Minulla on jo toinen kappale tätä kirjaa kotona, koska joku management-luennoitsija joskus suositteli sitä. Toinen suositteli kirjaa Who Moved My Cheese, joten ehkä he saavat provikoita. Muistaakseni tämä oli ihan hyvä. Pitäiskö viedä työkaverille vai vaihtohyllyyn? Kannessa lukee, että kirja parantaa työmoraalia ja saa rakastamaan ryöntekoa. Olemme tänään menossa kuuntelemaan Katja Ståhlia Järvenpää-talolle, muistaakseni aiheena ovat kaikki hänen yrittäjänä tekemänsä mokat. Jos hän kertookin osavuosikatsauksen teosta, saatan pettyä, vaikka Katja saattaisi saada senkin kuulostamaan hauskalta.
No nythän välähti! Jätänkin kirjan Järvenpää-talolle.

Aloin silmäillä tätä uudestaan ja tässä on kyllä vinha perä. Asenne ratkaisee monta asiaa, tai ainakin tekee niistä helpompia. Olen luullakseni peruspositiivinen ja pidän työstäni - pidän myös suurimmasta osasta asiakkaitamme. Luulen, että asiakkaatkin huomaavat, että meillä on töissä kivaa. Yritän olla myös oma itseni, paitsi tyhmien ihmisten seurassa. Heitä minun on vaikea jaksaa, mutta onnistun ilmeisesti hämäämään aika monia, sillä he eivät ole ymmärtäneet mennä muualle. Iän myötä heitä on aina vaikeampi sietää, mutta kuten sanottua, onneksi suurin osa meillä käyvistä ihmisistä on oikeasti kivoja. Ja kyllä, laskemme ihmisten kanssa leikkiä, kerromme tarinoita, olemme ihmisiä emmekä virkailijoita. Välillä meille kerrotaan sellaisia henkilökohtaisia salaisuuksia, että tukka nousee pystyyn. Se on hyvä muistutus siitä, että koskaan et voi tietää miten hankalaa jollain voi olla elämässään, vaikka ulospäin kaikki näyttää hyvältä. Kysyin viattomasti miten asiakas oli valinnut ensimmäiseksi koirakseen mopsin.
"Koska 18-vuotias poikamme yritti itsemurhaa hyppäämällä parvekkeelta. Hä ei kuollut, mutta hänen molemmat jalkansa murtuivat. Hän joutui viettämään paljon aikaa paikoillaan kotona ja kysyimme olisiko jotain mitä hän halusi. - Mopsin pennun."
Ei ole kurssilla opetettu miten tällaiseen vastataan, mutta improvisoimalla on pärjätty. Nyt perheessä on menossa jo toinen mopsi ja poikakin on edelleen hengissä.

Jätin kirjan tyrkylle vesiautomaatin viereen. Toivottavasti löytää lukijan. Ainakin osallistujissa on yksi, jolle kirja tekisi hyvää, kun hän jo kahvijonossa totesi kahvin näyttävän kamalalta ja maidon olevan vanhaa...