Takakannesta:

"Edwin de Valu on tavallinen, karismaton kustannusalan höyhensarjalainen, joka eräänä päivänä löytää tauhkakasasta - kustantajalle pyytämättä lähetettyjen käsikirjoitusten läjästä - salaperäisen Tupak Soireen hengentuotteen "Mitä opin vuorella". Tämän kaikkien elämäntaito-oppaiden äidin neuvojen avulla voi muun muassa lopettaa tupakanpolton, laihtua, saada loistokkaan seksielämän (Li Bok -tekniikan avulla), paremman ryhdin, rahaa ja merkitystä elämäänsä. Mutta mikä pahinta, opas todella toimii. Kun Tupak Soireen tunnuslause "Elä! Rakasta! Opi!" alkaa levitä kuin tauti, on käsillä katastrofi, joka Edwinin on estettävä."

Alku oli tervanjuontia, juttu ei vaan tahtonut päästä vauhtiin. Tuntui, että Fergusonilla oli hirveä tarve esitellä, miten taidokkaasti hän osaa kirjoittaa, mutta lopputulos oli aika tuskallista luettavaa. Tuntui, että sanoja oli ihan liikaa. Turhan usein hän myös selitteli asioita tai toi lisävalaistusta sulkumerkkien sisällä. Jossain vaiheessa se rupesi suorastaan ärsyttämään - jos on jotain sanomisen arvoista, tarvitseeko se aina upottaa sulkumerkkien sisään. Vai oliko kyseessä vain kustannustoimittajien ja kirjailijoiden välinen sisäpiirin vitsi? Tarina parani edetessään, mutta mistään maatamullistavasta kirjallisesta teoksesta ei ollut kyse. Sinänsä perusajatus oli kiintoisa, mutta jotenkin kirja ei vain lähtenyt lentoon. Tämäkin kirja oli osa TBR-vuoren louhintahaastetta.

Aivan ku ei olisi tavaraa tbr-hyllyssä ja rekisteröimättä muutenkin, mutta kansi ainakin on houkutteleva :) Tampereen miitistä lähti matkaani.

Huhhuh, kylläpä oli jotenkin pitkitetty kirja. Minusta alku ja kirjan idea oli ihan lupaava, mutta tuntui, että kirja vain jatkui ja jatkui, ihan väkisin. Toisaalta kaikesta matelusta huolimatta olin kiinnostunut kuulemaan mitä tuleman pitää, joten sinnittelin loppuun saakka.

Poimin mukaani illan BC-miitistä. Naminamipositiivisuus ei ole minun juttuni, joten jos tässä sellaisia elämäntaito-oppaita satirisoidaan, niin kuulostaa hyvältä.

Joo-o. Mitähän tästä nyt sanoisi?
Alku vaikutti suhteellisen lupaavalta. Kustannustoiminnan kuviot ihan huvittivat. Sitten jotenkin koko homma tuntui vain laajenevan ja leviävän käsiin. Vähän niin kuin se elämänhallintaoppaasta leviävä onni.
Kirjan päähenkilö ei ollut mitenkään miellyttävä ihminen. Tai mikäs siinä, jos tykkää vaimoaan pettävästä ja kissaa potkivasta tyypistä.
Täytyy sanoa, että minua kyllä hiersi myös se perusidea, että ihmiset eivät enää esimerkiksi tekisi tutkimusta tai lukisi kirjoja, koska ovat onnellisia ja tyytyväisiä. Häh? Ei tyytyväisyys ja onnellisuus estä olemasta kiinnostunut asioista. Saati että mitään ei syntyisi ilman kilpailua, rahan haalimista ja tyytymättömyyttä.

Loppujen lopuksi kirjasta jäi jotenkin vastenmielinen fiilis. Edwin siis sai mitä halusi. Ei saa ihminen olla tyytyväinen.

Kirjanlainaushyllyssä kassojen jälkeen.
***
Suomenkielinen keskustelufoorumi: http://www.bookcrossing.com/forum/30