Kirpputorilta luettavaksi.

Kari Suurmanen on lääkäri, jota tavallisen kirurgian sijasta kiinnostaa ihmismielen vivisektio, hajottaminen alkutekijöihin. Hän haluaa pirstoa ihmisen alastomimmilleen, valoa läpikuultavaksi olennoksi, irti merkityssuhteista, joilla hänet on maailmaan liitetty. Lehti-ilmoituksella hän houkuttelee kuusi eri-ikäistä ihmistä etäiselle avomeren saarelleen. Vieraissa alkavat pian herättää levottomuutta metsästä löytyvät oudot esineet ja laitteet. Eristetty saari muuttuu vähitellen vankilaksi ja laboratorioksi. Koe voi alkaa...

No joo, tämä oli kyllä huima pettymys. Ihastuin Kaila/Krohnin tekstiin luettuani kirjan Kortti Recifestä, joten kun törmäsin tähän kirpparilla otin mukaan. Alku vaikutti hyvälle mutta hyvin pian into lopahti. Tässä ei ole kuin 121 sivua, joten kovin paljon aikaa ei tullut tuhlattua. Plääh.

***Edit 2.3.09: Ihanaa, lukutuoli haluaa lukea kirjan. Vaihdossa saan Raskia.

CONTROLLED RELEASE NOTES:

Postitettu tänään kohti Tamperetta.

Kirja täällä, kiitos Niksu! Onneksi ei ole paksu opus, jos minunkin intoni lopahtaa kesken kaiken ;) Vaihtokauppakirja tipahti postilaatikkoon tänään aamulla, joten on varmaan perillä viimeistään ylihuomenna!

No olipas juttu! Kirjan aihe oli minusta jotenkin kiehtova, ja jokin tässä tekstissä kiehtoi lopulta muutenkin, mutta kyllä tämä meni osittain niin "pimeälle puolelle", että valehtelisin jos väittäisin kaiken ymmärtäneeni! Oudolla tavalla erilainen kirja, sanoisinpa, en kykene edes pisteyttämään...

CONTROLLED RELEASE NOTES:

Tarnan toivelistalla on näköjään Tiina Kailaa, joten nappaan kirjan mukaani seuraavaan BC-tapaamiseen häntä ajatellen!

Jouluko nyt; lunta sataa, ja minulle vielä lisää Tiina Kailaa? Tuplakiitos, lukutuoli!

Tiina Kailan kirjoitustyylissä on jotain, mikä vetoaa minuun vahvasti. Se tässäkin lukukokemuksessa oli parasta. Suhteeni tekstin sisältöön on huomattavasti hankalampi; ilmeisesti hänen tekstinsä pitäisi antaa lukemisen jälkeen muhia mielessä. Ehkä se sitten avautuisi. Tuskin maltan antaa sille aikaa nytkään; hyllyssäni on liian paljon lukemattomia kirjoja.
Kailan tarinat ovat rujoja, rumia ja jopa kamalia. En minä söpöilyä kaipaa enkä sitä edes haluaisi, mutten myöskään tahtoisi etovan tunteen nousevan sisikunnastani kesken lukemisen. Kokeen aikana niin valitettavasti kävi. Eniten kuitenkin harmittelen sitä, etten todellakaan ymmärrä, mikä tekstin tarkoitus oikein on. Kai siinä sentään jonkinlainen viesti piilee? Huoh, ehkä se joskus vielä avautuu jopa minulle.
Eniten minua jäi askarruttamaan Suurmasen ratkaisu kertomuksen loppupuolella. Mikä sai hänet seuraamaan Saria? Tunneko? Ja jos, niin mikä se oli ja mistä se kumpusi?
Ja sittenkin: Kaila kirjoittaa tavalla, joka peittoaa kaikki harminaiheet. Lause etenee rauhallisesti ja kuljettaa samalla tarinaa varmasti eteenpäin. Tyylikästä. Pidin myös kannesta, siinä on samaa hienostunutta särmikkyyttä kuin sisällössäkin.
Tiina Kaila on varmaankin yksi kiinnostavimmista suomalaiskirjailijoista. Kiitos tästä lukukokemuksesta, kierrättäjät! — Koe lähtee mukanani tämäniltaiseen miittiin. Jos se ei siellä kelpaa kenellekään, lisään lappuja kanteen ja ehkä muovitan kirjan ennen sen villiintymistä. Ellen sitten tarjoa sitä foorumilla. Aika näyttää.

Miittiin.

Miitistä löytyi seuraava lukija varsin vähäisellä myyntipuheella. Siinä hässäkässä en oikeastaan ehtinyt kirjaa selata tai edes takakantta vilkaista, mutta kirjan nimi oli tuttu jostakin ja kansi jotenkin kiehtova, joten mikäs siinä - kokeillaan!