Pidän tosi paljon tästä intialaisen Gita Mehtan runollis-filosofisesta teoksesta, joka kietoutuu Intian pyhän joen Narmadan elämään ja sen varrella elävien ihmisten kohtaloihin. Oman erityiskiinnostuksen kirjaan tuo se että tyttäreni teki aikoinaan gradunsa Narmada-jokeen liittyvistä naiskirjailijoista, vietti kuukausia Intiassa ja haastatteli mm. kirjan ansiokasta kääntäjää Virpi Hämeen-Anttilaa. Nyt kun kirja osui kirjaston vaihtohyllyllä käteeni, päätin lukea sen huolellisesti. Kirja jääkin pysyvään kokoelmaani.

Kirjan keskeinen henkilö on ikääntynyt virkamies, joka on päättänyt vetäytyä maailmasta ja pitää syrjäistä matkustajakotia Narmada-joen varrella apunaan palvelijat ja vartijat.
Kirja koostuu viehättävistä tarinoista, jotka eri tavoilla liittyvät toisiinsa ja joiden keskeisinä teemoina ovat rakkaus ja intohimo, pyhyys ja kilvoittelu henkisellä tiellä. Jotkut tarinat ovat melkoisen järkyttäviäkin.
Sanan "sutra" merkitys on sanskritin kielessä "lanka" ja teoksen läpi virtaava punainen lanka on siis Narmada-joki, Arabianmereen laskeva suuri virta.
Jokeen liittyvät myytit ovat mielenkiintoisia, se on syntynyt aistillisesta intohimosta mutta on silti Intian joista puhtain ja pyhin.

Kirja tempaa kyllä mukaansa, vaikka edustaessaan nyky-Intian monitahoista kulttuuria ei ihan helppoa luettavaa olekaan. Kirjan lopussa oleva sanasto on myös hyödyllinen.
"Kilpikonnat ja jokidelfiinit löytävät vesistäsi turvan.
Lentoon lähtevät haikarat leikkivät tyynessä kalvossasi.
Kalat ja krokotiilit kerääntyvät syliisi
oi pyhä Narmada.

Laulajat ja askeetit laulavat sinun ihmeitäsi,
pelurit, huijarit, tanssijat sinua ylistävät,
me kaikki löydämme turvan sylistäsi,
oi pyhä Narmada."

Osallistun kirjalla "Maailman ympäri kirja kerrallaan"-haasteeseen.