Neuvostoliittolainen kirja maantieteestä, sisältää mm. muinaisia käsityksiä maan muodolle, karttojen keksimisen historiaa ja sen miten keksittiin maan olevan pyöreä.

Kirja lähtee viihdyttämään ja sivistämään(?) Jaakko196:ta, joka melkein voitti sen arvonnassani.

Pienenä luin jonkin verran neuvostoliittolaista tiedekirjallisuutta, ja muistan sen olleen erityisen kiinnostavaa. Mielenkiintoista tutustua siihen nyt vähän aikuisemmasta näkökulmasta: muistan mm. muutama vuosi sitten TV:stä tulleen neuvostoliittolaisen avaruusohjelman, joka oli pahuksen hyvä, mutta myös hirveää propagandaa.

Kiitos paljon, kasenka!

Tällaisia kirjoja minä muistankin pienenä lukeneeni. Tyyli on tuttu monista muista enemmän lapsille suunnatusta kirjasta, eli hyvin yksinkertaista kieltä, tiedonhaluisille suunnattuna kaikkine kysymyksineen ja myös muotoilun ja rakenteen osalta. Eikä yhtään lapsellista tai alentuvaa.

Valitettavan heppoiseksi asioiden käsittely jäi. Tavaraa oli niin paljon ja kirja niin lyhyt, että harvaan yksittäiseen asiaan keskityttiin kunnolla. Magalhãesin matka ainakin pääsi tulemaan hieman puskasta keskellä ihan jotain muuta.

Paljon hyvää kirjassa toki on. Kuvitus on hienoa ja joskus jopa havainnollistavaakin. Asenne muinaisten ihmisten maailmakäsityksiä kohtaan on useimmiten hyvä, ei tuomitseva tai alentuva, vaikka näitäkin asenteita esiintyy, kun selkeästi kirjoittajan mielestä olisi jo pitänyt tietää enemmän. Mutta enemmän kirja on ihmisen kekseliäisyyden ylistystä: että ovat jotkut noinkin fiksuja olleet!

En ole asiantuntija, mutta jonkin verran tunnen kirjan aihetta, ja asiapuoli tuntui olevan kunnossa. Eli voin suositella kohderyhmään kuuluville, joille tosin joutunee kertomaan, mikä on se Leningrad, missä se hieno karttapallo on ;-). Voi sitä joutua muutakin selittämään, toisinaan kirjan selitykset ovat hieman liian pinnallisia.

Voimakasta uskontokritiikkiä löytyy, kuten Neuvostoliitosta voisi odottaakin. Hieman yllättävämpää oli Kiinan kritisointi sanoin ”mitä huonommin asiat ovat, sitä kauniimpia sanoja käytetään…”. Tämähän pätee tuohon entiseen itänaapuriinkin aika hyvin. Ehkä 80-luvun loppupuolella uskalsi vähän enemmän?

Mielenkiintoista oli myös itäisten alueiden, Arabian, Intian ja Venäjän alueen, käsittely. Länsieurooppalaisessa historiankirjoituksessa nämä tapaavat jäädä aika lailla peittoon, on vain kreikkalaiset, roomalaiset, pimeä aika ja renessanssi. Arabithan erityisesti olivat pitkään tieteissä paljon pitemmälle edistyneitä kuin eurooppalaiset.

Olen jo pitkään haaveksunut tämän lukemisesta, neuvostoliittolainen lastenkirjallisuus kiehtoo (jokaisella meillä on pimeät puolemme...). Pikaisen selailun perusteella kuvitus vaikutti ainakin varsin kauniilta. Kiitos Jaakko196, että toit kuvakirjan BC-tapaamiseen!

WILD RELEASE NOTES:

Älä osta mitään -päivä!