Baby (in Finnish)
10 journalers for this copy...
Oli aika jännää lukea pitkästä aikaa kultaisesta 60-luvusta. Pojat pukeutuvat jameksiin ja tytöt ovat nastoja pimuja. Nuoriso tervehtii toisiaan sanomalla "molskis". Levysoittimessa pyörii Elvis, tyttöjen tupakointi on radikaali uutuus ja koulukirjat sidotaan nahkahihnalla yhteen. (En ole koskaan tajunnut tätä nahkahihnajuttua. Eivätkö kirjat kastuneet kun satoi? Oliko sadepäiviä varten laukku? Eikö kaikilla ollut varaa koululaukkuun, vai oliko kyseessä vain muoti?)
Babyn sanoma ei kyllä oikein vakuuta. Babylla eli päähenkilö Marjatalla on toki kaikelaisia tyypillisiä teiniongelmia, kuten teinirakkautta, maailmantuskaa, kouluväsymystä ja sen sellaista. Murrosikä siis vaivaa, vaikkeivät vanhemmat oikein usko koko murrosikään, se kun on vielä uusi juttu. Ja kuitenkin pahin ongelma lienee se, että kotona on alistava ja nöyryyttävä, henkisesti ja fyysisesti väkivaltainen isä. Isän hakkaaminen kyllä satuttaa ja masentaa Babya, mutta sen vakavuus sivuutetaan kummasti.
Baby on lopulta niin masentunut, että yrittää itsemurhaa unilääkkeillä. Itsemurhayrityksensä jälkeen hän yks kaks kasvaakin teinihuoliensa yli ja oppii ymmärtämään vanhempiaan. Mummo, jonka luo Baby menee perhettä pakoon, hymistelee mielessään jotain teinien itsekeskeisyydestä ja kuinka siitäkin vaan voi päästä eroon. Haloo, kysymys on teinistä jota lyödään ja alistetaan henkisesti - selittyisikö Babyn kriiseily kuitenkin pikemminkin perheoloilla kuin epämääräisellä nuoren ihmisen maailmantuskalla?
Mummolla on vastaus kaikkeen, myös siihen, miksi Babyn äiti ei jätä hakkaavaa miestään tai edes pidä lasten puolia. Syyhän on tietysti se, että hakkaava mies ei pärjäisi ilman vaimoaan. (Miksikähän ei? Miehellä on hyvä työpaikka ja julkinen rakastajatar, kaipa hän voisi avioerosta selvitä jos niikseen tulisi.) Babyn äidin rakkaus miestään kohtaan on todellista, uhrautuvaa rakkautta, jossa tarvitsevaa ei jätetä. Kaikki muuttuisi mummon mielestä pahemmaksi, jos mies jätettäisiin. Pahemmaksi kenen kannalta? Lapsia ja vaimoa ei ainakaan enää pahoinpideltäisi, joten heidän kannaltaan tilanne voisi hyvinkin helpottua.
Todellista solidaarisuutta miessukukuntaa kohtaan osoittaa se, että Babyn viisas mummo on vieläpä hänen äitinsä äiti. Mummo siis pitää väkivaltaisen vävyn tarpeita oman tyttärensä ja lastenlastensa tarpeita tärkeämpinä. Täytyyhän sitä pitää todellisen rakkauden puolta, vaikka omaa lasta lyötäisiin. Ei ihme, että Baby kipuilee eikä voi helpolla sopeutua moiseen näkemykseen. Ja lopussa sopeutuu kumminkin. Sopeutuu, vaikkei kukaan oikeastaan tule vastaan.
Itsemurhayrityksensä jälkeen Baby järkeilee, että kyllä hänen täytyy olla kiltimmin, koska isäkin kerran hänestä välittää. Millä perusteella isä välittää? Isä käy katsomassa Babya sairaalassa äidin kanssa, eivätkä he sairaalakäynnillä riitele. Lisäksi isä antaa Babyn matkustaa kesäksi mummon luo. Näin vähällä isä saa hakkaamiset anteeksi. Isä on pyhä lehmä, niin kirjallisuudessa kuin useissa oikean elämän diskursseissakin. Isiltä vaaditaan todella vähän välittämisen ja toisten ihmisten huomioimisen saralla. Jos isä yhden kerran ei tappele tai sano pahasti, voidaan päättää, että on se hyvä isä kumminkin. Anna mun kaikki kestää!
On aika jännää, miten vahvasti suurin osa nuorten kirjoista tähtää nimenomaan nuorten sopeuttamiseen kaikenlaisiin epäoikeudenmukaisuuksiin. Niin oli ennen ja on vielä nytkin. Ei ole tältä osin maailma paljoa 60-luvusta muuttunut.
Sananen vielä kannesta: se on Maija Karman. Karman kannet ovat ihania. Olen saattanut ostaa tämänkin kirjan lähinnä kannen takia. Hyvä kuitenkin että ostin, Baby oli aika mielenkiintoinen lukukokemus. Pääsin taas rypemään oikein feminismini alkulähteillä! Nyt voisin oikeastaan laittaa kirjan eteenpäin, ehkä joku toinenkin saa siitä vielä jotain irti.
Nyt jään odotteleen sellaista odotus-tilaa, jossa voin kirjan avata. Kiitos Harmaja. Sun journal on muuten melkein yhtä pitkä kuin kirjakin :)
EDIT 11.10.2006
Luin Babyn. Hyvä se oli. Moni kohtaus sopii hyvin minun 15-vuotiaana sanomakseni. Esimerkiksi mainittakoon se, kun Babyn mielestä "jos et ole puolella, niin olet mua vastaan". Eli kun joku sanoo jotain hyvää isästä, on silloin isän puolella eli Babyä vastaan. Mustaa tai valkoista. Harmaan sävyjä ei ole. Tuosta ajattelusta minäkin tulin joskus kuuluisaksi.
Harmaja kritisoi äidin alistumista ja koko perheen alistumista. Toisaalta 60-luvulla avioero ei ehkä ollut niin helppoa. Tai vaikka se olisi onnistunut, olisiko Babyn äiti ollut siihen valmis.
Ja sitten tuo nimi. Kuulosti hauskalta, kun mummu kutsui lapsenlastaan Babyksi. Ja tupakoitiin sisällä. Ja Elvis oli kova sana. Ja seuralla käytiin.
Kirja antoi paljon ajateltavaa. Pidin oikein kovasti. Vielä kerran kiitos Harmajalle.
p.s. Nyt tiedän, kuka on Maija Karma. Ja miten se liittyy Maj Karman kauniisiin kuviin. (Tuon jälkimmäisen luin tän päivän Satakunnan kansasta.)
Tämä näköjään oli taas niitä kirjoja, joita piti ensin vähän sulatella ennen kommentointia. Siis luin ja itkin vuoron perään. Ja mietin, kuinka epäoikeudenmukaista voi kaikki joillekin olla. Niinkun nyt se, että kaiken perheväkivallan päälle vielä ystävätkin tuntuvat jättävän.
Kuten harmajakin kommentoi, en voinut minäkään täysin ymmärtää kaikkia mummon viisauksia. Hänet oli kuvattu jotenkin kovin vanhana mutta viisaana ihmisenä mutta tuki Babylle oli sitä laatua, että "kyllä sitten joskus ymmärrät". Ihan kuin väkivaltaa voisi tai pitäisi ymmärtää. Varmaan avioerot olivat vaikeampia 60-luvulla kuin nykyään, mutta keitä ne ensimmäiset olivat jotka uskalsivat eron ottaa? Ehkä tosiaan Babyn äidistä ei olisi ollut siihen? Tästä kirjasta sai sellaisten kuvan, että se, että vanhemmat löivät ja haukkuivat lapsiaan on ollut noihin aikoihin hyvinkin tavallista. Onko näin?
Tunteet nostattava ja ajatuksia herättävä kirja! Siitä tähdet.
- Ja lisää Salmista kehiin.
Tartuin kirjaan mielelläni sen takia, että olen elänyt itsekin nuoruuttani 60-luvulla. Tosin olen hieman nuorempi kuin Baby. Hänhän olisi nyt jo eläkeiässä. Toivottavasti hän on ymmärtäväisempi mummo kuin oma mummonsa.
Meni vähän aikaa ennen kuin muisti jomman ja alian. Molskis en muista koskaan sanoneeni. En myöskään kantanut koulukirjojani sidottuna nahkahihnaan vaan esim. muovikassissa (jotka tekivät tuolloin tuloaan kauppoihin) ja itse ompelemissani kangaskasseissa. Babyn musiikkimaku ihmetytti: en muista kuunnelleeni Louis Amstrongia tai Gerry Mulligania. Beatles ei vielä ilmeisesti ollut lyönyt itseään läpi; ehkäpä se tapahtui pari vuotta myöhemmin. Vieläkin kirjoitan ystäväkirjoihin Paras bändi: Beatles.
Kirja kuvaa hyvin ks. ajan sukupuolirooliajattelua:Vielä 60-luvun alussa naisen paikka oli olla kotona luomassa kodin henkeä. Naisen kuului alistua siihen, että mies elätti perheen ja päätti perheen asioista. Ammattitaidottomana naisen oli vaikea luopua avioliiton tuomasta taloudellisesta turvasta. Mies sai olla kykenemätön käsittelemään omaa pahaa oloaan ja syyllisyyden tunnettaan muulla tavoin kuin rähjäämällä ja lyömällä. Muutos oli jo ovella: 60-luvun loppupuolella alkoi naisten vapautuminen ja Babyhän kuului jo tähän sukupolveen, joka esim. koulutuksen kautta hankki itselleen vapauden miehen määräysvallasta.
Kirjan nuoret ovat hämmästyttävän kilttejä: juovat maitoa ja cocacolaa, tulevat ajoissa kotiin ja kysyvät vanhemmilta luvan mennä rientoihin tai kaverin luo, mutta niinhän se taisi olla. Kirjan lopussa Baby päättää tulla vieläkin kiltemmäksi. Olisi nyt vaan päättänyt ruveta puhumaan enemmän tuntemuksistaan.
Ihan hyvä kirja.
Ja mitä siihen mummoon tulee, enpä ole koskaan edes kuullut sellaisesta tervejärkisestä isoäidistä, joka toisi 15-vuotiaalle tupakkaa! Voi jösses!
Released 16 yrs ago (7/18/2007 UTC) at Controlled Release in Controlled Release, A Bookcrossing member -- Controlled Releases
WILD RELEASE NOTES:
Kirja lähtee kohti Kirvanaa, joka valitsi tämän pikkupossupussista etusivun perusteella. Hauskoja lukuhetkiä!
KTMC 2007 # 27
Released 6 yrs ago (8/7/2017 UTC) at Pääkirjasto Metso, vaihtohylly/ book swap in Tampere, Pirkanmaa / Birkaland Finland
WILD RELEASE NOTES:
Päätinkin sitten käydä lounaalta tullessani vaihtohyllyllä katsastamassa, josko kirja olisi vielä paikoillaan. Oli, ja nappasinhan minä sen. Totta puhuen omakin Babyni saattaa olla vielä kotihyllyssä pahoin itkettynä tallella. Silti haluan seuraavaksi lukea tämän BC-kappaleen ja testata, miltä kirja maistuu näin 2010-luvulla.
En tosin ollut löytää sitä koko vaihtohyllystä; harmaja puhuu ykkösentryssään Maija Karman kannesta, ja siksi etsin omani näköistä kirjaa. Ei tämä ole se. Ja vaikka takakansi väittääkin kansikuvaa Karman tekemäksi, epäilen väitettä vahvasti. Ei ole minusta Karman tyyliä. Alkuperäisessä kirjassa oli Karman piirros, ja tämän kuvan tekijä on ottanut siitä mallia.
Vielä yksi juttu: Hellevi Salmiselle myönnettiin Oy Valistuksen palkinto 1963. Siihen mennessä häneltä oli ilmestynyt vain Baby, joten oletan että hänet palkittiin nimenomaan tästä teoksesta.
Palaan asiaan, kunhan olen saanut kirjan luettua.
Hellevi Salminen Otavan sivuilla
Salminen, Hellevi Kirjasammossa
Hellevi Salminen Wikipediassa
Baby Kirjasammossa
Oma kappaleeni muuten kertoo ajastaan myös siinä, että olen saanut sen isovanhemmiltani syntymäpäivälahjaksi vuosia ilmestymisensä jälkeen. Siihen aikaan kirjakaupoista siis saattoi löytää vielä vuosienkin takaisia uutuuksia. Tai ei ehkä ihan tavallisista kirjakaupoista; epäilen vahvasti että kirja on hankittu Turengin Kirjakaupasta, johon noihin aikoihin koottiin kustantajien ylijäämäkirjat.
Menneisiin aikoihin sijoittuvan kirjan lukeminen on joskus vaikeaa, jos lukija ei osaa sijoittaa kirjan henkilöitä ja tapahtumia niiden historialliseen kontekstiin. Koen sen hankalaksi joskus jopa silloin, kun oikeasti tiedän, miten silloin on asioihin suhtauduttu. Silti minun on vaikea niellä vaikka vanhoja rasistisia tekstejä.
Babyn maailma on minulle tuttu, vaikka päähenkilö onkin minua aika lailla vanhempi. Kirjan sijoittaminen historialliseen kontekstiinsa ei kaikilta aiemmilta lukijoilta ole sujunut. Siksi hahmojen sanomisia ja tekemisiä on arvioitu lukuhetken näkökulmasta – ja sittenhän sitä paheksuttavaa löytyykin.
Asiat nyt vain koettiin 60-luvulla toisin. Vieläkin monien naisten on vaikea (siis todella vaikea) jättää väkivaltaistakaan miestä. Miten sitten aikana, jolloin avioerot olivat erinomaisen harvinaisia ja avioerossa poikkeuksetta haettiin syyllinen osapuoli. Useimmiten kai se lähtijä todettiin syypääksi, varsinkin jos hän oli nainen. Aikana, jolloin perheiden sisäisiin asioihin ei puututtu, ei ainakaan ennen kuin tarvittiin poliisia. Sitä paitsi sain sellaisen kuvan, että Babyn äiti oli kotiäiti, jolla todennäköisesti ei ollut mitään ammattia. Helppohan siitä olisi ollut lähteä, vai mitä.
Enkä minä oikein ymmärrä sitä isoäidinkään paheksumista. Enkä käsitä, mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Painostaa tytärtään eroon ja luoda siten lisää paineita vaikeassa tilanteessa elävän tyttärensä elämään? Mennä ja puhua vävypojalle – joka vähintään raivostuisi ja kieltäisi perhettään pitämästä mummoon enää mitään yhteyttä? Ilmoittaa lastensuojeluviranomaisille? No haloo hei sinnekin: 60-luku ja ainakin minun luennassani jokseenkin pieni paikkakunta, jolla perhettä läiskitään.
Juu, ja se tupakka. Uskokaa nuoret tai älkää, mutta tupakkaa 15-vuotiaalle tarjonnut mummo oli tosi hyvä tyyppi. Ensinnäkään 60-luvulla ei taidettu vielä puhua tupakan vaaroista. Toiseksi mummo syvensi toiminnallaan yhteyttä tyttärentyttäreensä. Tupakasta puheenollen minä jäin ihmettelemään sitä, että Babyn huoneessa kaveriporukka poltteli niin, että huone oli todella savuinen. Silti Baby väitti, etteivät vanhemmat tiedä hänen tupakoinnistaan. Eli siis äitikään ei sanonut tyttärelleen mitään? Aivan taatustihan hän on jotain haistanut.
Baby on minulle tärkeä kirja. Nuorena rakastin sitä niin, että halusin sen omaankin hyllyyni. (Joopa, joskus olin niin fiksu, että halusin omakseni vain kirjoja, jotka olin jo lukenut. Kirjajärki taisi kaikota 70-luvun puolivälissä, kun sain koko seinän peittävän kirjahyllyn.) Hämmästyin, kun nyt luin sen pitkästä aikaa uudelleen. Kirja on todella hyvä. Sen rakenne on loistava, eikä siinä ole mitään turhaa. Jäin miettimään sen ajan julkaisuaikatauluja ja sitä, onko alkuperäistä käsistä jouduttu paljonkin editoimaan. Joka tapauksessa teksti on Hellevi Salmisen, ja hän osoitti taitavuutensa jo esikoisessaan. Kiitos tästä, kierrättäjät!
Ja vielä musiikkimausta. Luulen, että suurin osa Babyn ikätovereista (osapuilleen) kuunteli Elvistä ja kumppaneita, ei niinkään jazzia. Olen ollut ymmärtävinäni, että jazz oli enempi helsinkiläisten (ja pääosin ehkä vielä ruotsinkielisten) musiikkia. Beatles nousi maailmanmaineeseen vähän myöhemmin. Muistelen kuulleeni (vaan en koskaan erityisemmin pitäneeni) siitä joskus 1962–63. (Olin kansakoulussa, ja yhdellä kansalaiskoulun isoista tytöistä oli Beatles-koru.) – Oma teini-ikäisen musiikkimakuni oli vähän toisenlainen kuin ikätoverieni; minä pidin ja pidän edelleen sekä jazzista että kunnon rokista, en niinkään popista.
Released 5 yrs ago (6/20/2018 UTC) at Tampere, Pirkanmaa / Birkaland Finland
CONTROLLED RELEASE NOTES:
Miittiin mukaan.
Released 5 yrs ago (4/13/2019 UTC) at Sastamala, Pirkanmaa / Birkaland Finland
CONTROLLED RELEASE NOTES:
Vaikka kirja olikin 60-luvulta, niin löysinpä 90-luvulla nuoruuteni viettäneenä tiettyjä yhtymäkohtia oman nuoruuteni ajatusmaailmaan. Ominta kohderyhmää en enää kirjalle ole, varmaan senkin takia tämä tuntui melko lapselliselle tekstille. Täytyy kuitenkin muistaa, että Salminen on ollut 19-vuotias kun tämän julkaistiin ja esikoiskirjahan tämä on. Ja aika on silloin ollut erilainen. Kirjassa viehätti eniten mummo ja idyllinen mummola.
Jomma piti googlettaa, kun en sanan merkitystä tiennyt. Itsellähän ei ole enää ollut geometriaa erillisenä oppiaineena. :)
Ja siihen aikaan ilmeisesti pystyi ostamaan unilääkettä apteekista noin vain? Hurjaa.. :(
Kirja meni sunnuntaipäivän "välipalana", kun ei huvittanut dekkaria lukea juuri nyt.
Released 4 yrs ago (6/3/2019 UTC) at Sastamala, Pirkanmaa / Birkaland Finland
CONTROLLED RELEASE NOTES: