Loisto-pokkari. - WSOY, 2007. - ©1999. - 273 s.

Takakansi:
Keväällä 1994 Maija Asunta-Johnston ostaa pienestä unkarilaisesta Várpalogin kylästä talon. Samalla hän tietämättään astuu maailmaan, jossa ulkoiset puitteet ovat vaatimattomat, tapahtumat vähäeleisiä ja kohtaamiset useimmiten ruohonjuuritason tapaamisia, mutta joka syventyy hänelle todelliseksi elämänseikkailuksi.

Punapukuisen naisen talossa kahden lähes aikuisen lapsen äiti uskaltautuu uudelle tielle. Hänen ränsistyneen, mutta lämminsydämisen kotinsa täyttävät lapset, lasten ystävät, uudet naapurit, remonttimiehet ja kansainvälinen ystäväpiiri. Päiväkirjamuotoisen teoksen pienissä ja vähän suuremmissa sattumuksissa paljastuu aidosti se kaikkein tärkein: arjen voima ja kauneus. Kirjassa on myös paljon tarkkanäköisiä huomioita niin suomalaisesta kuin keskieurooppalaisestakin elämänmenosta.

Toivepalkinto 222 kirjaa rekisteröity -kisasta. Lukuiloa!

Kiitoksia Sumako, näyttää ihan miun näköiseltä kirjalta. Voi olla että työkaveri lukee ensin, ainakin se nappasi kirjan ja on jo sivulla 24. Saa luvan myös journaloida!

Kirjakolta lainaan. Ihan kiva kirja, jossa välillä pohdittiin kovinkin syvällisesti elämänmenoa. Ei kaikkein parasta mökkilukemista, sillä tällainen laiska mökkeilijä, joka istuu veranda pääl ja lukee dekkareita, saa morkkiksen, kun lukee ihmisestä, joka on kahden viimeisen vuoden aikana viettänyt kaikki valoisat hetket puutarhaa kyntäen, kylväen ja kitkien sekä korjaten satoa ynnä mehustaen ja hilloten. Isäni on vissiin lukenut yhden elämäkerran koskaan ja voisin siteerata häntä: "No, eihän siinä paljoa tapahtunut."
Kirjassa oli monia juonteita ja viritelmiä, jotka luettua odotti, että mitähän tästä seuraa, mutta ei vaan seurannut. Kaipa elämässäkin asiat ovat niin, aina ei tapahdu mitään ihmeellistä.
90-luvun Unkari oli melkoinen takapajula verrattuna Wieniin, jossa kirjoittaja muuten asui.
Kirja palaa Kirjakolle luettavaksi.

Palautui ja pantiin jonoon.

Rohkea, etten sanoisi tyhmänrohkea veto ostaa mätänevä mökki takapajuisesta Unkarista, jossa vielä 90-luvulla sai jonottaa puhelimen saamista kaksi vuotta. Varsinkin kun ei ollut sitä remonttireiskaa omasta takaa, vaan työn joutui teettämään muilla, mikä ei mennytkään sitten aina ihan nappiin. Kai se Jumala suojelee hulluja ja humalaisia, sillä savuttavista uuneista huolimatta ostos oli onnistunut eikä häkämyrkytys iskenyt ja lähinaapuri oli todella auttavainen ja mukava.
Paljon pohdittiin elämää ja kuolemaakin siinä hilloamisen ja kitkemisen lomassa. Meikäkin saa välillä mökillä kitkemishepulin, lähinnä silloin kun metsä yrittää tulla ikkunoistakin sisään, ja joskus hyvänä sienivuonna tulee sienestyshulluus, ettei sieniä vaan jäisi metsään mätänemään, mutta ne ovat lyhytkestoisia epätasapainon hetkiä ja pian pylly taas palaa tasapainoon tuolille tai sohvalle ja ainoa ääni lähtee kirjan kääntyvistä sivuista. Kirjoittajalla oli varmaan kilpirauhasen liikatoiminta tai jokin muu levottomuutta aiheuttava perussairaus, niin oli koko ajan tehtävä tehtävä tehtävä jotain.
Kirjoista on aina hauska löytää yhtymäkohtia omaan elämään. Sofiankadun divari, josta sanakirjat löytyivät, oli tuttu paikka minullekin Seppo Hiltus -vuosina. Nyt Hiltunen kuuluu taas omistavan paikan, vaikkei ole aktiivisessa myyntityössä, mutta en ole ehtinyt katsastamaan. Helsingin kallein liiketila ja halvimmat hinnat olivat hänen tunnusmerkkinsä.
Kirjassa Myllylä oli hiihtämässä Suomelle kultaa 50 kilometriltä Norjasta, suuri sankari. Kirjan jälkeen kävi käry Lahdessa ja antisankari taisi tehdä itsemurhan tänä kesänä, kun ei koskaan oikein päässyt tolpilleen eikä kansa unohtanut. Siksipä oli niin kornia lukea lehtien suitsutusta kuoleman jälkeen, eipä se enää Myllylää lohduttanut.
Kirja päättyi prinsessa Dianan kuoleman ihmettelyyn. Muistan miten epätodelliselta se tuntui, kun lehdet olivat juuri kertoneet hänen lopultakin löytäneen onnen ja sitten satu päättyikin noin. Eihän se näin voi mennä, eihän?

En ole kuullut kirjoittajasta enkä kirjasta mitään aiemmin. En ainakaan muista. Siksipä nappasin kirjan kun se oli nokan alla tyrkyllä. Kiitos kirjasta, Sumako ja Kirjakko!

Kyllä niin teki mieli mennä ulos vähän raapimaan maata, kun kirjan kirjoittaja koko ajan ahersi. Uhkasi tauti tarttua. Mutta minullapa onkin toisenlainen tauti, kevätflunssa, joten enpä menekään kuopsuttamaan yhtään mitään, vaan otan seuraavan kirjan luettavakseni, hah haa! - Onneksi ei ole sadonkorjuun aika nyt.

This is my # 44 (110) in
"REDUCE MOUNT TBR 2012" Challenge arranged by Dove-i-Libri.

Tämä Sikasäkkikirja on nyt uskottu postin eli Itellan haltuun.
Hyviä lukuhetkiä kirjan parissa!

This is my # 32 in
"KEEP THEM MOVING 2012" Challenge arranged by Booklady331.

Nappasin sikasäkistä. Kiitos kirjan kierrättäjille!