Alkuteos: The Flowers of Hirosima, 1959. Suomentanut Juhani Jaskari. WSOY, 1980, neljäs painos. 170 s.

Edita Morris, ruotsalaissyntyinen amerikkalainen kirjailijatar, on syvästi perehtynyt idän elämään ja siihen inhimilliseen murhenäytelmään, jota hän kuvaa maailmankuulussa romaanissaan Hirošiman kukat. Japanin perinteellinen kulttuuri ja omalaatuiset tavat olivat hänelle tuttuja jo silloin, kun hän perusti miehensä kanssa kuolemankaupungin läheisyyteen lepokodin, jossa hoidetaan Hirošiman katastrofin uhreja. Omat kokemukset ja elämykset ovat kirjan vankkana perustana. Kuvatessaan atomipommin tuhoja yhden perheen piirissä hän on tiivistänyt ihmiskunnan suurimman tämänhetkisen ongelman tehokkaaksi, satuttavaksi rauhan propagandaksi, joka on saavuttanut vastakaikua koko sivistyneessä maailmassa.

Hirošiman kukat ilmestyi 1959 ja se on käännetty lukuisille kielille. Teos on saanut Albert Schweitzerin kirjallisuuspalkinnon.

Olin lukenut kirjan jo noin 40 vuotta aikaisemmin, joten olikin aika lukea se uudelleen. Lukiessani olen ollut 15- tai 16-vuotias, joten en varmaankaan ole vielä ymmärtänyt kaikkia kirjan sisältämiä ajatuksia ja vivahteita.

Kirja kertoo atomipommin uhrien elämästä 14 vuotta katastrofin jälkeen. Uhrien menetykset ovat olleet suuria ja ovat sitä edelleen. Kirja kertoo myös kahden aivan erilaisen kulttuurin yhteentörmäyksestä, kun amerikkalainen Sam saapuu Hirošimaan täynnä innostusta japanilaisiin ja japanilaisuuteen. Sam ei ymmärrä, että kauniin hymyn taakse kätkeytyy kipeitä tuntemuksia ja salailua. Olivatko amerikkalaiset tosiaan näin tietämättömiä atomipommin tuhojen määrästä Hirošimassa kuin Sam näyttää olevan? Kirjailija ei halua osoitella syyttävällä sormella. Hän on laittanut Samin suuhun sanat: ”On neljätoista vuotta siitä kun se pudotettiin, ja vieläkin se tekee tehtäväänsä. Ja sillä välin me vain istumme ja odotamme, että seuraava putoaisi. No niin, minä ainakin aion toimia, Sen verran sanon teille tässä ja nyt.” Sitä, miten hän aikoo toimia ei kuitenkaan kirjassa kerrota.

Kirjan noukki Käsilaukusta 2008 Annelis.

Ensimmäinen käsilaukun aarre saapui Keravalle. Sepä näyttääkin mielenkiintoiselta. Kiitos kirjasta, Onnimanni!

Kirja osoittautui vanhaksi tutuksi. Olen sen jo joskus kauan sitten lukenutkin, vaikka en niin kovin tarkkaan muistanut muuta kuin tunnelman. Helppoa ei ollut niilläkään jotka selvisivät hengissä. Toivottavasti tällaista ei tapahdu enää koskaan. Toisaalta, pienempiä pommeja räjähtelee eri puolilla maailmaa kaiken aikaa ja jokainen niistä aiheuttaa onnettomuutta joillekin ihmisille. Masentavaa.

WILD RELEASE NOTES:

Jätin kirja Kamppiin kiertävien kirjojen hyllyyn, joka oli melkoisen tyhjä. Lukuiloa löytäjälle vaikka kirja ei kovin iloisia asioita käsittelekään!

I left the book on the shelf for travelling books. Happy reading!

This is my #20 in STORA SPARK-I-BAKEN 2009 Challenge arranged by Panzeranzi