Onko 25 vuotta vanha onnettomuus paljastumassa murhaksi? Vedetäänkö syyllinen tilille teostaan vielä vuosien jälkeen? Eikö murha vanhene koskaan?

Nuorten upseerien ja kahden tytön viinankirvoittamat juhlat välirauhan vuonna 1940 päättyvät toisen tytön hukkumiseen. Tapaus todettiin onnettomuudeksi. Mutta mitä todella tapahtui? Hukkuiko tyttö vai hukutettiinko hänet? Oliko kyseessä murha?

Näitä kysymyksiä ratkoo Turun rikospoliisin komisario Saarto. Ja ennen kuin juttu alkaa edes hahmottua, joutuu hän ensimmäisen uuden murhan todistajaksi. Joku on häntä ovelampi, nopeampi: todistaja toisensa jälkeen häviää kuvioista. Kun totuus lopulta paljastuu, on se yhtä mutkikas kuin itse elämä.

Kustannnus-Mäkelä 1984 (ensimmäinen painos 1969)

Kirja-arvio, kirjasampo.fi:

"Pirkko Arhipan kolmas jännitysromaani (Murha on sydämen asia, Komisarion kirjelaatikko) solmii vaiheikkaan tapahtumaketjunsa alkupään vuosia sitten tapahtuneeseen onnettomuuteen, jonka seuraukset koituvat monen turmioksi. Arhippa on tiivistänyt otettaan entisestään; teksti juoksee toteavan asiallisesti, juonen rakennelmassa ja kuljettelussa on syvennelty tuntu. Komisario Erkki Saarto - entisistä romaaneista tuttu poliisipuolen keskushahmo - on läsnä tässäkin kirjassa, mutta jotenkin persoonattomana; kirjailija välttää ehkä tietoisesti hyvin selvän 'sankaripoliisin' mielikuvan luomista ja karsii mahdollisesti vielä tietoisemmin romanttisväritteisiä piirteitä tästä kuvasta. Seikka, joka saattaa naislukijoita harmittaakin. Arhipan omat, persoonalliset jännitysromaanin tekijän piirteet alkavat mielestäni selvimmin hahmottua tässä hänen kolmannessaan."
– Vuokko Blinnikka, Arvosteleva Kirjaluettelo 12/1969

Täytettä huvenneeseen TBR-pinoon!

Murha ei vanhene koskaan. Nuorten viinajuhlat. 1940 toinen tyttö hukkui. Kesti kauan ennen kuin tämäkin selvisi! Jännittävä, suosittelen! (Luettu 24.10.2024)

Parin luetun kirjan palautus.

Aloitin tämän eilen ja luin loppuun tänään. Varpu Ahava -dekkarit ovat suosikkejani Arhipan kirjojen joukossa, mutta ei tämäkään ihan kehno ole :) Kirjan lopetusta ihmettelen, mitä minulta meni ohi?

Sinänsä näitä sotaan ja sota-aikaan jollain lailla liittyviä kirjoja lukee nykyisin mielellään, jos nyt niin voi sanoa, mutta siis kiinnostuneena, kun ryzzien verinen hyökkäyssota on jatkunut Ukrainassa jo kohta kolme vuotta. Euroopassa soditaan eli ryzzät kiduttavat, raiskaavat ja tappavat siviilejä, naisia ja lapsia, samoin kuin sotavankejaan eli tehtailevat sotarikoksia kaikista sodankäynnin kansainvälisistä säännöistä piittaamatta. Ukrainalaisia nuoria kuolee ja vammautuu loppuiäkseen, fyysisesti siis. Henkisestä traumasta kärsii koko kansa, vielä syntymättömätkin sukupolvet.

Linko sanoo osuvasti, että "Aina löytyy joku vallanhimoinen hullu, jolle ei merkitse mitään, montako ihmishenkeä hän uhraa tavoitellessaan mainetta.".

Turun raitiovaunuja en ole nähnyt kuin postikorteissa sekä torilla jäätelökioskina, jossa tulikin viime kesänä poiketuksi :) Wikipedia kertoo, että Turussa oli ensin hevosraitiotie vuosina 1890–1892 ja sen jälkeen sähköraitiotie vuosina 1908–1972.

Tämä 183-sivuinen dekkari on toinen kirjani Ohukaisesta paksukaiseen (ja takaisin) -lukuhaasteessa 1.11.2024–31.10.2025.