Suomalaisen psykokulttuurin kritiikki. Ajatus Kirjat, Gummerus 2007. 201 s. <3cm, <200g.

Yhteiskunta on viime vuosikymmeninä psykologisoitunut. Ihmiset jäsentävät arkeaan psykologien ammattikielestä tutulla sanastolla, yhä useamman katsotaan tarvitsevan psykoterapiaa ja psykologisia teorioita sovelletaan yhä useammin esimerkiksi työelämässä, kouluissa ja uskonnollisessa elämässä. Mutta perustuuko kasvava psykologiateollisuutemme tieteelliseen näyttöön vai vanhentuneisiin, kertaalleen jo kumottuihin oppeihin? Muualla länsimaissa on olemassa vahva yhteiskunnallisesti suuntautuneen psykologiakritiikin perinne. Suomessa se tunnetaan huonosti.

Kirjoittajat ovat tutkijoita ja toimittajia:
Susanne Björkholm (s. 1967), opettaja
Marko Hamilo (s. 1968), tiedetoimittaja
Pasi Jaakkonen (s. 1967), toimittaja
Janne Kivivuori (s.1967), dosentti
Mikael Nederström (s. 1973), tutkija
Petteri Pietikäinen (s. 1964), dosentti
Anu Suomela (s. 1945), tutkimuspäällikkö
Taru Taipale (s. 1973), toimittaja.
He kommentoivat psykologian toinen toistaan seuraavia muoti-ilmiöitä ja arvioivat niiden tieteellistä pätevyyttä. Kritiikin kohteena ei siis ole psykologia tieteenä, vaan kulttuuriin tunkeutuva epätieteellinen psykobisnes. Esimerkkejä aiheista:
Tunneäly on hölynpölyä!
Pillerit vs. terapia.
Pitkä terapia vs. lyhyt terapia.
Kaikkea ei voi puhumalla parantaa!
Joskus syy on biologinen.
Koulukiusaaminen ei lopu ymmärtämällä.

Opin esimerkiksi, että ei pidä vastata "Musteläiskä", kun Rorschachin testissä kysytään "Mikä tämä on?" On todettu, että noin vastaavat umpihullut.
Luin myös, miten "Nikon" isän insestisyyte ja mestaruustason shakinpeluu liittyivät toisiinsa.
Valitettavasti kirja ei ole varsinaisesti hauskaa luettavaa. Siinä oli kaikki mitä olen aina halunnut tietää epäileväni.

Rinki:
Tarna (Tre)
Louhi (Oulu)
CandyDarling (Hki)
Rakuna (Hki)
RoryG (Hki)
lottuli (Hki)
Annelis (Kerava)
Myntti (Tre)
Chirel (Tre)
Kemppu (Tre)
Tintti (Jkl)
Huumorto (Pori)
kiksu (Tre)

-ruzena

Rehellisesti sanoen en juurikaan ole kiinnostunut psykologiasta. Sen sijaan innostuin ruzenan journal entrystä: jos musteläiskää ei saa sanoa musteläiskäksi leimautumatta täyskahjoksi, niin tarkoittaako se etten saisikaan kutsua naapurin kakaroita (jos niitä olisi) pahuksen riiviöiksi?

Olen oikeasti kiinnostunut tästä kirjasta ja salaa toivon löytäväni siitä tukea omille mielipiteilleni.
Toisaalta kirjaan tarttuminen myös pelottaa: entä jos häiriö sittenkin on todellisuuden sijasta minussa? Lukemisen jälkeen saattaakin olla aika siirtyä majailemaan Suomen metsiin ja entisen miehen tavoin kirves kädessä hiipiä virran yläjuoksulle, jos yksikin lastu lipuu lainehilla... Niin sosiaalinen minä olen!

Olen syvästi kiitollinen ruzenalle mahdollisuudesta tutustua kirjan teksteihin. Toivon vain, että sen nimi todellakin pitää paikkansa...

Hyvä kirja pistää ajattelemaan. Ensimmäisen kerran olen kuitenkin pidellyt käsissäni kirjaa, jonka kannetkin saavat aivot roksumaan. Kansikuvassa (ks. ruzenan journal entry) poseeraa Sigmund Freud jotenkin Humphrey Bogartin oloisena, borsa päässään. Nenällään väsähtäneen mutta nokkelan yksityisetsivän näköisellä Siggellä on isot pyöreät prillit. Hänen silmänsä ovat piilossa (varjostustehtävissä varmaan), sillä linssit on kuvankäsittelijä värjännyt ruusunpunaisiksi. Lisäksi niissä kiemurtavat Hitchcockin Vertigosta muistuttavat spiraalit. OK. Freud siis katselee maailmaa vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Mutta mitä ihmettä korkeanpaikankammolla tai huimauksella on tässä tekemistä?
Seuraava ajatus vie sarjakuvien maailmaan: jotenkin mieleen tulevat Aku Ankka ja jokin noitumis/hypnotisointikohtaus. (Milla Magia?) Freukkako on lumottu — vai minut?
Takakannessa ruusunpunaa koristaa kaksi valkoista pyörylää, Siggen silmälasien tyhjät linssit. Mistä se nyt sitten kertoo? Freud on tyhjää täynnä? Vai piilossa? Ruusunpunamaailmassaan? Tältäkö maailma näyttää värjättyjen linssien läpi tiirailtuna? Olen ymmälläni. Kertakaikkisen äimissäni.
Paluu viihteeseen: Pohjan voimakas pinkki muistuttaa Vaaleanpunaisesta pantterista. Ei Peter Sellersistä vaan leffojen alussa seikkailevasta animaatiohahmosta. Onko Pantteri sulautunut itsensä värisen taustaan? Vai olisiko sittenkin kyse väriviallisesta Mikki Hiirestä, vain valkoiset korvat näkyvissä? APUA!
Itse asiassa elo- tai sarjakuva-assosiaatiot ovat luonnollisia, viittaahan kirjan nimikin mediaan. ”Älkää säätäkö päätänne — vika on todellisuudessa” muistuttaa vinoutuneella tavalla television tai radion viritysohjeita. Alaotsikko tosin väittää toista: ”Suomalaisen psykokulttuurin kritiikki.” Hmph.

Kumarran nöyrästi Markus Freyn edessä. Hän on suunnitellut ehdottomasti mielenkiintoisimman kirjankannen, mitä olen koskaan nähnyt.

Kirjan sisältö ei päästä sen helpommalla. Artikkelit ovat toinen toistaan kiinnostavampia ja herättävät monenlaisia kysymyksiä ja pohdintoja. Enkä minä ole edes innostunut psykologiasta! Luulen, että tämä kirja on luettava myöhemmin uudelleen, sen verran sulateltavaa takaraivoon jäi. Ajatuksia jäivät askarruttamaan mm. kirjoitukset psykokulttuurista Ranskassa ja etenkin Argentiinassa, kriisipsykologiasta ja psykotestauksesta. Pedofilia-juttu oli viranomaisten vallankäytön kuvaajana karmeampi kuin yksikään lukemani fiktiivinen kauhutarina.
Kirjoittajien kieli on selkeän yksinkertaista vailla tieteellistä brassailua. He osaavat ottaa (toivottavasti suuren) yleisönsä huomioon.

"Älkää säätäkö…" on, kuten ruzena rinkikutsussaan foorumilla sanoi, kunnon pamfletti. Parasta on, ettei lukijan tarvitse olla samaa mieltä kirjoittajien kanssa. Se on hyvä aloitus yhteiskunnassa käytävälle vuoropuhelulle suomalaisesta psykokulttuurista. Toivottavasti keskustelu alkaa. Tutustuisin mielelläni toisenkinlaisiin mielipiteisiin.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneet psykologiasta, sosiaalialasta, lainkäytöstä, mediakritiikistä yms, kaikille jotka ovat joskus tehneet naisten- tms. lehden jonkinlaisen millainen-olet-testin, osallistuneet johonkin persoonallisuustestiin tai olleet työpaikassa, joka käyttää niitä arvioidakseen työnhakijoita tai henkilöstöä, koulukiusattujen ja ‑kiusaajien vanhemmille, opettajille… itse asiassa kaikille suomea taitaville Suomessa asuville aikuisille. Eikä sekään riitä. Kirjan valikoitujen osien tulisi tavalla tai toisella kuulua koulun (lukion ja/tai yläasteen viimeisten luokkien) opetussuunnitelmaan. Jos ei psykologian niin vaikkapa mediakasvatuksen tunneilla käsiteltävänä. Ainakin sen tulisi olla opettajan apuna ao. tuntien suunnittelussa.


Kirjan teemoihin liittyen vielä muisto muinaisesta nuoruudestani: Istuttiin kaveriporukassa, ja yksi pojista kertoi veljensä kokemuksista Kadettikoulun soveltuvuuskokeissa. Kysymyslitania oli alkanut suurin piirtein näin: Nukutko yösi hyvin? Oletko onnellinen? Tunnetko vanteen puristavan päätäsi? ”Tähän asti vastaisin ’kyllä’ kaikkeen”, totesi toinen. ”Mitä?! Siihen vannekysymykseenkinkö?” ”Jos mun päätä puristaa vanne, niin kai mä sen tunnen.” — Hän olisi varmaan myös sanonut musteläiskää musteläiskäksi. Niin muuten minäkin.

EDIT 23.3.07. Lähdenpä tästä postilaatikolle. Kirja matkaa Ouluun.

Kirja tuli tänään postissa. Menee rinkijonon toiseksi.

EDIT 25.4.

Kirja on nyt luettu ja kerrankin ajoissa. Jee! Kivat kannet ja hyvä sisältö. Erityisesti minua kiinnosti Anu Suomelan Psykologinen todistelu seksuaalirikoksissa. Tästä asiasta oli juttua jossain asiaohjelmassa kakkosella vastikään. En käsitä, miten perhepäivähoitajat ja päiväkodit yms. vetivät insestijohtopäätöksiä pyllyleikeistä yms. Sen ikäisethän puhuvat puolet ajasta seksistä ja nylkyttävät toisiaan ja ovat "lääkärileikkejä" ym. Aivan uskomatonta.

Petteri Pietikäisen Vapaa seksi ja utopia uudesta ihmisestä oli hyvin mielenkiintoinen luku, koska siinä menneen ajan psykologimiehet (!) kehittelivät utopioita ja olivat kiinnostuneet hajottamaan patriarkaalista kulttuuria.

Testiluku oli mielenkiintoinen. Olen joutunut juuri Rorschachin ja projektiivisten piirrostestien uhriksi. En päässyt samalle alalle kuin kaikki kaverini ja minut sysättiin kylmästi yliopistoon olemaan vaikeuksissa. Sain mielisairaiden koodin, vaikken vastannut "musteläiskä" vaan esim. auton alle jäänyt jänis, perhonen ym. Tiesin jo silloin, että niillä musteläikillä ja piirroksilla ei todellisuudessa _voi_ olla mitään tekemistä tradenomiuden kanssa. Nykyään kaikilla linjoilla ei ole enää psykologeja onneksi (en kuitenkaan enää koskaan hakeudu opiskelemaan tämän jälkeen).

Kirja tipahti tänään postiluukusta. Vaikuttaa todella mielenkiintoiselta esipuheen perusteella!

Olipas mielenkiintoinen kirja! Paras anti oli mielestäni se, että tajusin kuinka itsestäänselvänä olen pitänyt kaikkialla vallitsevaa "psykohöpötystä" (psychobabble). Nyt suhtaudun hieman kriittisemmin alitajuntaan ja muihin psykologisiin selityksiin. Freud on tullut tutuksi monta kautta, mutta olen iloinen että minulla on nyt selkeämpi kuva ja kriittisempi asennoituminen Freudiin.

Kirjan sanoma on hyvä - vika ei aina ole ihmisessä vaan ympäröivässä todellisuudessa. Koulukiusaamiseen ja huonoihin parisuhteisiin auttaa parhaiten tilanteesta eroon pääseminen, mutta siihen, mitä pitäisi tehdä jos todellisuutta ei voi muuttaa, kirja ei valitettavasti anna vastausta. Masennuslääkkeisiin kirjan toimittaja Marko Hamilo näyttää suhtautuvan positiivisesti, eikä hän kiistä etteikö terapiastakin voi olla apua.

Kun itse kärsin masennuksesta ja ahdistuksesta, sain apua lääkkeistä ja kognitiivisesta terapiasta itsehoidon muodossa, eli luin David D. Burnsin kirjoittaman kirjan Feeling Good: The New Mood Therapy. Psykologia ei siis mielestäni ole ihan toivoton tapaus, mutta eri suuntauksien ja teorioiden seasta voi olla vaikea löytää ne helmet.

Anu Suomelan kirjoittama luku insestitapausten käsittelystä oli todella karmaisevaa luettavaa. Oli helpottavaa kuulla että repressioteoria (traumaattisten asioiden alitajuinen unohtaminen) ei taida pitää paikkansa. Tunneälyä ja psykologista testaamista työelämässä käsittelevät luvut olivat todella mielenkiintoisia.

Kirjan huonointa antia olivat Marko Hamilon omat kirjoitukset. Esimerkiksi luku narsismista oli enemmän mielipidekirjoitus kuin tutkimustietoa sisältävä artikkeli. (Olen itseasiassa Hamilon kanssa asiasta samaa mieltä, minua vain häiritsi ettei hänellä ollut kunnon perusteluita väittämilleen.) Minua ärsytti lisäksi hänen liiallinen innostus evoluutiopsykologiaan - eikä kuittailu siitä kuinka luonnontieteet ovat sitä "oikeaa" tiedettä ja humanistiset alat vain "pseudotiedettä" ole minusta ollenkaan asiallista.

Janne Kivivuoren kirjoitukset psykokulttuurista olivat niin hyviä, että täytyy ehkä tutustua aiheeseen lähemmin. Kaikenkaikkiaan erittäin hyvä kirja, jonka perusteella kiinnostuin psykologiasta entistä enemmän, mutta uudella kriittisemmällä otteella. Suosittelen tätä oikeastaan kaikille, koska jokainen meistä on varmasti tiedostamattaan imenyt vaikutteita ympäröivästä psykokulttuurista.

Äh, minulla oli varmasti myös muuta sanottavaa tästä kirjasta, mutta en nyt muista mitä! Olen sopinut tapaamisen Rakunan kanssa huomiseksi, joten kirja jatkaa silloin matkaansa.

Sain tänään CandyDarlingilta kirjakauppatreffeillä. Eikä muuten ollut ainoa kirja, joka tarttui mukaan...

Pitoaikani kirjan osalta on täyttynyt, joten annan kirjan eteenpäin, vaikken sitä kokonaan saanutkaan luettua. Aihe on mielestäni edelleen mielenkiintoinen ja siitä osasta, jonka ehdin lukea pidin kyllä, mutta luulen, että tämä kirja osui osaltani aivan väärään saumaan. Pitänee yrittää lukemista joskus tulevaisuudessa uudestaan.

Sain kirjan tänään Taiteiden yössä.

Kirja oli mielenkiintoinen ja antoi ajattelemisen aihetta. Toivoin tosin, että olisin perehtynyt freudismiin hieman enemmän, koska minulla on hieman hämärä käsitys asiasta. Kirjan teksteissä pysyi tosin ihan hyvin kärryillä vaikkei kaikkea tiennytkään.

Olen samaa mieltä CandyDarlingin kanssa Hamilon omista teksteistä. Erityisesti koulukiusaamisesta olisin mieluusti lukenut hieman enemmän ja syvemmälle menevää tekstiä.

Lisäksi minua ärsytti Anu Suomelan teksti Psykologinen todistelu seksuaalirikoksissa. Artikkeli oli kirjoitettu todella hyökkäävään sävyyn, vaikka olenkin kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että on hirveää, jos ihmisiä tuomitaan syyttöminä niinkin hirveistä asioista kuin pedofiliasta tai insestistä. En kuitenkaan pitänyt tavasta, jolla hän sivuutti seksuaalisen ahdistelun yhteiskunnassa:

Kenen tahansa taholta tapahtunut ahdistelu, joka ei liittynyt nuorten seurustelusuhteisiin oli myös melko harvinaista, 7 prosentin luokkaa, ja 70 prosenttia siitä kohdistui 14 vuotta täyttäneisiin tyttöihin. Pojilla ahdistelusta runsaat 80 kohdistui 14 vuotta täyttäneisiin ja 0,5 prosenttia raportoi aikuisen miehen ahdistelleen heitä.
Nämä tulokset eroavat merkittävästi maailmalla eri metodein tehdyistä tutkimuksista, joissa valtaosan naisista on väitetty tulleen seksuaalisesti ahdistelluiksi. Tällaisiin tuloksiin on päästy laskemalla mukaan melkein mikä tahansa, esim. suuteluyritys. Sariolan tulokset kuitenkin vastaavat hyvin tutkimuksia, jotka on tehty tarkoin tieteellisin luokituksin.

Ensinnäkään en aivan ymmärrä mitä kirjoittaja haluaa sanoa. Mitä esimerkiksi ovat tarkat tieteelliset luokitukset? Eikö siihen voi lukea kaikki luokittelut, jotka on vain on määritelty riittävän tarkasti? Lisäksi koen kyllä suuteluyritykset, jos ne tapahtuvat vasten toisen tahtoa, seksuaaliseksi ahdisteluksi, kuten myös takapuoleen kiinni käymisen baarissa tai jopa sanallisen huorittelun. Erityisesti ruumiillisen koskemattomuuden puuttuminen ahdistaa kovasti. Ja vaikka ymmärrän, että kirjoituksessa oli kyse pedofiliasta, niin eikö aikuisillakin ole oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen. Miten se on okei, että 70 prosenttia ahdistelusta kohdistuu yli 14-vuotiaisiin. Heitä ilmeisesti on ok ahdistella...

No tämä kritiikki oli ehkä hieman sivussa itse aiheesta, mutta artikkeli sai minut vihoihini. Pidin kyllä kirjasta kokonaisuutena, toivottavasti en nyt antanut ihan hirveän negatiivista kuvaa.

Kirja matkaa seuraavaksi lottulille. Viimeistään seuraavassa PKS-tapaamisessa.

Kirja saapui tänään postissa, kun kahden kiireisen aikatauluja ei saatu soviteltua yhteen; toinen rinki edellä: aloittelen pään säätämistä parin päivän kuluttua. Annelis saanee kirjan seuraavassa PK-tapaamisessa 9.10.

EDIT 26.10.2007

Ennätin antaa kirjan Annelisille jo eilen ja en nyt viitsi sotkea tekemällä uutta JE:tä, kommentit siis tähän:

Alkuun kirja ei jaksanut kiinnostaa yhtään, toiset artikkelit oli kirjoitettu hyvin tieteellisestä näkökannasta, eikä ensi vilkaisulla ollut helppolukuista. Luettuani enemmän kirja alkoi kiinnostaa enemmän ja aiheeltaan loppupään artikkelit olivat kiinnostavampia; seksuaalirikokset, koulukiusaaminen, kriisipsykologia, psykologiset testit ja koulujen psykologian opetus. Tästä kirjasta voisi kommentoida niin paljon, ennen tiedä mistä aloittaa!

Minusta Suomen huostaanottojärjestelmä on hyvin vinoutunut; tiedän monia tapauksia, jossa lapsi on heitteillä vanhempien päihteidenkäytön vuoksi ja lapsi palaa aina uudelleen ja uudelleen kotiin väliaikaisesta huostaanotosta, vaikkei olosuhteet ole muuttuneet kotona. Insestiepäilyt nousevat helposti, ainakin muutamia vuosia sitten näitä oli todella paljon ja niiden tutkiminen ei ole mitenkään helppoa; mutta suututtaa suunnattomasti se, miten lapsen ja vanhempien oikeuksia ja sanomisia väheksytään ja uskotaan asiantuntijaa. Oletteko huomanneet saman myös sairaaloissa? Toisinaan lääkärit eivät kuuntele mitä vanhempi sanoo lapsestaan, vaan uskotaan se, mitä itse halutaan uskoa. Tutkimuksien pitäisi olla luetettavat ja kesto mahdollisemman lyhyt, ettei lapsi suotta kärsi, jos epäilyt aiheettomia.

RorynG;n kanssa olen samaa mieltä artikkelin kohdasta, jossa puhutaan seksuaalisesta ahdistelusta; minusta suuteluyritys on ahdistelua, samoin koskettaminen ilman suostumusta. Ja myös tuo erikoinen lause; "suurin osa ahdistelusta kohdistuu yli 14-vuotiaisiin" ONNEKSI! Alle 14-vuotias on vielä ihan lapsi! Enemmän asia suututtaa sen vuoksi, että artikkelin kirjoittaja nainen, jonka pitäisi minusta pitää enemmän meteliä fyysisesti heikomman sukupuolen eli naisien asioista. Artikkelista tuli mieleeni melko uusi lakitermi; lievä raiskaus, jota en kyllä käsitä millään; miten toisen fyysisen koskemattomuuden loukkaaminen voi olla lievää?

Minut on psykologisesti testattu kahdesti; enpä pitänyt kumpaakaan kertaa erityisen mukavana, Ensimmäisestä oli minulle hyötyä, toinen ihan turha. Miten psykologin viiden minuutin haastattelu ja musteläiskä-testi kertovat sovellunko hakemalleni alalle vai en? Haastattelusta sain 2, toiseksi huonoimman; 1sen saaneita ei valita kouluun, vaikka muuten täydellinen koetulos: olin siis vuonna 2002 täysin epäkypsä aloittamaan opiskelut, mutta pääsinpä kouluun kuitenkin ja selvisin opinnoistani ihan hyvin. Kuinka moni oikeasti osaa rentoutua ja kertoa elämästään ja asioistaan luontevasti ventovieraalle?

Vielä voisin kommentoida, mutten tahdo kirjoittaa tästä JE:stä romaania.

Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta. Vielä en tiedä saavatko mielipiteeni tukea vai vastustusta. Minä en ole koskaan ottanut peniskateutta vakavasti. Freudhan se taisi olla joka sellaista oli havaitsevinaan. Peniksestä siinä ei tietenkään koskaan ollut pohjimmiltaan kysymys, vaan niistä kaikista mahdollisuuksista mitä se kalu antoi kantajalleen sänkykamarin ulkopuolella ja jotka naisilta puuttuivat. Vieläkin puhutaan työpaikoilla kulkuslisästä tai miksi sitä milloinkin nimitetään - sitä tosiasiaa, että mies saa samasta tai samanarvoisesta työstä suurempaa palkkaa kuin nainen.

Postitin kirjan eteen päin eilen joten en nyt enää voi selata sitä.
Olipa hyvä kirja! Eikä se olisi joutunut käsiini ilman bookcrossingin avustavaa kättä.

Mieleen jäi erityisesti nykyajan inkvisitio, kuviteltujen insestitapausten tutkinta. Todellisuus on taas kerran tarua karmaisevampaa. Kautta aikojen lapset ovat "leikkineet lääkäriä" ja olleet kiinnostuneet siitäkin päästä. Lapsethan ovat kiinnostuneet kaikesta mitä ympärillä on, myös itsestään ja toisista.

Minua ilahdutti että muutkin pitävät Freudin teorioita pätemättöminä, siis sellaiset jotka ovat niitä lukeneet. Luulin että niihin uskotaan yleisesti vieläkin, kun en ole seurannut alan kehitystä.

Artikkeli lukion psykologiasta oli myös mielenkiintoinen. Siitä jotain tiedänkin, kun olen töissä niihin kirjoihin tutustunut.

Olen hyvin tyytyväinen että sain pamfletin luettavakseni. Kiitos, Ruzena!

This book is my #59 in Keep Them Moving Challenge by Guinaveve

Kiitos, kirja putkahti juuri hetki sitten postiluukusta. Pari muuta rinkikirjaa on ensin saatava loppuun (tapahtuu viikon sisällä), mutta sitten pääsen aloittamaan tätä.

Mihinkähän ajatukseen tässä ensin tarttuisi?
Mielenkiintoinen kirja kuitenkin.

Täytyy tästä lähteä kohta vuoden ensimmäiseen BC-tapaamiseen, mutta kirjaan kommentteja lisää myöhemmin.
Kirja siirtyy miitissä chirelille.

***
Freud tosiaan tulee vastaan yllättävän useasti. Vaikka nyt elokuvissa, tv-sarjoissa tai sketsiohjelmissa. Ja erilaisissa teorioissa - itse olen törmännyt Freudin juttuihin lähinnä elokuvatutkimuksen puolella. (Lacanin teoriat ym.)
Insestitapauksista kertovassa osuudessa ei voinut olla kauhistelematta sitä, miten heppoisilla perusteilla syytöksiä on tehty. (Vaikka varsin lyhyesti tässä jutuista kerrottiin - ehkä perusteita oli sentään enemmän. Sietäisi olla.)
CandyDarlingin kanssa olen samaa mieltä siitä, että Hamilon narsismijuttu oli enemmänkin mielipidekirjoitus kuin varsinainen artikkeli. Hamilon kirjoituksissa (ja muutamissa muissakin) kävi kyllä selväksi "kovat tieteet ja sitten muu puuhastelu" -asenne.
Ja kun toimittaja moittii kriisityöntekijöitä siitä, että nämä eivät päästä toimittajia jututtamaan onnettomuuden uhreja, niin eihän toimittajissa tietenkään voi olla syytä siihen - ihan turhia ovat mokomat kriisityöntekijät. (Näin kärjistetysti kommentoin minäkin.)
En ole onneksi joutunut mihinkään työpaikkatesteihin, mutta muutamat tuttuni ovat. En ole oikein vakuuttunut tuollaisten testien hyödyllisyydestä, kun tuntuu siltä, että yksinkertaiseenkaan hanttihommaan ei voi ketään palkata, ennen kuin testit on käyty. Heh, ja mulle ei tarvitse kuin mainita jotkin työpaikkojen hengennostatustemppuradat, niin mulla on niskakarvat pystyssä välittömästi.
Hyvä kirja siinä mielessä, että tämä herätti paljon erilaisia ajatuksia ja mielipiteitä.

Vai että aikarajakin. Täytyy pitää mielessä, että saan kirjan luettua tarpeeksi nopeasti. Siirrän sitten helmikuun miitissä eteenpäin.

En oikein tiedä, mitä sanoisin tästä kirjasta. Ainakin se oli ahdistavaa luettavaa. Olen nähnyt painajaisia, mm. siitä, että hukkasin lapseni ja sosiaalityöntekijät puuttuivat asiaan...

Minusta kirjan piilosanoman voi tiivistää yhteen lainaukseen (Susanne Björkholmin artikkelista): "On olemassa yksi ylitse muiden: tieteellinen tapa." Kirjoittavat tuntuvat olevan niin tieteellisen ajattelunsa lumoissa, että siitä syntyy vain uusi tapa olla sokea ja uusi tapa talloa toisia - niitä, joiden tiedeusko ei ole yhtä vahva.

Kirjassa oli kyllä paljon mielenkiintoistakin ja järkyttävää. Minulle tuli yllätyksenä, kuinka syvälle freudilaiset näkemykset ovat iskostuneet suomalaisten mieleen. Minä olen kasvanut ajattelemaan, että Freudin näkemykset ovat enemmän tai vähemmän vanhanaikaisia ja naurettavia ja niihin uskominen on typerää ja lapsellista. Silti omassakin puheessa saattavat esiintyä psykologian tunneilla opitut (puoliksi unohtuneet) termit. Ensimmäinen artikkeli olikin mielestäni paras ja herätti eniten ajatuksia (no OK, se pedofiiliartikkeli ehkä herätti eniten, mutta sellaisia, että en halua ajatella niitä).

Kiitos siis ringistä, vaikka kirja ei ollutkaan ihan sitä, mitä odotin, se oli monella tapaa paljon enemmän kuin odotin.

Sain kirjan tänään miitissä.

Olipahan kirja. Tästä voisi tosiaan kirjoittaa kokonaisen romaanin journal entryyn, mutta en nyt kuitenkaan taida viitsiä.

En ole aiemmin ollut mitenkään kovin huolissani psykohömpötyksestä. Freudin ukko ei ole teorioillaan pystynyt mitenkään erityisesti vakuuttamaan, vaikka luinkin lukiossa ainakin viisi kurssia psykologiaa. Freudin erityisesti ranskalaiset seuraajat teorioineen ovat minusta ihan käsittämätöntä hankalien sanojen vääntelyä. Musteläiskätestit yms. eivät myöskään vaikuta luotettavuudellaan ja kaikennäköinen sisäinen sankari työelämässä -konsultointi aiheuttaa minussa vastareaktion. Pitäisikö nyt sitten tosiaan olla huolissaan psykokulttuurista? En usko, että jaksan, vaikka tämän kirja, erityisesti se pedofilialuku oli kyllä järkyttävä. En käsitä, miten on ylipäätään mahdollista vielä nykypäivänä uskoa niin naurettaviin selityksiin kuin mitä teoksessa esitettiin. Ne naurattaisivat, elleivät tässä tapauksessa itkettäisi!
Aivan kaikesta kirjassa esitetystä kritiikistä en pitänyt. Jotkut olivat niin superkriittisiä, hyökkäävän oloisia. Kyllä sentään luulen, että joillekin ihmisille voi olla apua jostain hyvästä terapiasta jne. Psykologia oli minusta oppiaineenakin ihan kiinnostava ja kyllähän sitä voi ainakin historiallisesti tarkastella, kun kerran vaikkapa juuri Freud on kuitenkin vaikuttanut niin paljon aikansa ajatteluun. Uskoisin, että tässäkin asiassa pitäisi vain löytää se kultainen keskitie älyttömien freudilaistyyppisten traumaselitysten ja terapian pakkotyrkyttämisen sekä asiallisen auttamisen ja mielenkiintoisen opinalan tarkastelun välillä.

Sain Tintin osoitteen ja lähetän kirjan hänelle huomenna.

Postitettu!

Kirja tuli perille eilen. Kiitos!

Kirja oli sen verran mielenkiintoinen että tuli luettua se melkeinpä kerralla loppuun. Teksti ei ollut liian tieteellistä vaan sopivan helppolukuista minunlaiselleni maallikolle, joka on perehtynyt psykologiaan vain muutaman lukiokurssin verran. Freud peniskateuksineen ja seksuaalifantasioineen ei ole ikinä oikein kolahtanut minulle, eikä tämä kirja juurikaan muuttanut mielikuvaani hänen teorioistaan.

Pedofilia-luku oli järkyttävä, mutta kuten jo muutamassa journal entryssä mainittiin, kovin hyökkäävästi kirjoitettu. Olisi kiinnostavaa kuulla puolustuksen puheenvuoro, ts. miten päätöksiä tehneet sosiaalityöntekijät vastaisivat Anu Suomelan väitteisiin.

Luvut kriisipsykologiasta ja työpaikkatesteistä olivat myös kiinnostavia. Itse olen ollut testattavana pari kertaa, enkä ole kovinkaan vakuuttunut testien hyödyllisyydestä tai edes järjellisyydestä - oli piirtämistehtäviä, sana-assosiaatiota, joku ryhmätyö ja muistaakseni hyvin lyhyt ja ylimalkainen psykologin haastattelu. (Harmi kun en tajunnut pyytää tuloksia kirjallisena itselleni. Nyt tiedän vain sen että minut todettiin kyseiseen työhön erittäin hyvin soveltuvaksi. Käytännössä en päässyt tätä tulosta testaamaan, koska rahoitusongelmien takia koko projekti pantiin jäihin ja päädyinkin töihin ihan muualle.)

Kiinnostava kirja kaikenkaikkiaan! Teki hyvää lukea tämä: uusia ajatuksia heräsi ja vanhojakin tuli tarkasteltua kriittisesti.

Ovat muuten tosi hypnoottiset nuo Sigmundin silmälasit, kun olen niitä tässä kirjoittaessani tuijotellut.

Postimies toi tänään kolme kirjaa muun postin ohessa (voi raukkaa). Yksi niistä oli tämä.
Kiitoksia kovasti!

Mukana seurasi myös hieno kirjanmerkki :)

Siis joko kuukausi meni?! :o

Laitan kirjan eteenpäin ensi viikon alussa.

Luin kirjaa matkalla Porista Lahteen. Sen koommin en ole kirjaa saanut avattua.

Minulle kirja sopisi hyvin unilääkkeeksi. Valitettavasti vain kuukausi ei olisi riittänyt siihen, että olisin lukenut aina sivun ennen nukahtamista.

Jatkakoot matkaa sellaisille joilla on jotain kosketusta ja mielenkiintoa aiheeseen. Minua ei kiinnostanut tarpeeksi.

Mielenkiintoiselta vaikuttava rinkikirja saapui eilen - kiitokset Huumortolle! Taitaa olla lukujonossa toisena :)

Aluksi yritin lukea kirjaa niin kuin kirjoja yleensä luetaan, mutta ei oikein toiminut. Lueskelin sitten valikoiden mielenkiintoisimmilta vaikuttavia artikkeleita, loppujen lopuksi varmaan lähes kaikki.

"Mieluisimpia" olivat toimittaja Pasi Jaakkosen kirjoitus kriisityöstä sekä psykobisnekseen liittyvät jutut. Kirjoitukset olivat ajattelua herätteleviä ja provosoiviakin. Tämän tapaisia kriittisiä pläjäyksiä voisin lukea muistakin aiheista.

Sigmund-setä palasi kotiin tuijottelemaan. Kiitos ajatuksistanne!

***

Edit. 13.3.2023: Sigmund-setä lähti mielipuolta saatille.

Edit. 20.3.2023: Hyväätarkoittava Sigmund-setä oli jo matkalla, kun vastaanottaja kuittasikin sen tarkoituksen saavutetuksi jo kirjaston kirjalla :D Mutta tässäpä vastaanottajalle bc-kappale joko omaksi tai vapautettavaksi (mielellään kontrolloidusti, kun on takana noin historiallinen luku- ja journalointiprosessi).

Tämäpä oli yllätys! Luin tosiaan tämän kirjaston kirjana Ääkköstrio-haasteeseen ja ihmettelinkin hetken pakettia avatessani, että miten minä sen nyt tänne olen sekoillut. :D En tosiaan odottanut Sigmund-setää vierailulle. (Kirjaston kappale on vielä palauttamatta, he voivat nyt katsella toisiaan hypnoottisten silmälasiensa läpi.) Vaihdan kyllä haasteeseen kirjaston kirjan tilalle tämän, ihan vaan sen takia, kuinka pitkän matkan tämä on tehnyt! Edelliset lukijat ovat kirjoittaneet ihailtavan pitkiä ja analyyttisiä päiväkirjamerkintöjä.

Psykokulttuurilla tarkoitetaan mielenterveysalan ammattilaisten sanaston valumista arkipäiväiseen kielenkäyttöön - esimerkkinä ihmisten kutsuminen narsisteiksi riippumatta siitä, onko heillä diagnosoitu narsistinen persoonallisuushäiriö (tästä on teoksessa erillinen kirjoituskin). Kirja pureutuu kriittisesti ja monialaisesti psykologisoinnin taustalla oleviin teorioihin ja niiden huteruuteen sekä tekee näkyväksi sen, kuinka läpitunkevaa psykohöpötys kulttuurissamme tosiaan on. Historiakatsaus ei kovin paljon jaksanut innostaa ja muutamissa teksteissä oli hieman turhaa ärhäkkyyttä ja vastakkainasettelun hakemista, mutta lähes kaikkia tekstejä oli kiinnostavaa lukea ilman syvällistä perehtymistä freudilaisuuteen! Tärkeä keskustelunavaus, mutta onko keskustelu edennyt merkittävästi 15 vuodessa?

HEP!-kirjan kylkiäiseksi, ole hyvä!

Tämän komeasti kierrelleen kirjan halusin itse tarjolla olleen kirjan kylkiäisiksi. Kiitos!