Oletko jo hankkinut vastuuvakuutuksen? Kai olet varannut opettajanpöydän laatikkoon ensiapupakkauksen? Näin Raakelia evästettiin, kun hän kaksitoista vuotta sitten aloitti koulun kaikkien aikojen petomaisimman ekaluokan kanssa. Villiminkkejä, niitä oppilaat muistuttavat vielä nytkin, abeina. Joitakuita heistä Raakel uskoo tavanneensa näinä vuosina enemmän kuin heidän vanhempansa. Mutta tuntevatko opettaja ja hänen luokkansa sittenkään toisiaan? Raakel päättää kutsua luokan kotiinsa. Hän haluaa kertoa oppilailleen omasta historiastaan, rakkauksista, joita on salaillut yli kaksikymmentä vuotta.

Mukaansatempaava, todentuntuinen tarina. Pidin kovasti =)

RELEASE NOTES:

Tuulikaapissa... mahdollisesti jossain valkoisista säilytyslokeroista...

Kirja löytyi kassien säilytyslokerosta. En ole koskaan lukenut Snellmannin (enkä Kaurasen) teoksia, joten odotan lukukokemusta innolla.

Kiitos Misty-Morningille kirjan vapauttamisesta ja tervetuloa BC:n maailmaan!

Olipas outo kirja. Enkä nyt missään tapauksessa tarkoita tällä, että kyseessä olisi huono kirja. Yllätyin vain aika lailla, kun huomasin lukevani monologia!

Kirja ei ole helppo, sitä pitää todella lukea. Siksi ajattelinkin pitää Paratiisin kartan vielä hetken hyllyssäni, josko saisin luettua sen jonkin ajan kuluttua vielä toisen kerran, jotta koko kirja aukeaisi kunnolla.

Snellman osoittautui mielenkiintoiseksi kirjallisuustuttavaksi.

En ole tätä Snellmania (Kaurasta) lukenut, joten nappasin kirjan miitissä. Menee huojuvaan kirjavuoreeni.

Kirjan alkuosan kuvaus kouluelämästä oli hykerryttävän hauska. Kirjailija oli osannut hyvin kuvata vuosituhannen vaihteen opetussuunnitelmasekoilut. Muistan hyvin ne lukemattomat työtunnit, joita laitettiin koulun oman opetusuunnitelman tekemiseen. Turhaan. Kaikki meni jälleen uusiksi muutamien vuosien päästä, kun tajuttiin, että kouluilla pitää olla kuitenkin yhteinen sävel kasvatuksessa ja opetuksessa.
Loppuosa kirjasta onkin sitten jotenkin surullisempi, mutta silti todella mielenkiintoinen kuvaus 1970-luvusta, jolloin aapisistakin puuttui kaikki elämyksellisyys.
Pidän kirjan päähenkilöstä ja erityisesti hänen pedagogisesta ajattelustaan. On totta, että joillekin opettajille heidän opettamansa lapset saattavat olla jopa perheen korvike. Raakel tajuaa sen itsekin ja tiedostaa, että on aika jatkaa eteenpäin.
"Teitä päivittäin tavatessani yksinäisyyteni ei ole ollut ikävää, menopaussin pelokkaalla odotuksellakin on ollut huvittunutta yleisöä enkä ole oppinut ottamaan itseäni liian vakavasti, se lienee eräs tämän ammatin suuria etuja."
Olipa taas hyvä kirja Anja Snellmanilta.

Puunkaatoon, Emil Cedercreutz