”Kaikki jotka ottavat hameet, kuolevat niiden alle.”

Koti, lapset, mies, seurakunnan kokoukset. Marita tietää, että voisi päästä elämässään eteenpäin, mutta suku vaalii tapakulttuurin noudattamista ja vahtii häpeitä. Vapaudet ja mahdollisuudet sosiaaliseen nousuun ovat tarkkaan rajatut. Siitä pitää huolen myös valtaväestö, joka karsastaa romaneja yhteiskunnan elätteinä. Onko syrjäytymisen kierre polttomerkitty syntyperään? Kuka uskaltaisi murtaa äideiltä tyttärille periytyvän luonnonjärjestyksen, jossa ollaan ja eletään miehen kengänkannan alla?


Tästä kirjasta jäi aika ristiriitaiset tunnelmat. Ehkä pitäisi tuntea myötätuntoa näitä naisia kohtaan, mutta päällimmäisenä on mielessä, että en näe juuri mitään vaalimista tuollaisissa tavoissa ja perinteissä, joita kirjassa on kuvattu.

Autoja poltetaan pihassa, ja sitten vielä ihmetellään, kun kukaan ei halua naapuriksi.

Miittiin

Pitkästä aikaa kävin Helsingin miitissä. Ensimmäinen kirja, jota selain, alkoi sukututkimuksella. Pakkohan minun oli se ottaa luettavakseni.

Björk on minulle uusi kirjailija ja tämä romaani aivan loistava "yllätys". Tiivistä ja latautunutta tekstiä. Ei mitään turhaa. Valtaväestön ja romanien suhteet ja ennakkoluulot olivat romaanissa melkein samalla tavalla päähenkilönaisia alistavia kuin oma tapakulttuuri ja romanimiehet. Melkein, koska oma kulttuuri ja perinteet ja niitä sairaalloisen mustasukkaisesti noudattavat miehet ja anopit olivat naisten hyvälle elämälle vielä suurempi este kuin valtakulttuurin ennakkoluulot. duffelin lailla minäkään en näe juuri mitään vaalimisen arvoista naista alistavissa perinteissä. Eipä tuntunut näkevän romaanin päähenkilö Maritakaan. Sopeutuva kulttuuri muuttuu ja elää, sopeutumaton katoaa tai eristyy ja syrjäytyy. Perinteet eivät ole ikuisesti muuttumattomia. Tavat muuttuvat, osa katoaa ja uusia keksitään tilalle tarpeen mukaan. Se käy ilmi tästäkin romaanista. Sitä jäin kuitenkin miettimään, kumpi kahlitsee enemmän, oma yhteisö ja oman pään sisään kasvaneet traditiot vai valtakulttuurin ennakkoluulot ja syrjivät käytännöt.

Oman ajattelun kannalta oli mielenkiintoista huomata, että vaikka lukiessani seurasin Maritan elämää ja samaistuin häneen naisena ja erityisesti työttömänä, jälkikäteen kirjasta kirjoittaessani kirjoitinkin kulttuurista ja otin romaaniin jotenkin lievästi yhteiskunnallisen näkökulman.

Jätän kirjan Kivihaan veripalvelutoimistoon (Kivihaantie 7) noin klo 13. Hyviä lukuhetkiä!