Otava, 2019, kovakantinen, 188 s. Kansi: Päivi Puustinen.

Takakansi:

Huone hämärtyy ympärilläni ja kuulen kellojen soivan ja lakkaavan soimasta. Milloin minun matkani tänne alkoi?

On paikkoja, joihin tullaan vain eksymällä, minä ajattelen, ei ole muuta tietä.

Mies lähtee eteläranskalaiseen luostariin tutkimaan pyhimykseksi julistetun naisen tarinaa, ja samalla alkaa matka miehen omaan menneisyyteen. Kuinka kauas hänen on kuljettava löytääkseen vastauksen kysymykseen: voiko ihmeitä tapahtua?

***
Hieno tarina miehestä, joka on vähän hukassa elämässään. Takakannestakin löytyvä lause "On paikkoja, joihin tullaan vain eksymällä, minä ajattelen, ei ole muuta tietä." on yksi kirjan keskeisiä ajatuksia.

Yksi luostarin veljistä puhuu murehtimisesta näin: "Murehtiminen on oikeastaan jumalanpilkkaa, tai ainakin se on Jumalan vähättelyä, sillä murehtimalla me yritämme anastaa Jumalalta vallan itsellemme, eikä se hänen kokemustensa mukaan onnistu kovin hyvin. Sitä paitsi murheet ovat ihmiselle lopulta hyväksi, koska ne saavat meidät kääntymään Jumalan puoleen, halusimme sitä tai emme." (s. 64)

Onko noissa lauseissa vähän ristiriitaa? Murehtiminen on jumalanpilkkaa, mutta murheet ovat ihmiselle hyväksi. Vai onko ajatuksena se, että kun murheita tulee, sen on hyväksi, mutta niitä ei saa jäädä sen kummemmin vaalimaan, vaan ne pitää osata unohtaa.

Minulle tulee tästä mieleen Jaakko Heinimäen Seitsemän syntiä, jonka luulin lukeneeni, mutta joka onkin näköjään jäänyt kesken ja unohtunut kirjahyllyn uumeniin. Unohdus ei tapahtunut siksi, että olisin pitänyt kirjaa tylsänä vaan päinvastoin. Sen teksti herätti paljon ajatuksia, joten halusin lukea sitä vain kun olen oikein skarppina. Mutta näköjään jossain vaiheessa sitten unohtui, että on kesken.

Heinimäki kertoo, kuinka syntien lista on aikojen saatossa kokenut muutoksia. 1200-luvun alussa syntilistauksessa päästiin seitsemän pääpaheen nimeämiseen ja niistä yksi on hengen velttous. Se on yhdistelmä kahdesta aiemmin erikseen nimetystä synnistä, murehtimisesta ja alakuloisuudesta. Eli asioita, jotka saatetaan nykyään katsoa sairauksiksi, on ennen katsottu synneiksi. Seitsemään kuolemansyntiinhän kuuluvat myös hekumallisuus ja mässäily. Nämä edellä mainitut "paheet" voivat kyllä liittyä ainakin osaittain persoonallisuuspiirteisiin ja/tai perinnöllisyystekijöihinkin.

Eli tämän kirjan ansiosta pääsen nyt taas palaamaan tuohon Heinimäen kirjaankin :)

Lopuksi pitää vielä ihastella, että kyllä tuo kirjan kansi on todella kaunis. Kuin koru. Ja niin ihanat värit <3

Toivelistakirjana eteenpäin, hyviä lukuhetkiä!

Kiitokset toivelistakirjasta ja miitistä!