Leena oli viidentoista kun lähti maailmalle onnea etsimään. Ensin junalla Ähtäristä Helsinkiin, sieltä lahden yli Ruotsiin Algotsin tehtaille. Ei aikaakaan kun hän löysi itsensä Englannista, missä hän, kauniita vaatteita kun rakasti, teki töitä muotiliikkeessä.
Eräänä päivänä muuan asiakas, tanssiryhmän johtaja, pyysi häntä mukaan kiertueelle. Siitä alkoi Leenan tanssitytön ura. Hän esiintyi yli kahdessakymmenessä eri maassa, lukeamattomissa kapakoissa ja huvipaikoissa. Hänellä oli rahaa yllin kyllin, mainettakin tuli siinä sivussa, ja kiihkeä elämänrytmi sopi hänen seikkailijanmielelleen.
Mutta jokin osanen tässä palapelissä ei asettunut paikalleen. Leena tunsi joskus ahdistuksen nousevan palana kurkkuun, ja hän ajatteli lopettaa koko viheliäisen roskan.
Viime hetkessä jokin veti hänet ylös pimeydestä. Hän tiesi, että äiti kaukana Suomessa tukoili hänen puolestaan.

Aloitetaan sillä, että näin unta. Näin unta, että joku oli kirjoittanut tänne kirjan journaliin toiveen saada tämän kirjan :)

Sitten kirjaan.
Takakansi oli mielenkiintoinen, mutta todellisuus oli muuta.

Kirjassa sivuutettiin oikeastaan kaikki aiheet. Todettin, että nyt ollaan Istanbulissa, vaikea majoittua, ilkeitä ihmisiä ja eteenpäin.
Eniten kuitenkin riepoi tuo uskonnollisuus. Liika on liikaa.

Voin heti kertoa etten ole mitenkään uskonnollinen. Siksi itseä ärsytti ihan suunnattomasti, miten joka välissä piti lukea siitä miten tytön elämä oli paheellista ja saatanasta ja Jumala vielä tulisi ja pelastaisi.

Ja kun sitä pelastusta hoettiin koko kirjan ajan, niin se oli myös käsitelty hetkessä.

Voi hohhoijaa sanon minä. Tulipahan luettua.