Englanninkielinen alkuteos The Prince of Tides (1986). Suom. Arto Häilä. Toinen painos. WSOY, Porvoo 1992. Sidottu, 672 sivua. Päällyksen kuva: Finnkino/Columbia. Typografia: Kristiina Segercrantz.

Takakansi:
Pat Conroyn huikea romaani nyt myös Barbra Streisandin ohjaamana menestyselokuvana.

Wingon perheen isä on tyranni. Huolehtiva äiti, etelävaltiolainen kaunotar, pettää lopulta lapsensa, miehensä, itsensäkin. Keskinäinen kiintymys liittää kolme sisarusta lujasti yhteen. Isoveli Luke on elämää isompi, niin taipumaton että pakottaa maailman tahtoonsa — hirvittävin seurauksin. Savannah-sisko pakenee menneisyyden haamuja New Yorkiin ja tuhon partaalle. Kaksoisveli Tom menee apuun. Ponnistellessaan siskonsa pelastamiseksi hän löytää itsensä — ja ajautuu intohimoiseen rakkaussuhteeseen.

Pat Conroy on loistava tarinankertoja, jonka äänessä on erätulten äärellä kuultujen juttujen alkuvoimaa ja villiä huumoria. Alun perin vuonna 1986 ilmestynyt Vuorovetten prinssi on Streisandin ohjaaman elokuvan siivittämänä noussut Yhdysvalloissa uudelleen bestsellerlistojen kärkeen. Euroopassa sitä on ehditty luonnehtia pohjoisamerikkalaisen kirjallisuuden suurimmaksi sensaatioksi vuosiin.

**
Ensimmäiseksi varoitus niille, jotka ovat nähneet elokuvan mutta eivät lukeneet kirjaa: Romaanin pääosassa ei ole Streisandin tai kenenkään muunkaan esittämä psykiatri. Kirja kertoo Wingon perheestä. Ja tekee sen paremmin kuin mikään elokuva koskaan.

Olen usein sanonut, etten ole mikään tarinaihminen; minulle kirjan juoni on useimmiten lähes sivuseikka. Enkä sitä paitsi pidä paksuista kirjoista. Conroyn tekstejä olen silti rakastanut aina siitä asti, kun vahingossa poimin kirjaston hyllystä Salaliiton. Muistelen ihastuneeni sen ensimmäiseen lauseeseen. Ja luettuani myös koko kirjaan. Conroy taitaa yleensäkin olla vahva aloittaja. Ainakin minuun puree myös Vuorovetten prinssin ensimmäinen kappale:

Minun vammani on maantiede. Se on myös ankkuripaikkani, vakiosatamani.

Minä siis pidän Pat Conroyn tavasta kirjoittaa, vaikka hänen tekstinsä on jotenkin äärettömän miehistä. Hänen kirjoissaan on väistämättä mukana yleensä lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ja etelävaltiolaista macho-mentaliteettia. No jaa, ehkä se on tuo takakansitekstin mainitsema erätulitunnelma, joka minua viehättää. ;)

Oli miten oli, Vuorovetten prinssi on erinomainen kirja. Ja liikkeelle lähdössä.

Kiitos Tarnalle isosta määrästä kirjoja :)