Nainen ja kuningas
4 journalers for this copy...
Journal Entry 1 by cazfi from Pirkkala, Pirkanmaa / Birkaland Finland on Thursday, February 28, 2008
Kirjailijan itsensä bookcrossingiin lahjoittama kappale kirjasta. Ensimmäisessä vaiheessa tästä tulee rinki. Ideoita kirjan myöhempään käyttöön saa esittää, minulla on toinen kappale pysyväiskokoelmassani.
Odotan mielenkiinnolla, yllättävän täydellisesti ennakkoaavistuksista vapaana, mitä kirja pitää sisällään. Muille rinkiin liittymistä harkitseville annettakoon prologin ensimmäiset kappaleet päätöksenteon tueksi:
Minä lauloin.
Aikaisemmin he olivat tuoneet minulle juomaa ja hedelmiä. Join juoman, vaikka he olivat sekoittaneet siihen huumaavaa lääkettään. Odotin heidän tuloaan ja melkein annoin itseni nukahtaa, Sitten lauloin, sillä minun oli ikävä. Ensin lauloin menneistä ajoista ja urotöistä, joista kukaan ei enää tiennyt olivatko ne totta vai eivät. Lopulta lauloin lapsuuteni aikaisen laulun naisesta ja kuninkaasta, yhä uudelleen ja uudelleen.
Kun he tulivat, minä lauloin yhä. Kuulin, miten he puhuivat oven takana. Toinen heistä, se, joka puhui kieltämme oudoilla sanoilla ja jonka nimeä en välittänyt ajatella, kysyi mitä minä lauloin. Toinen, se, joka puhui paremmin, ei vastannut mitään. Hän vain avasi oven ja toisen oli pakko seurata.
Vaikenin ja annoin mieleni kirkastua. He katselivat minua pitkään ja minä katselin heitä. Tiesin, että osa kansastani oli pelästynyt nähdessään heidät ensi kertaa. Ehkä he näyttivät erilaisilta kuin me ja erilaisilta kuin aavikon kansa. Minä en enää nähnyt asioita niin. Minun silmissäni he olivat samanlaisia kuin kaikki muutkin.
Rinkijärjestys
Odotan mielenkiinnolla, yllättävän täydellisesti ennakkoaavistuksista vapaana, mitä kirja pitää sisällään. Muille rinkiin liittymistä harkitseville annettakoon prologin ensimmäiset kappaleet päätöksenteon tueksi:
Minä lauloin.
Aikaisemmin he olivat tuoneet minulle juomaa ja hedelmiä. Join juoman, vaikka he olivat sekoittaneet siihen huumaavaa lääkettään. Odotin heidän tuloaan ja melkein annoin itseni nukahtaa, Sitten lauloin, sillä minun oli ikävä. Ensin lauloin menneistä ajoista ja urotöistä, joista kukaan ei enää tiennyt olivatko ne totta vai eivät. Lopulta lauloin lapsuuteni aikaisen laulun naisesta ja kuninkaasta, yhä uudelleen ja uudelleen.
Kun he tulivat, minä lauloin yhä. Kuulin, miten he puhuivat oven takana. Toinen heistä, se, joka puhui kieltämme oudoilla sanoilla ja jonka nimeä en välittänyt ajatella, kysyi mitä minä lauloin. Toinen, se, joka puhui paremmin, ei vastannut mitään. Hän vain avasi oven ja toisen oli pakko seurata.
Vaikenin ja annoin mieleni kirkastua. He katselivat minua pitkään ja minä katselin heitä. Tiesin, että osa kansastani oli pelästynyt nähdessään heidät ensi kertaa. Ehkä he näyttivät erilaisilta kuin me ja erilaisilta kuin aavikon kansa. Minä en enää nähnyt asioita niin. Minun silmissäni he olivat samanlaisia kuin kaikki muutkin.
Rinkijärjestys
- Cazfi (Tampere)
- Chirel (Tampere)
- CatharinaL (Tampere)
- Myntti (Tampere)
- Takaisin Cazfille (Tampere)
Journal Entry 2 by CatharinaL from Pirkkala, Pirkanmaa / Birkaland Finland on Saturday, March 1, 2008
Yritän lukea kirjan säällisessä ajassa.
Kirjan kansi tuo mieleen lapsuuden suosikkikirjani Pörriäinen lentää hämärissä. Kyllä: kansikuvien suhteet ovat identtiset. Metkaa, miten visuaalinen muisti toimii :-) Sakkilauta on tosin Nupposella vaihtunut portaikoksi ja pelinappulat tiimalasiksi. Sinänsä hauska mielleyhtymä: Pörriäisessäkin nimenomaan Annikan hahmo ja Emilien kirjeet korostavat naiseuden ongelmaa — niin vahvasti kuin se lastenkirjassa on mahdollista.
Kirjan kansi tuo mieleen lapsuuden suosikkikirjani Pörriäinen lentää hämärissä. Kyllä: kansikuvien suhteet ovat identtiset. Metkaa, miten visuaalinen muisti toimii :-) Sakkilauta on tosin Nupposella vaihtunut portaikoksi ja pelinappulat tiimalasiksi. Sinänsä hauska mielleyhtymä: Pörriäisessäkin nimenomaan Annikan hahmo ja Emilien kirjeet korostavat naiseuden ongelmaa — niin vahvasti kuin se lastenkirjassa on mahdollista.
Omakustannefantasiaa Tampereelta; kliseekokoelma naiseudesta ja naisen suhteesta mieheen
Kansiteksti antaa lukijalle näennäisen vapaat kädet tulkinnan ja ennakko-odotusten suhteen. Korostan sanaa "näennäisen": teksti itse sitoutuu tiukasti feminismiin ja naiseuden ongelmiin eikä salline vaihtoehtoisia tulkintoja.
Kirjan rakenne on maskuliinisen vankka. Kuvailussa maltetaan myös pysyä klassisissa mittasuhteissa, mutta kuitenkin niin, että "maskuliiniset" suuret linjat ja "feminiiniset" yksityiskohdat asettuvat limittäin. Vaikutelma on hyvinkin symbolinen mosaiikki. Vain upotusrakenne tuntuu päälleliimatulta sofistikoinnilta — ellei sitä miellä ylimmän tason rakenteelliseksi symboliikaksi.
Teksti on kauttaaltaan kliseistä. Minäkertoja puhuu paikoin kuin tarinoiva lapsi, mikä tukee tietyllä tavalla kirjan ideologista mallia. Ylevässä ja dramaattisessa kielessä ei kuitenkaan aina onnistuta edes symbolisella tasolla. Peruskerronta on tuttua tavaraa, kappaleet tasapitkiä, ja angloamerikkalaisen romaanin standardikin (300 sivua) miltei täyttyy. Pitkät virkkeet ovat vaikealukuisia. Kappaleiden ja virkkeiden tasolla on havaittavissa lievää rytmillistä kömpelyyttä. Sitä ei voida lukea taiteellisen vaikutelman hakemiseksi:
Hänellä itselLÄÄN ei kuitenKAAN ollut parantajan voimaa. Hänellä ei myösKÄÄN ollut paikkaa minne mennä kuten ei parannuksen salissa syntyneillä lapsilla tavallisesti ollutKAAN ja siksi hänet oli opetettu kutoMAAN kangasta ja leikkaaMAAN siteitä ja kasvattaMAAN yrttejä.
(s. 12; korostukset minun)
Helppotajuinen feministis-akateeminen henki on kirjan koossapitävä voima. Puitteet ovat paikoin riemastuttavan tutut. Kohdeyleisö vaikuttaa kuitenkin selkiytymättömältä. Kirja pyrkii valistukseen ja naisasiakysymysten esilletuomiseen osoittelevien metaforien muodossa. Mutta huomaako "tiedostamaton" lukija näitä koukkuja? Entä tyydyttääkö tiedostavia helppojen koukkujen tunnistaminen?
Kirjan symbolismi lainaa metatasolla naiskirjallisuudesta: naisten kirjoittamasta ja naisille kirjoitetusta. Ladatut avainsanat pysyvät, aivan oikein, vain intertekstin pilkahduksina. Omakustanne.fi:n esittely kirjasta, "tarina Mika Waltarin hengessä", on täysosuma. Waltarin teksteissä oli vahvaa, tiedostamatonta sovinismia; tarinoihin ja tyyliin kirjassa viitataan epäsuorasti mutta riittävän selkeästi. Näin se toimii historiallisen romaanin ironisena vastavoimana.
Ideologinen lataus on jatkuvasti näkyvissä sanallisina viitteinä ja juonilainauksina. Viitteet kertovat naisen asemasta, elämästä, mahdollisuuksista patriarkaatissa. Kannen kuvassa hahmottuu nainen tiimalasin sisällä: Plathin lasikello vai lasikatto? Päähenkilö on parantaja ja ylin nainen: tarinan voi lukea kannanottona naisvaltaisten hoitoalojen tilanteeseen tai nykypäivän feministisenä Marie Antoinette -tulkintana. Toisaalta taas päähenkilö on epäuskottava, luotaantyöntäväkin hahmo äititeresamaisessa hyveellisyydessään.
Värisymboliikka noudattelee länsimaisen patriarkaatin totuttua, sekä kristillisessä että kuninkaallisessa mielessä. Kuningas sitoo: palkitsee kullallaan. Ajatus kultaisesta kahleesta sisältää kritiikkiä patriarkaatin yhteiskuntajärjestystä kohtaan. Yhteiskuntasidonnaisuudesta muistuttavat myös juutlais-kristillissävytteiset henkilöhahmojen nimet, joista monet viittaavat kultaan tavalla tai toisella.
Peili on arvoladattu esine. Se symbolisoi ei-tiedostavan naisen toiseutta paitsi miehelle, myös nimenomaan omalle itselleen. Tarinassa kuningas lahjoittaa eräänä hallintavälineenä päähenkilölle peilin, jotta tämä voisi katsella itseään (siis ei: nähdä itsensä!) Koreilematonta naista peilin ei luulisi kiinnostavan — silti hän katselee itseään, myöhemmin jopa kaipaa peiliä ei-tiedostavalle naiselle tyypilliseen tapaan. Mutta eikö päähenkilö ollutkaan niin puhdassydäminen kuin ensimmäisen persoonan kertojana antaa ymmärtää? Vai oliko tarinan logiikkaan pujahtanut virhe? Peili-yksityiskohta toimii kultaketjun ohella ainoana muistutuksena kertojan omasta ei-tiedostavasta suhteesta naiseuteen. Teksti on kyllästetty yksittäisillä viitteillä naisen alisteiseen asemaan: nämä minäkertoja rekisteröi muiden henkilöiden elämään kuuluvina normaaleina asioina. Missään kohdin hän ei jää pohtimaan tai kyseenalaistamaan valtasuhteita. Pidän tästä tekniikasta, jossa lukija ymmärtää kertojaa enemmän: lukijan perspektiivissä tapahtumille löytyy vastakohta.
Kirjan minäkertoja on sattuvasti nimeltään Eelis. Miesten hallitsemassa maailmassa naiset menestyvät vain toimimalla "miehinä". He ylläpitävät toiminnallaan patriarkaattia ja sen arvoja. Nähdäkseen maailman heidän täytyy astua ideologiansa ulkopuolelle. Tietoisen kliseisenä viitteenä tähän kirjan naiset toimivat sisätiloissa, parantajien salissa, jossa katse usein luodaan salin ristikkokattoon. Naiseuden roolit ovat osoittelevan perinteiset: vastakohtana ja ajatuksien herättäjinä toimivat sanalliset viitteet Omaan huoneeseen, Lemminkäisen äitiin, Florence Nightingaleen. Tutuilta tuntuvista episodeista huolimatta Nupponen onnistuu luomaan oman maailmansa. Vai voisiko sanoa: oman huoneen?
Myös tarina pysyy kiltisti omissa puitteissaan. Kirjan teemat ja kirjanulkoinen toiminta, kirjoittaminen, julkaiseminen, kirjailijuus: molemmilla tasoilla sama naiseuden ongelma. Siis se, miten vaikeaa, ellei mahdotonta, naisen on toimia patriarkaatissa.
Käytetäänkö kerronnan konventioita metaforana sille, miten naisen kieli on kahlehdittu? Onko feministinen fantasia edelleen alisteinen maskuliiniselle patriarkaatin kielelle? Onko debytoiva (nais-)kirjailija kliseiden vanki?
Kansiteksti antaa lukijalle näennäisen vapaat kädet tulkinnan ja ennakko-odotusten suhteen. Korostan sanaa "näennäisen": teksti itse sitoutuu tiukasti feminismiin ja naiseuden ongelmiin eikä salline vaihtoehtoisia tulkintoja.
Kirjan rakenne on maskuliinisen vankka. Kuvailussa maltetaan myös pysyä klassisissa mittasuhteissa, mutta kuitenkin niin, että "maskuliiniset" suuret linjat ja "feminiiniset" yksityiskohdat asettuvat limittäin. Vaikutelma on hyvinkin symbolinen mosaiikki. Vain upotusrakenne tuntuu päälleliimatulta sofistikoinnilta — ellei sitä miellä ylimmän tason rakenteelliseksi symboliikaksi.
Teksti on kauttaaltaan kliseistä. Minäkertoja puhuu paikoin kuin tarinoiva lapsi, mikä tukee tietyllä tavalla kirjan ideologista mallia. Ylevässä ja dramaattisessa kielessä ei kuitenkaan aina onnistuta edes symbolisella tasolla. Peruskerronta on tuttua tavaraa, kappaleet tasapitkiä, ja angloamerikkalaisen romaanin standardikin (300 sivua) miltei täyttyy. Pitkät virkkeet ovat vaikealukuisia. Kappaleiden ja virkkeiden tasolla on havaittavissa lievää rytmillistä kömpelyyttä. Sitä ei voida lukea taiteellisen vaikutelman hakemiseksi:
Hänellä itselLÄÄN ei kuitenKAAN ollut parantajan voimaa. Hänellä ei myösKÄÄN ollut paikkaa minne mennä kuten ei parannuksen salissa syntyneillä lapsilla tavallisesti ollutKAAN ja siksi hänet oli opetettu kutoMAAN kangasta ja leikkaaMAAN siteitä ja kasvattaMAAN yrttejä.
(s. 12; korostukset minun)
Helppotajuinen feministis-akateeminen henki on kirjan koossapitävä voima. Puitteet ovat paikoin riemastuttavan tutut. Kohdeyleisö vaikuttaa kuitenkin selkiytymättömältä. Kirja pyrkii valistukseen ja naisasiakysymysten esilletuomiseen osoittelevien metaforien muodossa. Mutta huomaako "tiedostamaton" lukija näitä koukkuja? Entä tyydyttääkö tiedostavia helppojen koukkujen tunnistaminen?
Kirjan symbolismi lainaa metatasolla naiskirjallisuudesta: naisten kirjoittamasta ja naisille kirjoitetusta. Ladatut avainsanat pysyvät, aivan oikein, vain intertekstin pilkahduksina. Omakustanne.fi:n esittely kirjasta, "tarina Mika Waltarin hengessä", on täysosuma. Waltarin teksteissä oli vahvaa, tiedostamatonta sovinismia; tarinoihin ja tyyliin kirjassa viitataan epäsuorasti mutta riittävän selkeästi. Näin se toimii historiallisen romaanin ironisena vastavoimana.
Ideologinen lataus on jatkuvasti näkyvissä sanallisina viitteinä ja juonilainauksina. Viitteet kertovat naisen asemasta, elämästä, mahdollisuuksista patriarkaatissa. Kannen kuvassa hahmottuu nainen tiimalasin sisällä: Plathin lasikello vai lasikatto? Päähenkilö on parantaja ja ylin nainen: tarinan voi lukea kannanottona naisvaltaisten hoitoalojen tilanteeseen tai nykypäivän feministisenä Marie Antoinette -tulkintana. Toisaalta taas päähenkilö on epäuskottava, luotaantyöntäväkin hahmo äititeresamaisessa hyveellisyydessään.
Värisymboliikka noudattelee länsimaisen patriarkaatin totuttua, sekä kristillisessä että kuninkaallisessa mielessä. Kuningas sitoo: palkitsee kullallaan. Ajatus kultaisesta kahleesta sisältää kritiikkiä patriarkaatin yhteiskuntajärjestystä kohtaan. Yhteiskuntasidonnaisuudesta muistuttavat myös juutlais-kristillissävytteiset henkilöhahmojen nimet, joista monet viittaavat kultaan tavalla tai toisella.
Peili on arvoladattu esine. Se symbolisoi ei-tiedostavan naisen toiseutta paitsi miehelle, myös nimenomaan omalle itselleen. Tarinassa kuningas lahjoittaa eräänä hallintavälineenä päähenkilölle peilin, jotta tämä voisi katsella itseään (siis ei: nähdä itsensä!) Koreilematonta naista peilin ei luulisi kiinnostavan — silti hän katselee itseään, myöhemmin jopa kaipaa peiliä ei-tiedostavalle naiselle tyypilliseen tapaan. Mutta eikö päähenkilö ollutkaan niin puhdassydäminen kuin ensimmäisen persoonan kertojana antaa ymmärtää? Vai oliko tarinan logiikkaan pujahtanut virhe? Peili-yksityiskohta toimii kultaketjun ohella ainoana muistutuksena kertojan omasta ei-tiedostavasta suhteesta naiseuteen. Teksti on kyllästetty yksittäisillä viitteillä naisen alisteiseen asemaan: nämä minäkertoja rekisteröi muiden henkilöiden elämään kuuluvina normaaleina asioina. Missään kohdin hän ei jää pohtimaan tai kyseenalaistamaan valtasuhteita. Pidän tästä tekniikasta, jossa lukija ymmärtää kertojaa enemmän: lukijan perspektiivissä tapahtumille löytyy vastakohta.
Kirjan minäkertoja on sattuvasti nimeltään Eelis. Miesten hallitsemassa maailmassa naiset menestyvät vain toimimalla "miehinä". He ylläpitävät toiminnallaan patriarkaattia ja sen arvoja. Nähdäkseen maailman heidän täytyy astua ideologiansa ulkopuolelle. Tietoisen kliseisenä viitteenä tähän kirjan naiset toimivat sisätiloissa, parantajien salissa, jossa katse usein luodaan salin ristikkokattoon. Naiseuden roolit ovat osoittelevan perinteiset: vastakohtana ja ajatuksien herättäjinä toimivat sanalliset viitteet Omaan huoneeseen, Lemminkäisen äitiin, Florence Nightingaleen. Tutuilta tuntuvista episodeista huolimatta Nupponen onnistuu luomaan oman maailmansa. Vai voisiko sanoa: oman huoneen?
Myös tarina pysyy kiltisti omissa puitteissaan. Kirjan teemat ja kirjanulkoinen toiminta, kirjoittaminen, julkaiseminen, kirjailijuus: molemmilla tasoilla sama naiseuden ongelma. Siis se, miten vaikeaa, ellei mahdotonta, naisen on toimia patriarkaatissa.
Käytetäänkö kerronnan konventioita metaforana sille, miten naisen kieli on kahlehdittu? Onko feministinen fantasia edelleen alisteinen maskuliiniselle patriarkaatin kielelle? Onko debytoiva (nais-)kirjailija kliseiden vanki?
Sain kirjan rokkamiitissä Helmessä. Chirel olisi nyt varsinaisesti lukuvuorossa. Voi olla, että en ehdi kirjaa lukea ennen seuraavaa miittiä. Jos näin käy, chirel saa kirjan miitissä, ja minä luen sen vasta sitten ringin viimeisenä (niin kuin listan mukaan asia menisikin).
***
10.4.2008
Koska olen tähän mennessä ehtinyt lukea vain yhden luvun, niin annoin kirjan nyt sitten tänään chirelille, jos vaikka hänellä olisi paremmin aikaa lukea. Otan kirjan lukupinooni sitten taas chirelin jälkeen. :-)
***
10.4.2008
Koska olen tähän mennessä ehtinyt lukea vain yhden luvun, niin annoin kirjan nyt sitten tänään chirelille, jos vaikka hänellä olisi paremmin aikaa lukea. Otan kirjan lukupinooni sitten taas chirelin jälkeen. :-)
Ei onnistu. Ehkä joskus toiste. Kirjassa on sellaista pumpulinkeveyttä, että en oikein saa siitä otetta. Mikään ei tunnu todelliselta, en pääse kielen ohi tarinaan asti. Paljon mielenkiintoisia ajatuksia tästä on kuitenkin löytynyt. Nyt en vain jaksa lukea kirjaa, joka tuntuu näin hidastempoiselta.
Annan tapaamisessa seuraavalle rinkiläiselle.
Annan tapaamisessa seuraavalle rinkiläiselle.
Kirja on taas vaihteeksi minun käsissäni.
Kirjan taitaa olla aika palata kotiin vihdoin ja viimein. Tuolloin viime journal entryn aikoihin aloittlein kirjaa, mutta kesken jäi. Sitten joskus nyt tammikuussa luin sen kokonaan.
***
Palautettu cazfille.
***
Palautettu cazfille.