Takakannesta:

Väkeviä kertomuksia meidän aikamme ihmisistä – haaveena sankaruus, julkisuus, vanhemmuus, parisuhde.

Isän ja pojan ensimmäinen yhteinen reissu jääkiekko-otteluun vie isän suvereenin sankaruuden. Naistenlehden toimittaja hämmentyy, kun muuttumisleikissä onkin tosi kyseessä. Polttariseurueen muilutus riistäytyy käsistä, vaikka sulhanen haluaisi vain kotiin ja naimisiin. 12-vuotias poika päätyy tarkistamaan käsitystään äidin tyttöystävästä lomalla Thaimaassa.

"Kumma juttu, saa sen mitä toivoo, eikä sitten enää haluakaan."

Juha Itkosen kertomuksista piirtyvä kuva ajastamme on koettu ja tosi – usein tumma, mutta silti herkkä ja armollinen. Suurin on lopultakin rakkaus.

Kirpparilta löydetty hyväkuntoinen kovakantinen tätä novellikokoelmaa vuodelta 2008. Laitan kiertoon tavalla tai toisella.

CONTROLLED RELEASE NOTES:

Postissa Helsinkiin VariC:lle, joka nappasi tämän kirjaviestistä. Hyviä lukuhetkiä!

Kirja on täällä. Kiitos, Niora!

Olihan tämä kirja mielenkiintoista luettavaa, ja kyllä Itkonen osaa kirjoittaa. On tullut viime aikoina luettua pelkästään ulkomaista tuotantoa, ja huomasi aika selvästi, miten suomalaisen kirjan maailma eroaa. Itkonen kuvaa tavallista elämää, tavallisia suomalaisia ihmisiä, ja tuntuisi mahdottomalta kuvitella, että jonkin muunmaalainen kirjoittaisi tällaisia tarinoita.

Takakansi sanoo, kuinka tarinat kertovat ”meidän aikamme ihmisistä”, mutta tuntui että kaikki tarinat keskittyivät parisuhteeseen, ja, kun kerran suomalaisista novelleista on kyse, siihen kuinka parisuhteet eivät koskaan toimi. Miesten ja naisten roolit ovat taantumukselliset, ja kun äijä huomaa, että hänelläkin voisi olla tunteita, on aika lopettaa suhde, koska eihän sellainen käytös ole soveliasta. Jos ei jo valmiiksi asennu odottamaan purevaa analyysia suomalaisen yhteiskunnan mies-, nais- ja parisuhdemalleista, tästä kirjasta saattaa saada ennemmin irti suomalaisen äijäkulttuurin ylistyslaulun.

Lähetetty torstaiarvonnan voittajalle

Ihanaa! En muistanut yh-tään voittaneeni VariC:n arvonnassa ja olikin mukava yllätys nähdä kirjakuori postilaatikossa köllöttämässä. Olen aiemmin lukenut tasan yhden Itkosen ja pidin siitä kovasti, joten odotan tätä lukuelämystä malttamattomana.
Suurkiitos arvonnastasi, VariC ja kiitos myös kirjan matkan aloittajalle, Nioralle!

No olinpas tosiaan malttamaton, reilu vuosi siinä meni... Ja miksi, oi - miksi? Itkosen kirjat kun on vaan niin hyviä! Kirjailija osaa kertoa ihan pienistä tapahtumista ja ihan tavallisista ihmisistä niin kauniisti, sujuvasti ja mielenkiintoisesti. En oikein osaa eritellä, mikä tässä tyylissä puree, mutta se jokin siinä on. Kirjan pienet kertomukset kiertyivät tavalla tai toisella rakkauteen, sen hyviin ja huonoihin puoliin. Tuo ensimmäinen "Kaupankäynitä" tarina oli mielestäni surullisin ja taas tuota polttaritarinaa lukiessa odotti koko ajan, että nyt jollekin käy tosi huonosti. Muiden tarinoiden kohdalla vain luin, enkä odottanut jotain tapahtuvaksi. Mutta kyllä näitä kelpaakin "vain" lukea. Uskomatonta, kuinka nopeasti saakaan nautittua 250 sivua. Lisää Itkosia, kiitos!

Kiitos teille molemmille, Niora ja VariC, että sain tämän hienon kirjan lukea. Katsotaan, löytääkö se uuden kodin jo tänään...

Oi! En yhtään osannut odottaa saavani Porista jotain juuri minulle tarkoitettua. Tämä Itkonen on tosiaan lukematta, mutta en ilmeisesti ollut lisännyt sitä toivelistalleni siksi, että kirja koostuu novelleista. En siis ole niin novellien ystävä, mutta uskon, että Itkosen tyyli uppoaa näissäkin tarinoissa joka tapauksessa. Iiiso kiitos!

(Ja ihan kamalasti anteeksi kun kissan oksennuksista ja tamperelaisesta liikennekulttuurista suivaantuneena unohdin pienen miittivieraamme ja vahingossa täräyttelin epäsopivia ilmauksia. Nolottaa.)

Siis kyllähän Itkosella on tunneälyä ja asioiden huomioimis- ja pohtimiskykyä vaikka muille jakaa. Tarinat olivat koskettavia ja kertoivat meidän aikamme ihmisistä kyllä, mutta... jotenkin novellit välittivät maailmasta aika ahdistavan ja kylmän kuvan. Ihmisillä oli kyllä paljon tunteita, mutta kovin itsekkäästi he pyörivät omien tunteidensa ympärillä eivätkä osanneet näitä tunteita tuoda esille kovin järkevällä tavalla. Tämmöstäkö se on miesten elämä? En tiedä, mua jotenkin ahdisti. Pidin kirjasta, vaikken pitänyt sen kuvaamasta maailmasta.

Yhdyn VariC:n kommenttiin suomalaisesta äijäkulttuurin ylistyslaulusta, olihan tää niiiiin suomalaista, niiiin äijää.

Siis kyllähän Itkosella on tunneälyä ja asioiden huomioimis- ja pohtimiskykyä vaikka muille jakaa. Tarinat olivat koskettavia ja kertoivat meidän aikamme ihmisistä kyllä, mutta... jotenkin novellit välittivät maailmasta aika ahdistavan ja kylmän kuvan. Ihmisillä oli kyllä paljon tunteita, mutta kovin itsekkäästi he pyörivät omien tunteidensa ympärillä eivätkä osanneet näitä tunteita tuoda esille kovin järkevällä tavalla. Tämmöstäkö se on miesten elämä? En tiedä, mua jotenkin ahdisti. Pidin kirjasta, vaikken pitänyt sen kuvaamasta maailmasta.

Yhdyn VariC:n kommenttiin suomalaisesta äijäkulttuurin ylistyslaulusta, olihan tää niiiiin suomalaista, niiiin äijää.

Pori-Tampere miitissä täällä Tampereella oli oikein runsaasti kirjoja tarjolla ja tämäkin. En olekaan Itkosta aiemmin lukenut, joten kokeillaanpa nyt, kun kohdalle tuli. Tai siis kokeilun aika tulee myöhemmin, mutta kirjaa siirtyy hyllyyni.

Edelleenkin oli minulle uusi tuttavuus tämä Juha Itkonen, eikä tämän perusteella houkuttele jatkossakaan. Ensin mietin, että johtuiko kangertelu siitä, että lukemiseni on ollut viime aikoina ylipäänsä aika satunnaista, mutta kas, aloitin heti tämän perään erään toisen kirjan ja se tempaisi heti mukaansa.

Ensinnäkin monet näistä kertomuksista olivat mielestäni turhan pitkiä. Toisekseen, koin ne aika pitkästyttävinä, ei voinut oikein iltaisin lukea, kun heti nukahdin. Mutta jotain hyvääkin tässä oli, koska luin kirjan kuitenkin loppuun!

...