"Vähemmän työtä ja enemmän elämää?

Sairaanhoitaja Kaarina Davis kamppaili pitkään suorituspaineiden ja riittämättömyyden tunteen kanssa. Lopulta hän päätti etsiä tavan nauttia elämästä joka päivä eikä "sitten joskus". Päätöksestä alkoi matka kohti onnellisempaa arkea. Muutoksen myötä kaupunkiasunto vaihtui mummonmökkiin, suorittaminen seesteisempään tekemiseen ja jatkuva kiire maaseudun rauhaan.

Irti oravanpyörästä kyseenalaistaa tiukkaan juurtuneita käsityksiä työstä, rahasta ja vapaudesta. Se kannustaa lukijaa pohtimaan omia valintojaan. Lämpimän huumorin ja terävien havaintojen sävyttämä teos kertoo, kuinka elämästä voi saada mielekkäämpää ja ekologisesti kestävämpää. Kaarina Davis näyttää, ettei elämänmuutokseen tarvita lottovoittoa."

Ei varmaan ollut ihme että tämä kirja suorastaan loikkasi syliini kun hain Akateemisesta koulukirjoja tyttärelle. Ostin sen (kohtuullisen kovalla hinnalla vielä) sairaslomani kunniaksi; suorituspaineet ja riittämättömyyden tunne ovat tuttuja minullekin, ja näköjään oireilevat nyt ihan fyysisestikin.

Arvatenkin tunnistin itseni kirjan alkupuolen kuvauksista; aika monelle hitaammalle autoilijalle on tullut huudettua ja kiroiltua (oman auton "rauhassa" tosin) tässä viime kuukausina. Mielessä on pyörinyt myös elämän yksinkertaistaminen; saan nykyisin suurta nautintoa hävittäessäni vanhaa roinaa kirppikselle, kierrätyskeskukseen tai suoraan roskikseen. Niin ja pihan nurkassa asusteleva Kosti Komposti on jo vuoden verran ollut yksi läheisimmistä ystävistäni ;)

Huonokuntoisen mummonmökin asukiksi minusta ei ole, mutta tämä kirja pisti silti kyseenalaistamaan omia valintoja. Onko pakko tehdä töitä terveyden kustannuksella? Tai ainakin; minkä verran töitä pitäisi tehdä että tulee vielä toimeen? Rautalangasta väännetyt menojen seurantaan liittyvät esimerkit huvittivat välillä, mutta bruttopalkka versus todellinen tuntipalkka -laskelma hätkähdytti silti.

Pohdin näköjään vielä samoja asioita kuin kahdeksan vuotta sitten. Kirjan lukemisen jälkeen olen kuitenkin ostanut kakkosasunnon lentomatkan päästä, joten hiilijalanjälkeni ei ainakaan ole pienentynyt - mutta väitän että se on parantanut elämänlaatua. Olen edelleen samassa työpaikassa, ajoittain tosin tyytyväisempänä kuin tuolloin. Vai olenko kuten Kaarina Davisin työkaveri Raili joka sanoi tekevänsä vain kylmästi välttämättömimmän ja etäännyttävän itsensä työstä? Ainakin tämän (itse asiassa ihan kauhealta kuulostavan kohdan...) kyllä hiukan tunnistan: "Viikonloppuja odotetaan, että päästäisiin palautumaan viikon töistä, kesälomaa odotetaan että päästäisiin palautumaan vuoden töistä, ja eläkeikää odotetaan, että päästäisiin lomalle omasta elämästä."

Tämä on edelleen ajatuksia herättävä kirja, ja se pääsee nyt jatkamaan matkaansa Tampereen suuntaan.

Voi mahtava yllätys, Piiku! Kiitos todella paljon!

Paljon ovat tämän aihepiirin asiat minua viime vuosina mietityttäneet. Isoin ja vaikein ratkaisu tapahtui noin vuosi sitten, kun irtisanouduin 12 vuoden vakityöpaikastani puolentoista vuoden pohdinnan ja onnistumattomien kuormitustilanteen parannusyritysten jälkeen. Raastavaa oli jättää taakse paljon hyvää työyhteisön ja mielekkäiden asioiden kannalta, mutta en ainakaan vielä ole vakavasti katunut.

Mieluusti siis luen Kaarinan ajatuksia tästä teemasta. Puoliso tuli jo selailleeksi kirjan, mikä on harvinaista kirjainnostumattomalle miehelle.

Minulla ei ollut Kaarinasta juuri mitään ennakkotietoja, joten minua hänen "aiemman" elämänsä tietynlainen maalaisjärjettömyys ja toki myös kulutushysterian oletettua kovempikin taso yllättivät. Jotenkin tuntuu hieman naiivilta, että askettisuuteen päätyneen leidin "lähtötasossa" ei ole tiedetty esim. mistä perunat tulevat tai mitä kuluja omakotitalossa saattaisi olla.

Kaarinan kirjoitustyyli on uuden löytämisen kynnyksellä ehkä hieman saarnaavaa, mutta useammasta teemasta olen kyllä hänen kanssaan aika samaa mieltä. Eniten siitä, että oman terveyden, fyysisen tai psyykkisen, kustannuksella ei kannata tehdä elämästään suorittamista statuksen tai mammonan saamisen takiakaan. Toisena kannatan myös sitä, että pysähtyminen itsensä ja toiveidensa kuuntelemiseksi elämänmuutoksen hetkellä tekee kyllä hyvää, vaikka myös pelottaa. Vapaus ja vapaa-aika ovat arvokkaita.

Omavaraisuuden iloja Kaarinan tekstistä myös ymmärsin, vaikka oma pihan sadontuotantoni jääkin murto-osiin Kaarinan tuotannosta. Kaikki omasta pihasta ja kasvihuoneesta syödyt asiat ilahduttavat kyllä, mutta 24/7 en taida olla valmis oman sadon eteenkään raatamaan. Tarpeettomien tavaroiden myyminen ja turhan kulutuksen vähentäminen toteutuvat minusta myös aika monen arvomaailmasta aika itsestään, kuten jätteiden lajittelu ja marjojen ja sienien keruukin.

Kaarinan kaikkiin metsätalousnäkemyksiin (tai niiden puutteeseen) en voi kyllä suoraan yhtyä. Kaikista Suomen metsähehtaareista ei minusta voida suojelualueita laatia ilman, että osittain metsästä elävä yhteiskuntamme pysähtyy. Kaikki metsänhoito tai -hakkuu ei minusta ole tuhoamista, kun se tehdään metsäluonnon kestävää kehitystä painottaen. Metsänomistajana tulee mietittäväksi myös metsän taloudellinen tuotto eikä se ole kirosana. Oma perehtyminen, opiskelu ja useamman eri tahon asiantuntijoiden kuuntelu auttavat kyllä.

Lämmin kiitos Piikulle tästä kirjasta, nyt kirjan matka jatkuu seuraavalle toivojalleen.

Toivelukemista Outalle, ole hyvä!

Kiitos toivelistakirjasta ja kirjojen kuriroinnista Bookgeolle. Toivottavasti teillä oli kiva päivä Sastamalassa.

Tämä oli puhuttelevaa tekstiä. Olen lukenut Davisin Rankka kutsumus -sairaanhoitajan päiväkirja, joskus kymmenisen vuotta sitten, joka jo silloin myös oli erittäin suoraa tekstiä ja ajatuksia herättävä kirja. Ja pahemmaksi vaan menee tämä maailma. Itse hoitoalalla työskentelevänä olen juuri nyt siinä tilanteessa, että olen jaksamisen rajoilla ja alkanut kyseenalaistaa sitä, onko tässä kaikessa mitään järkeä? Jonkinlaista irtiottoa olen jo pitempään miettinyt ja tämä kirja vain vahvistaa ajatuksiani entisestään.
---
Olen myös miettinyt omaa kulutustani ja ahdistun nykyään enenevissä määrin liiasta tavarasta ja koitan olla järkevämpi kuluttaja. Luonnon antimia pitäisi hyödyntää enemmän ja kilpailuttaa palveluiden tarjoajat.
Metsä ja luonto ylipäätään ovat olleet aina tärkeitä ja olen onnellinen, että voin asua metsän ja järven vieressä. Myös minua Kaarinan tavoin ärsyttää metsien ajattelematon hakkaaminen ja se ettei ymmärretä luonnon monimuotoisuutta. Kaikesta pitäisi saada nykyään välitön taloudellinen hyöty. Tästä meidänkin läheltä hakattiin luonnontilainen metsäalue ok-talotonttien tieltä vuosi sitten. Se pisti vihaksi ja nyt se vasta ärsyttääkin sillä tonteille ei ole saatu rakentajia. Sen sijaan moni metsän asukki menetti arvokasta elinympäristöään.
Meillä on melkoisen luonnontilainen piha, jossa on vanhoja perennakasveja ja kaikenmaailman pusikkoa sekä mm. mansikkamaa, josta en ole jaksanut huolehtia. Nurmikko ei ole parhaassa mahdollisessa kunnossa ja hankala hoitaa kun on rinnetontti. Kirjasta sain ajatusta, että vanhaan kasvimaahan voisi kylvää ketokukkia (olen miettinyt auringonkukkiakin joskus). Nokkonen rehottaa ja vähän joka paikka kaipaisi siistimistä. Toisaalta, olen myös ollut sillä asenteella etten halua pihastamme mitään ylisiistittyä paikkaa, jossa kukatkin on istutettu jonkun värikartan mukaan millin tarkasti. Piha on meidän ja jos se jotain häiritsee, se on heidän ongelmansa. Minusta se on kuitenkin viihtyisä ja erilaiset eläimet: linnut, hyönteiset ja oravat viihtyvät siellä. Vanhat puut antavat myös suojaa. Oli niin helpottavaa, kun sai kirjasta jonkinlaista tukea omille näkemyksilleen.

Kouluissa pitäisi todellakin opettaa yhä enemmän lapsille luonnon tärkeydestä ja vastuullisesta kuluttamisesta, järkevästä taloudenpidosta ja kierrätyksestä. Vieraannumme koko ajan yhä enemmän luonnosta ja arjen taidoista. Bookgeo tuossa ihmetteli, että eikö Davis tiennyt oikeasti miten perunat istutetaan. Minusta se ei kaupunkilaistaustaansa vasten ole kuitenkaan lainkaan kummallista nykyään. Ihmiset ovat muutenkin hämmästyttävän uusavuttomia monessa asiassa.
Ei korjata , ennemmin ostetaan uutta. Ostetaan, miettimättä tarvitaanko välttämättä ko. asiaa lainkaan. Onneksi myös hyviä asioita on tapahtunut ja ihmisten tietoisuus lisääntyy koko ajan. Tämä kirja on ilmestynyt 2010 ja sen jälkeen esim. muovin haitoista on alettu keskustella enemmän ja sille on järjestetty kierrätystä. Kasvisruoan kysyntä lisääntyy koko ajan jne. Mietimme myös tarkemmin ruoan alkuperää. Kirjassa mainittiin luomu. Pitää myös muistaa ettei kaikki luomutuotantokaan aina ole kovin ekologista, jos sitä roudataan pitkien matkojen päästä. Kirjan perusajatuksena voisin tiivistää, että meidän tulee kyseenalaistaa omia valintojamme ja miettiä,teemmekö asioita vain miellyttäväksemme muita oman jaksamisemmekin uhalla? Voisiko elämää elää jo nyt mielelläänkin, eikä " sitten joskus." On oltava uskallusta kyseenalaistaa asioita ja toteuttaa haaveitaan.

Helmet-lukuhaasteessa käytän kirjan kohtaan:mielestäsi kirja kuuluu yleissivistykseen.
En ajatellut lukemistani aloittaessani, että tämä voisi siihen sopia, mutta tämä kirja sopii luettavaksi ihan jokaiselle.

Kirjalla osallistun myös mm. eläimelliseen haasteeseen.

Bc-kevätmiittiin etsimään uutta lukijaa.

Nappasin kirjan Sastamalan kevättapaamisessa. Kiitos!