Vaikuttava kirja, joka myös Stanley Kubrikin ohjaamana kuuluisana elokuvana tunnetaan. Alex jengeineen on mieltynyt silmittömään, satunnaisiin ihmisiin kohdistuvaan "ultra"väkivaltaan. Hän jää kuitenkin kiinni, ja hänet passitetaan kokeelliseen hoitoon, jolla on tarkoitus vieroittaa hänet väkivaltaisista taipumuksista. Sellaisessahan ovat kaikki keinot sallittuja - vai ovatko?
Kirja on myös Alexin itsensä venäjävivahteisella slangilla kertoma kasvutarina.
Ostin tämän pokkariversion Tampereen sosiaalifoorumilta/Mahdollisuuksien torilta 2010.

Oho! Toivekirja! Voih, kesäkuun kirja-arvonnan voittaja on onnensa kukkuloilla, kun neljäs ja viimeinen kirja päivän kirjasateesta olikin sokerina pohjalla. Kiitos! En ole milloinkaan lukenut Kellopeliappelsiinia, mutta elokuvan olen nähnyt useamman kerran. Leffa on niin järkyttävä, mieletön ja täysin absurdi, että kyllähän kirjakin tulee lukea. No, nyt tämä sivistyksen aukko tulee korjattua. Kuinkahan hullu kirja onkaan..? Huimaa!
Kiitos kirjasta, Kemppu!

Varattu Niksulle, joka voitti lohdutuspalkinnon Sadonkorjuu-haasteessani ja näin ollen ylennettiin apulaispuutarhuriksi. :)

Mikäs sen mukavampi tapa viettää itsenäisyyspäivää kuin lukea ultraväkivaltaista kirjaa. Hmmm... Itse asiassa kirja ei ollut niin väkivaltainen tai hirvittävänä kuin kuvittelin. Tai oli, mutta kaikilla hirvittävillä teoilla ja raakuuksilla ei mässäilty ja kuvailtu yksityiskohtaisesti. Mielestäni kirjasta tehty filmi on kammottavampi. Tuosta leffan katsomisestakin on jo niin kauan aikaa, että en yhtään muistanut tuon omatekoisen slangin käyttöä, mikäs sen nimi nyt olikaan...täytyy tarkistaa...juu, se oli nadsat. Pojat solkottivat enemmän tai vähemmän venäläisalkuperää olevaa puhetta. Aluksi jouduin tarkistelemaan takana olevasta sanastosta, että mitäs tuo sana tarkoittikaan, mutta ajan kuluessa sanoihin tottui ja oli aivan luontevaa lukea esimerkiksi vidioinnista. Yksi asia, mikä mietitytti pitkin matkaa, oli kirjan tapahtumapaikka. Mistään en saanut kiinni, missä nämä hirviöteinit väkivallantekonsa suorittivat. Ihan täytyi ystäväämme Googlea vaivata ja sitä kautta löytyi paikkakin: Lontoo. Itse olisin jostain syystä sijoittanut tapahtumat Irlantiin.

Kirja oli loistava! Ihan parhaimpia kirjoja, joita olen tänä vuonna lukenut. Suomentajalla on ollut homma hanskassa, koska missään vaiheessa ei tarvinnut tuntea myötähäpeää vaan sai vain ihailla tämän hankalan slangin suomennosta ja erikoisia lauserakenteita. Loistavaa työtä! Tämä oli sekopäinen, hirvittävä ja pelottava kirja, mutta niin hyvä, niin mahdottoman hyvä. Olen niin iloinen, että sain tämä lukea ja kaikki kiitos ja kunnia siitä kuuluu sinulle, Kemppu. KIITOS!

Kirja jatkaa kulkuaan pääkaupunkiseudulle tuota pikaa.

Kellopelit ja appelsiinit lähtivät sadonkorjuuhengessä kohti pääkaupunkiseutua. Satotuotteissa saa käyttää aasinsiltaa ja ehkä jopa toistakin... Onnea, onnea voitostasi Niksunen - olet nyt virallisesti apulaispuutarhuri. Kirja ja tarvikkeet ovat siis Sadonkorjuu-haasteeni lohdutuspalkinto. Passokuu. :)

Miuskiksen pakettia oli taas jännä availla. Eipä nuo taida kauaa täällä tyhjänpanttina makoilla vaan tarrat käyttöön ja suut makiaksi. Mielenkiinnolla odotan lukukokemusta.

Spasibo Miuskis!

Kirja oli nopsaan luettu. Erityisesti pidin suomennoksesta, hykerryttävää luettavaa. Juoni väkivaltaisuuksineen ei tuntunut pahalta, kielen lennokkuus jotenkin piti siitä huolen. Olen joskus opiskellut Venäjää muutaman kurssin ja se auttoi vierasperäisten sanojen kanssa, mutta kuten Miuskis, alussa minäkin kurkin takana olevaa sanastoa mutta aika pian se jäi. Elokuvaa en halua nähdä.

Apulaispuutarhuri kiittää Miuskista. Kuinkas sitten kirjalle kävi, hä? Jää nähtäväksi.

Kirja pääsee hyvään kotiin kun ruzena huusi hep.

A vot, spasiba, tavarits!

A Clockwork Orange 1962, suom. Moog Konttinen (Odessa 1991), LIKE pokkari (4. painos) 2009. 231 s.

Kertoja, kirjan alussa 15-v. Alex, johtaa pientä nuorisojengiä joka tekee väkivaltaisia ryöstöjä, raiskaa ja tuleepa tappaneeksikin. Kuolemantuottamuksesta Alex tuomitaan vankeuteen, josta hän parin vuoden päästä pääsee/joutuu koekaniiniksi Ludovicon tekniikan nimellä kulkevaan rikollistenparantamisohjelmaan. Siinä "turmeltunut nuori huligaani vieraannutetaan kaikesta käsittämisestä" (s.112) ja pyritään tuottamaan spontaani aversio väkivaltaa kohtaan pakottamalla kohde katsomaan sitä.

Alex taitaa oppia läksynsä. Mutta onko hän sisäistänyt sen? Kirjan mielenkiintoinen teema on vapaan tahdon vs. indoktrinaation pohdinta. Vankilan pastori sanoo: "Hyvyys on sellainen asia, joka valitaan. Kun ihminen ei voi valita, hän lakkaa olemasta ihminen" (s. 102). Pappi kysyy edelleen, "haluaako Jumala puutuneisuutta vai hyvyyden valitsemista? Onko pahuuden valitsema ihminen ehkä jossain mielessä parempi kuin ihminen, jolle hyvyys on petkutettu?" (s. 115-16) Parantamisjulkistustilaisuudessa pappi antaa palaa: "Hän ei pystynyt todella valitsemaan, vai mitä? Oman edun tavoittelu, fyysisen kivun pelko, ajoivat hänet tähän groteskiin nöyryyttävään käyttäytymiseen. Sen vilpillisyys oli selvästi nähtävissä. Hän luopui väärintekijän osastaan. Hän luopui myös osastaan olla moraaliseen valintaan pystyvä, yksilö" (s. 152).
Ja Kellopeli Appelsiini -nimisen teoksen kirjoittaja F. Alexander peesaa: "Ihminen, joka ei pysty valitsemaan, lakkaa olemasta ihminen" (s. 189).

Tuliko Alexista siis kellopeli appelsiini?
Vai oliko hän nuorempana ollut kellopeli appelsiini? Sillä loppupuolella hän itse filosofoi, että nuori ihminen on kuin vieterilelu, kulkee suoraa linjaa ja törmäilee eikä voi sille mitään.

Elokuvan joskus nähneenä en muistanut ja mahdoinko edes ymmärtää, että teos on näin hyvä! Elokuvatekstitykseen ei tietysti mahtunut tämä loistava kieleytyminen, eikä niitä englannista napannut. Ja elokuvassa korostui väkivalta. Kirjassa nadsat-kieli, slobon ja slangin sekoitus puujalkavitseillä ("hampaita kolkyt ja risat") höystettynä, ja kerronnan anekdoottisuus ovat omiaan etäännyttämään tapahtumista, jotka asiallisella kirjakielellä luettuina tuottaisivat lukijalle about Ludovico-tuloksia.

Alex ei ole stereotyyppinen pahis. Hän ei ole yksinkertainen; hän saa nautintoa klassisesta musiikista; loppupuolella hän replikoi hiukan shakespearelaisittain ja raamatullisinkin vivahtein (ja onhan vapaa tahto myös kristinuskon prinsiippejä). Toivoa on?

Oli pakko penkoa alkuteoksen ilmestymisvuosi, se puuttuu kirjasta ja se on 1962. Siis yli 50 v. sitten! ( 60-luvulla taidettiin muuten meilläkin lanseerata pakkoauttamisen termi ja ajatus.)

Loistava kirja, eteenpäin (vihdoin)!

-ruzena

Postin huomassa huomenissa.

Kiitokset toivelistakirjasta.