen Latinalaisen Amerikan maagista realismia sisältävät ilottelut. (Hmm, Couto kirjoittaa portugaliksi. Löytyyköhän siitä jokin yhteys...) Flamingo on vain niitä jollain tavalla ilmavampi.
On kirja toki paljon muutakin: pysäyttäviä sanontoja — luin jostain Couton aloittaneen uransa runoilijana, aforismientekijänäkin hän menestyisi —, vakavaa asiaa ja herkullisia henkilöhahmoja. Minua viehätti erityisesti kertojan isä Sulplício, kotiin palaava toisinajattelija, joka ripustaa luunsa yöksi puuhun. Kirja käsittelee mosambikilaisten ja laajemmin tietysti yleensäkin mustien afrikkalaisten oikeutta omaan maahansa, myös sen ongelmien selvittämiseen. Se kertoo siitä, miten valta korruptoi; idealistisesta kapinallisesta kehittyy valtaan päästyään itsekäs ja ahne valtias, joka viis veisaa maanmiehiensä hyvinvoinnista. Sellaistahan se on — muuallakin kuin Afrikassa.
Flamingon viimeinen lento kertoo myös mosambikilaisesta kulttuurista, ennen kaikkea tarinoiden tärkeydestä. Niiden avulla kertoja myös osoittaa ammottavan kuilun afrikkalaisten ja eurooppalaisten kulttuurien välillä: hän huomauttaa Massimolle, että tämä vain kyselee kaikenlaista saamatta mitään selville, kun hänen sen sijaan pitäisi kertoa itsestään tarinan avulla. Mieleen jäi myös elävien mosambikilaisten ja heidän esi-isiensä välinen suhde.
Loppuratkaisu on hurja ja vaikuttaa lohduttomalta, mutta täysin toivoton se ei silti ole. Kaiken kaikkiaan Flamingon viimeinen lento on upea, upea kirja. KIITOS, LOUHI

Tarkoitukseni oli vapauttaa kirja villisti, sillä tarvitsen villejä vapautuksia Amynitan Erilaiset kulttuurit -haasteeseen. Taidan kuitenkin pistää sen ensin HEP-ketjuun tarjolle. Pitäähän nyt näin riemullista luettavaa tarjota kanssakrossaajillekin.

Lisäys 10.7.12. Margih ymmärsi hepata, onneksi. Kirja on varattu hänelle.

Margihille. Hyviä lukuhetkiä!

Kiitos, kirja pääsee täydentämään maahaastetta, jota pikkuhiljaa suorittelen :)