Kirja kertoo Astasta, joka on juuri eronnut. Aino ei käsittelekään eroa vaan suhdetta äitiinsä ja lapsuuttaan. Kirjassa hän koittaa opetella elämään yksin ja yrittää päästä peloistaan eroon.

Kirjassa Astan muistot olivat mielenkiintoisia. Kuinka hän miettii lapsuuttaan ja sitä millaisena äidin näki. Asta myös kokoajan haluaa päästää äidistä irti, muttei onnistu siinä ennenkuin uskaltaa myös rakastaa äitiään.

Kirja oli hyvä luettava siitäkin huolimatta, että en pitänyt Astasta juuri ollenkaan. Hän on sellainen ihminen, ketä en tosielämässäkään kestäisi. Asta teki kaiken miellyttääkseen muita. Onneksi hän kuitenkin kirjan lopussa edes hetken teki sitä, mitä itsekin halusi.

Kirja lähtee eräälle, kenen toivelistassa se on.

Pinni oli ihana ja yllätti minut toivelistakirjalla! Kiitos :)

-> myöhemmin lisää kommentteja

Huh! Olipas täpäkkä!

Ihmettelen Härkösen kompleksisia kirjalijan aivoja. Vaikka tämä ei olisikaan virallisesti yhtään omaelämäkerrallinen, ei kukaan voi keksiä tämmöistä, ellei itsessä ole vähän samaa vikaa, (ällö)naismaista hysteriaa? Olen aikaisemmin suhtautunut Härköseen reilusti (mustallakin) huumorilla, mutta tämä kirja vaatii kyllä jotain enemmän lukijaltaan.

Aiheet ovat tosi vaikeita: avioero, välirikko, viha ja katkeruus, abortit, pakkoajatukset, kuolema, traumat, yleinen nihilismi. Mieleeni ei nouse tällä hetkellä oikein mitään kantavaa voimaa teemoissa, ellei sitten ystävyys homomiehen kanssa. Jotenkin klisee, mutta käyköön nyt. Astan rakkauteen en oikein lämmennyt miltään suunnalta.

Kerronnan puolelta pidin yllättävistä huumorikohdista, jotka tulivat aina jostakin puun takaa. Niissä asuu piinkova realismi ja sellainen loistohuumori, joka on vaan revittävä jostain silloinkin, kun kaikki kaatuu päälle. Neuroottista pohdintaa + lyhyesti tokaistu läppä = hyvä resepti!

RELEASE NOTES:

Miittiin

Otin kirjan miitistä ja luen piakkoin.