Esikoisromaanini syksyltä 2009.

Romaani kirjojen rakastajille.

--

Jos saan toivoa, ei villejä vapautuksia ainakaan aivan heti :)

WILD RELEASE NOTES:

Hyvää matkaa!

Otin tämän miitistä ja tästä tulee rinki tai säde, kunhan ehdin tehdä.

Olen pahoillani, että journaloin tämän vasta nyt, kun muut miitistä ottamani journaloin jo eilen. Syy on se, että minullahan ei ole konetta kotona, joten kirjoitan kotona kirjojen BCID-t paperille ja journaloin kirjaston koneella... Tämän kirjan BCID:n olin kirjoittanut väärin enkä tietysti päässyt merkintää tekemään...

Tämä kirja oli ihan pakko lukea heti, kun sain edellisen kesken olleen kirjan luettua. Senkin aihe muuten oli Venäjä/Neuvostoliitto, tosin hyvin eri kannalta...

Säkeitä Pietarista kertoo Annasta, joka on opiskellut venäjää ja ollut Pietarissa kielikurssilla ja vaihto-opiskelijana. Hänet lomautetaan osa-aikaisesti ja hän alkaa kirjoitaa väitöskirjaa Anna Ahmatovasta.

Olen itsekin käynyt monta kertaa Leningradissa - muistaakseni kerran myös sen jälkeen, kun kaupungista uudestaan tuli Pietari. Kirjan kuvaukset paikoista ja tavoista tuntuivat aidoilta ja itse koetuilta. Myös henkilöt vaikuttavat eläviltä ja tapahtumissakin on muutama mukava yllättävä käänne.

Suosittelen kirjaa kaikille, joita Venäjä, Pietari, venäläiset ja/tai kirjallisuus kiinnostaa. Eli kaikille bookcrossaajille - ketäpä ei kirjallisuus kiinnostaisi ;)

(Ja jos tämä selostus on sekava, syytän siitä elämäni pahinta nuhaa...)

Kirja lähtee säteensä eteenpäin. Lukuvuorot yritän järjestää niin, että kirja ei turhaan kulje edestakaisin paikakuntien välillä.
Tähän menneessä säteeseen ovat ilmoittautuneet:

polenka (joensuu)
Jaatiina (Jyväskylän seutu)
annimanni (espoo, tahtoisi loppupäähän)
alejanda (pori, tahtoisi viimeiseksi)

CONTROLLED RELEASE NOTES:

Kirja lähtee säteenä Polenkalle.

Kiitos kirjasta! Vaikuttaa tosi kiinnostavalta. Venäjä on maana kiehtova, ja olen opiskellut kieltäkin joitain vuosia. Ikävä kyllä kielitaito alkaa olla jo unohtunut...

Kirja herätti mukavia muistoja Venäjältä. Vietin vuosi sitten muutaman kuukauden Tverissä, ja vaikka en nyttemmin opiskelekaan enää venäjää, maa ja kulttuuri kiinnostaa edelleen. Suosittelen tätä muutamalle rusisti-ystävällenikin.

Tykkäsin kirjan rakenteesta, on aina kiinnostavaa koota eri ajoissa tapahtuvia kohtauksia kokonaisuudeksi. En tykkää näin avoimista lopuista, koska olen niin hitsin utelias :D Tarina tempaisi mukaansa.

Kirja matkaa Jaatiinalle, kunhan saan osoitteen.

Kirja tuli postitse tänään. Seuraavana lukupinossa, kunhan ensin luen kirjaston pikalainan pois alta.

Halusin lukea kirjan, koska olen kiinnostunut Pietarista ja haluaisin käydä siellä. En ole ikinä käynyt Venäjällä, enkä aikoinaan Neuvostoliitossakaan, mikä on minusta häpeällistä, kun kyse on naapurimaasta.

Kirjan Venäjä-kuvaukset olivatkin kiinnostavia ja täyttivät odotukseni. Myös kielestä pidin. Sen sijaan minua häiritsi kerronnan epäkronologisuus, niin Annan ja Antin kuin Anna Ahmatovan elämän kuvauksissa. Kaiken kaikkiaan en pitänyt Antista, ja alussa kuvattu ajallisesti tuorein tapahtuma, tulipalo, oli hyvin hämmentävä.

Anna Ahmatovan elämää tai tuotantoa en tunne, joten häneen liittyvistä osuuksista en saanut kovin paljon irti.

Kiitos Johannalle kirjasta ja sen antamisesta bookcrossingin tarkoitukseen! Tulevaa tuotantoa odotellen...

Kirja lähtee seuraavaksi postitse kohti Espoota.

Säkeitä Espoossa!

P.S. Kiitos taas upeasta kortista, Jaana :)

Tykkäsin!

Olen opiskellut itsekin (sivuaineena) venäjää ja venäläistä kirjallisuutta ja ollut kielikurssilla Pietarissa kolme viikkoa sekä käynyt kaupungissa muutakin useita kertoja, silloinkin kun se oli vielä Leningrad. Kaupungin tunnelma välittyi kirjasta hyvin ja nyt tekee kovasti mieli taas sinne käymään, vaikkei se minulle mikään "sielunmaisema" sillä tavalla olekaan kuin monelle muulle venäjä-/Venäjä-harrastajalle.

Itse tarinakin kiehtoi ja tempaisi mukaansa, vaikka olihan Ahmatova-yhteys aika uskomaton :) Annasta en jostain syystä oikein tykännyt. Taisi herättää moralistin minussa; noin suuria asioita ei minusta saisi pitää salassa... Toisaalta eläydyin kyllä hänen suruunsa menetetystä rakkaudesta.

Avoin loppu alkoi minua vaivata vasta, kun olin lukenut muut journalit. Olin nimittäin autuaasti unohtanut alun tulipalon (olen yksivuotiaan pojan äiti ja siis auttamattoman harvapäinen tässä elämänvaiheessa). No, onneksi sen verran selvisi kuitenkin, ettei ruumiita tullut :D

Kaiken kaikkiaan siis positiivinen lukukokemus. Kiitos JHulkko, että laskit kirjasi liikkeelle! Ja kiitos lii5a, että teit siitä säteen!

Lähetän kirjan eteenpäin Alelle vielä tällä viikolla.

Kiitos teille kaikille. Kirja polttelee käsissä, mutta tällä hetkellä lukeminen on tuurista kiini. Jos hyvin käy, saan luettua tämän nopsaan, mutta jos pikku-neiti alkaa pykätä hammasta, Ale ei lue. Kiitos suuri, että pääsin säteen viimeiseksi. Saan sitten nauttia kirjasta täysin siemauksin ilman paineita.

Kirja tulee vapautumaan jälkeeni kontrolloidusti tavalla tai toisella.

Tässä kirjassa oli jotakin maagista vetovoimaa. Lukiessa se tempaisi mukaansa heti ja kun en lukenut, tarina seurasi arjen askareissa ja suorastaan pakotti kahmaisemaan jokaisen vapaan minuutin lukemiseen. Minulla oli välillä hieman vaikeuksia pysyä vaihtuvien kertojien mukana, varsinkin Antin. Pidin erityisesti lukujen aluista, joissa otsikko olikin luvun ensimmäiset sanat.

Kirja jatkakoon matkaansa kontrolloidusti.

Kiitos, tästä olen kuullut, Ale varmaan kertonut ja nyt sain. Kiireiden takia en ehkä ehdi aivan heti lukea, mutta päällimmäiseksi pinoon menee ja sitten kontrolloidusti eteenpäin.

Heti kun sain kirjan Alelta, tiesin, että rakastun tähän. Siksi mun oli pakko kestää ja laittaa kirja sivuun. Halusin lukea tämän sellaisena hetkenä, kun on aikaa nauttia, miettiä, tunnelmoida. Joten tänään, pitkien kiireisten viikkojen jälkeen keitin pannukahvia, otin jääkaapista viimeisen leivospalan ja nautin. Ja rakastuin.

En ole käynyt Venäjällä, eikä Venäjä ole syy, miksi pidän kirjasta. Tunnelma, tyyli, kaikki. Tämä vaan vie mukanaan. Nyt jo harmittaa, että kirja loppuu ja joudun luopumaan tunnelmasta. Joten ei kai voi muuta kuin lähettää tämän journalin välityksellä viestin kirjailijalle, että kiitos lisää. Aiheella ei niin väliä, kunhan tunnelmointi onnistuu.

Kiitos siis ihan kaikille, jotka antoivat tämän mahdollisuuden, että kirja käveli käsiini.
Mietin jo, kuka saa tämän seuraavaksi.

Uskon, että kirjalle on halukkuutta vielä Porissa, joten kirja siirtyy odottamaan porilaisten pikkujoulua, jonne en kyllä itse pääse, mutta kirja pääsee kuitenkin ;)

Otin kirjan reppuuni porilaisten pikkujoulussa.

Huolimatta siitä, että ajatukseni pääasiassa kieppuvat muutossa ja pakkaamisessa, tämä teos piti otteessaan alusta loppuun. Pidin erityisesti Ahmatova-katkelmista ja kappaleesta, jossa kuvataan Annan ja Saaran vierailua Komarovossa, tosin siitä olisi saanut enemmänkin irti. Kaikki ikäänkuin töksähti siihen, että A ja S tulivat känniin.Tarina on koskettava kuvaus ihmissuhteiden solmuista ja jopa julmuudesta ja itsekkyydestä.

Olen minäkin muutamia käynyt Neuvostoliitossa. Kirjan paikalliskuvauksista muistui elävästi mieleeni muistot kyseisiltä vierailuilta. Itseasiassa en ole muuten käynyt vielä Pietarissa vaan Leningradissa. Suosittelen kirjaa kaikille.

Posti kuljettaa Piikulle.

Kirja oli tupsahtanut postilaatikkooni muutaman päivän loman aikana. Kiitos myrtillus kirjatoiveen täyttämisestä!!!

Vähän jännitti tarttua tähän kirjaan, kun tiesin että sen kirjoittaja lukee journal entryni - entä jos en pitäisikään siitä? Huoleni oli kuitenkin aivan turha; ahmaisin kirjan lähes kertaistumalta. Se vei minut mukanaan Pietarin tunnelmiin, vaikken ole siellä koskaan käynyt, ja Anna Ahmatovakin on minulle vieras. Pidin kovasti.

Niin ja mistäs minä tiedän vaikka JHulkko oikein odottaisi vaihteeksi negatiivista journal entryä :)

Seuraavaksi kirja matkaa marraskuun kirja-arvonnan voittajalle.

Ihanaa! Kiitos toivekirjasta :) Tämä on ollut lukulistalla on jo pitkään. Muutaman kerran olen melkein tarttunut kirjaan kirjastossa, mutta malttanut mieleni sillä haluan lukea tämän oikealla hetkellä ja rauhassa. Aihe on kovin kiinnostava, sekä Leningrad että Pietari ovat itsellenikin tuttuja paikkoja ja Ahmatovan runoja tuli lukioikäisenä ahmittua.

Rinki (Kesäpäiville menijät pääsevät etusijoille):

Thalasse
Tarna
Appelsiini
miumaumou
lunatum

Kirja lähtee ringin ensimmäiselle.

Kirja saapui perille, kiitokset! Koitan saada luettua nopsaan.

Olipa aika haasteellista luettavaa, kun normaalisti luen ihan toisentyylistä kirjallisuutta (scifiä lähinnä siis...). Ilman Bookcrossingia en olisi tähän kirjaan tarttunut, mutta on hyvä välillä laajentaa horisontteja. :)

Luin ekaa ja tokaa lukua varmaan kolme kertaa ennen kuin tajusin että tässä on tosiaan eri minäkertojat. Sitten kun ymmärsin kirjan rakenteen, alkoi helpottaa, ja epäkronololgisuus piti lukijan aivotyöskentelyn mukavasti käynnissä, vaikka se vähän kikkailulta maistuikin. Pidin kirjan soljuvasta kielestä, tunnelmasta ja elävästä Pietarin/Leningradin/venäläisen elämän kuvailusta. En ole siellä koskaan käynyt, joten tämä virtuaalimatka oli mielenkiintoinen.

Tää on myös yksi kauneimmista kirjoista joihin olen törmännyt. Noi kannen ja sisäkannen koristekuviot on hienot!

Kirja lähtee ensi viikolla seuraavalle lukijalle eli Tarnalle.

Lähti postissa seuraavalle rinkiläiselle. Lukuiloa!

Edit.
Hehe, olipas tosiaan nopea postinkuljetus :-) Melkein lykkäsin postitusta parilla päivällä kun oli niin kauhea ilma, mutta kannatti näemmä kahlata sakeassa lumipyryssä Turun pääpostiin.

Kuule, Thalasse, onko sinulla jokin salainen sopimus Itellaan kanssa? Meinaan vaan, että Turusta kakkospostissa lähetetty, eilen klo 10.40 leimattu kirje toimitetaan perille tamperelaiskotiin tänään ennen aamuyhdeksää. Olenhan minä sen oppinut, että nykisin kakkoskirjeet tuppaavat kulkemaan Kustin kyydissä ykköspostia nopeammin, mutten muista yhdenkään postinkantajistamme juoksennelleen portaissa aamupäivisin. En koskaan enkä ikinä. Thalasse, miten sinä sen teit?
Kiitos kirjasta, sen tulo todella yllätti vaikka tiesinkin odotella sitä. Kirjanmerkkiäkään ei tarvinnut haeskella, sillä ButtesChaumont oli huomaavaisesti jättänyt Piikun lähettämän kortin kirjan väliin. Piikun tunnettu ja tunnustettu tyylitaju toimi taas. Mikäpä tähän kirjaan paremmin sopisikaan kuin kuva neuvostoajan Leningradista?
Olenhan minä Säkeitä Pietarista ennenkin lukenut, nyt vain haluan tarkistaa mielipiteeni. Muutenkin olen tyytyväinen siihen, että sain käsiini myös muun kuin kirjastokirjan. Tästä kappaleesta ei kukaan ole tarroittanut piiloon tietoja kannentekijöistä. Voi vain todeta kirjailijasta olevan moneksi; kirjoittamisen lisäksi hän on suomentanut osan Ahmatovan runoista ja kaiken lisäksi kannen valokuvakin on hänen ottamansa. Monipuolinen otus. :)

Edellisestä lukukierroksesta on kulunut kovasti vajaat kaksi vuotta (olen kirjoittanut lukupäiväkirjaani toukokuun 2010 alussa), mutta niin vain mietteet muuttuvat. Valitettavasti tämän kakkoskierroksenkin päättymisestä on jo toista viikkoa, jokunen kirja ja muutaman aiemmin luetun journalointi, niin että lukukokemuksen tuoreudella en menisi hehkuttelemaan.
Väistämättä vertailin kahta lukukokemusta toisiinsa. Ensimmäisellä kerralla minua vaivasi minäkertojien lukuisuus ja se, etten aina ollut heti kättelyssä selvillä siitä, kuka kulloinkin oli äänessä. Nyt oli kertomuksen sisäänpääsy huomattavasti helpompaa, kun tunnistin kertojan jo otsikosta.
Ensimmäisellä lukukerralla en tainnut pahemmin ajatella Annaa, Anttia ja Tanjaa perheenä. Nyt tein niin: perheenä kolmikko on suorastaan esimerkillisen (?) dysfunktionaalinen. Edelleenkin minun oli helpompi hyväksyä Antin motiivit ja toiminta. Hän nyt sentään suostui esimerkiksi kuuntelemaan Saaraa tämän kertoessa Tanjan Leikistä, vaikka hän sitten asian vakavuuden kielsikin. Torjunta on vastaavassa tilanteessa aika monen vanhemman valitsema vaihtoehto. Antti minusta sentään yritti — edes jotakin. Annaa en vastuunarkomaanina kyennyt sulattamaan vieläkään. Perheen ongelmat johtuivat pitkälti hänen silmät avoimina tekemistään valinnoista, mutta hän ei suostunut ottamaan niistä vastuuta.
Annalla on Salaisuus. Edelliskerralla se hieman harmitti; salaisuus kun tuntui selviävän lukijalle aikaisemmin kuin oli tarkoitus. Nyt ei sekään enää kiusannut. Sitä jäin tosin miettimään, tarvitseeko lukija Johanna Hulkon mielestä aina jonkin arvoituksen, peiteltävän asian johon viittaillaan pitkin matkaa ennen sen paljastamista. En minä muuten, mutta kun myös Jostakin kotoisin -romaanissa on sellainen: miksi Jontun isä kaikkosi kuvioista.
Kummallakin lukukierroksella viehätyin suunnattomasti kulttuurinkuvauksista. Ja länsimaisen opiskelijan elämän kuvaus loppuaikojen Neuvostoliitossa ja alkuvuosien Venäjällä on ihan herkullista luettavaa, kirjoitin lukupäiväkirjaani edelliskerralla. Allekirjoitan lauseen vieläkin. Paikallistuntemusta ihastelin jo viimeksi, ja sen teen nytkin. Kaiken kaikkiaan Leningrad/Pietari ihmisineen ja ilmiöineen suomalaisen opiskelijan silmin nähtynä oli sekä kiintoisaa että elävää luettavaa. Toisaalta kyllä kirjoitin myös, että pietarilaiselämän kurjuutta Hulkko kuvaa osuvasti, mutta Pietarin kauneus ei välittynyt ainakaan minulle. Valitettavasti joudun myöntämään sen todeksi taas. Toisaalta kyllä arvelen, että kyse saattaa olla omista muistikuvistani. Puhutaan sitten Leningradista tai Pietarista, muistan kaupungin pikemmin ankean ja ankaran komeana kuin kauniina. Niin no, kauneuskäsityksetkin voivat olla erilaisia.
Divarinpitäjämummoista olisin mieluusti lukenut enemmänkin, he olivat koko kirjan ehdottomasti miellyttävimmät mutta myös kiintoisimmat hahmot. Erityisesti tykästyin siihen kohtaan, jossa Anna kertoo kartuttavansa Ahmatova-kirjastoaan Irinan puodissa pikkuhiljaa ja valittelevansa kirjojen kallista hintaa, vaikka hän pystyisi hyvin ostamaan koko satsin kerralla. Surullisin (ja ensimmäisellä lukukerralla muistaakseni jopa itkettävä) oli Annan ja Saaran surkea vierailu Irina Abramovnan ja Vera Nikolajevnan luona Komarovassa. Niin ihastuttavat naiset olisivat ansainneet vähän paremmat kyläilijät. Tarina on loistavasti kirjoitettu; pettymykseni oli vähintään yhtä suuri kuin emäntien.
Myös Saarasta olisin halunnut lukea enemmän. Olisin mieluusti tarkastellut niin kaupunkia kuin Annaakin myös hänen näkökulmastaan. Ymmärrän kyllä hyvin kirjailijan ratkaisun jättää Saara pelkäksi sivuhenkilöksi, mutta saahan sitä aina haaveilla.
Aiemmalla lukukerralla ajattelin minäkertojia olevan neljä. Vaan nytpäs en olekaan enää varma. Ensi kertaa lukiessani vähän hämmennyin Anna Ahmatova -osuuksien kohdalla, koska en oikein ymmärtänyt, miksi runoilija on yksi kertojista. Tällä kertaa käsitin koko Ahmatovan ja hänen roolinsa toisin... (Ja ihan vain jännityksen vuoksi loppu valkoisella. Ken hiirellä maalaa, hän näkee. Tuskin tämä mikään suuri paljastus on, mutta saapahan ainakin kirjailija makeat naurut. :)) Voisiko olla niin, ettei kirjan Anna Ahmatova olisikaan itse runoilija vaan tutkija-Annan mielikuva hänestä? Siltä minusta tuntuu.
Tuntui hienolta löytää uusintalukemisella jotain oikeasti uutta kirjasta. Oli löytöni sitten oikea tai väärä, se on hämmästyttävä siksi, ettei edellisestä lukukerrasta nyt sentään niin hirveän kauan aikaa ole vierähtänyt. Kaiken kaikkiaan yllätyin siitä, miten toisenlaiseksi tämä toinen lukukerta osoittautui. Ensimmäisen lukukerran perusteella pidin kirjaa hyvänä. Jostakin kotoisin kuitenkin miellytti minua enemmän. Vaan nytpäs en tiedä. Ei Säkeitä Pietarista mikään hyvä kirja ole, se on ihan loistava. Ja tuntuu vain paranevan vanhetessaan, lukukerta toisensa jälkeen. MAHTAVAA!
Kiitos, ButtesChaumont! Kiitos, Johanna Hulkko!

JK. Jestas näitä silmiä (tai tätä lukutaitoa?), polenka. Luin, että aiot suositella kirjaa joillekin rasistiystävillesi. :D
JK2. Säkeitä kuultaneen ensi viikolla Lempäälässä, sillä Appelsiinillehan kirja seuraavaksi matkaa.

Jonon seuraavalle. Lukuiloa, Appelsiini!

Kirja saapui tänään, kiitos Tarna! Minulla on pari kirjaa luettavana ennen tätä, mutta ehdin kyllä hyvissä ajoin ennen kesäpäiviä! :)

Tulipa hotkittua! Olisin halunnut nautiskella tästä kirjasta pidempään, mutta valitettavan nopeasti sivut loppuivat! Tykkäsin kirjasta paljon, henkilöhahmot olivat ihanan herkullisia.

Aluksi pidin Annasta, mutta lopussa alkoi ärsyttää menneissä rakkaussuhteissa vellominen. Jos ei ole nykytilanteeseen tyytyväinen, miksi jäädä rypemään siihen kun voisi hyvin jatkaa eteenpäin? Katkeruutta ei tästä maailmasta pois saada vaikka yksi ihminen eläisi elämänsä loppuun asti menneisyyteen tuijottaen. Myös isojen salaisuuksien vain itsellään pitäminen oli aika rankka päätös. Sinänsä on ihan turha itkeä jos parisuhde tuntuu vähän kiemuraiselta kun on itse kieputtanut pari kunnon umpisolmua ihan alkutaipaleilta lähtien! Mutta sanoisinko, että hyvin on kirjassa nämä umpisolmut kirjoitettu ja vieläpä siten että tällaisenkin suoran toiminnan ihmisenkin mielenkiinto pysyi vireänä!

Suosikkihahmoni olivat rouvat Irina Abramovna ja Vera Nikolajevna, vaikka he saivatkin tässä kirjassa vain pienen pienen siivun. Heidän luokseen minäkin haluaisin kyläilemään.

Kirja suuntaa Poriin! Mukavia lukuhetkiä ja aurinkoista kevään odotusta! :)

Säkeet ovat Porissa! Jee! Tämän kirjan olen jo halunnut lukea pitkään. En kyllä yhtään muistanut, että olin rinkiin osallistunut ennen kuin Appelsiini kyseli osoitetta. Olinpas siis ollut kaukaa viisas.

Odotan tarinalta aika suuria, koska pidin kirjailijan Jostakin kotoisin-kirjasta paljon. Hih, paineita JHulkolle. ;)
Kiitos rakkaat kierrättäjät! Taidankin aloittaa kirjan jo tänään, koska se niin mieltäni kaihertaa.

Ihan tänään en kirjaan tarttunut, koska minulla oli kesken muita kirjoja ja halusin lukea tämän aivan rauhassa keskeytyksittä. No nyt pääsiäisenä tuli se hetki. Aika hankalaa on tosin enää sanoa mitään tyhjentävää edellisten journaalien jälkeen...

Ihan ensin, pidin kirjasta. Pidin tarinan tunnelmasta, varsinkin Pietarin kuvauksista, jolloin saattoi kuvitella itse olevansa paikalla ja aistia kaupungin. En ole koskaan käynyt Venäjällä, en edes silloin, kun se oli Neuvostoliitto, joten tämä oli loistava matka legendaariseen kaupunkiin. Itse päähenkilöt sitten... En pitänyt yhtään Annasta, joka oli ihan sekaisin tunteidensa kanssa, hyvin itsekäs ja ei millään antanut menneiden olla menneitä. Ei Anttikaan ihan huippu ollut, mutta jotenkin sympateerasin miespoloa, joka todellakin oli syytön vaimonsa kummallisuuksiin. Tanjaa varsinkin kävi sääliksi, tyttöraukka. Andrei taas oli ainakin Annan kuvailun mukaan aivan kauhea. Miten ihmeessä hän tuommoista kiukkupussia oli niin kaivannut. Ihmisten aivoitukset ovat sitten niin kummallisia...

Ilmeisesti tuota muistamattomuutta on liikkeellä, koska en myöskään muistanut, että tuollainen tulipalokin tapahtui. Onneksi on niin helppo palata takaisin alkuun. Lisäksi käsitin oikeastaan vasta ihan lopussa, että päähenkilönä oli Anna ja välillä toinen päähenkilö oli kirjailija Anna. Heillä oli siis sama etunimi! Mikä huomiokyky... Ilmeisesti kirjailija onnistui etäännyttämään nämä kaksi hahmoa toisistaan, ettei edes samanimisyys sekoittanut. Tarinan salaisuus ei oikeastaan ollut salaisuus, ainakin itse sen arvasin aika alkumetreillä. Vielä yksi huomio: kirjan kansi on upea (selvisi onneksi myös kannen kuvan raappeentumisen tarkoitus). Vetää ihan vertoja Hulkon toisen kirjan (Jostakin kotoisin) mahdottoman kauniille kansille. Muodostuuko tämä nyt kirjailija Hulkon tavaramerkiksi..? :)

Mutta kiitos. Kiitos JHulkolle ja kaikille muille kierrättäjille. Kyllä kannatti toivoa. Sen vielä unohdin sanoa, että Johanna kirjoittaa todella kauniisti. Mieleeni tulee jotenkin Riikka Pulkkinen. Nyt odottamaan Hulkko kolmosta...

Lisäys 10.4.2012: kirja jatkoi matkaansa tänäpänä postin avituksella.

Kirja saapui eilen. Tällä hetkellä olen tosi kiireinen, joten jos minulle suodaan hieman ekstra-aikaa lukemiseen, olisin erittäin kiitollinen.

Luin kirjan jo pari viikkoa sitten ja kuvittelin sen journaloineeni, mutta en näköjään ollutkaan journaloinut... Kirjan jälkeen on tullut jo pari muuta luettua, joten mietteet eivät ole aivan tuoreet. Pidin kirjasta tosi paljon, tunnelma imaisi mukaansa niin, ettei kirjaa malttanut laskea käsistä.

Kiitokset kirjan jakamisesta! Tänään kirja lähti jatkamaan matkaansa takaisin etelä kohti.

Kirja palasi takaisin minulle ringin lopuksi.