Ruokarouva
3 journalers for this copy...
Syrjästäkatsoja tarinoita IV
Takakannesta:
"Lopulta minäkin ennätin metsän varjoista auringon lämpöön ja häikäisevään valoon. Oli pakko seisahtua ja vetää henkeä.
Meidän! Tämä paikka oli meidän kotimme eikä mikään mahti maailmassa voisi ajaa meitä täältä pois!
Pienen tytön äiti Isa Eriksson ottaa paikkansa itsenäisenä naisena, jonka täysihoitolassa vierailevat Suomen kulttuurielämän merkkihenkilöt."
Olen lukenut tätä Syrjästäkatsoja tarinoita ajallisesti hartaasti. Eli kirja silloin tällöin, ei edes kahta putkeen.
Tämä Ruokarouva on sarjan neljäs osa ja minun mielestäni tämä ei ole paras. Tuntuu, että kirjaa olisi voinut tiivistää, jolloin se olisi ollut helpompi lukea. Ei tämä silti huono ole, ja aion jatkaa sarjan lukemista tämän jälkeenkin. Itse asiassa seuraava osa on kotona jo odottamassa.
Osallistun tällä Vapautusten vuosi 2023 syyskuun haasteeseen: yksi teemoista on ruoka ja sitähän tästä kirjasta löytyy nimen lisäksi sisällöstäkin.
BC-Helmet 2023 lukuhaasteessa tämä on mulle nro 37 (kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole).
Laitan kirjan kiertoon vielä syyskuun aikana.

Journal Entry 2 by Tmarju at A BookCrosser, A Bookcrossing member -- Controlled Releases on Saturday, September 30, 2023
Released 1 yr ago (9/30/2023 UTC) at A BookCrosser, A Bookcrossing member -- Controlled Releases
CONTROLLED RELEASE NOTES:
Toivelistakirja lähti matkaan.
Kiitos toivelistakirjan! Minäkin luen sarjaa pikku hiljaa ja otan tämän varmaan jo pian luettavaksi.
Kyllä tämäkin Mustosen kirja vei mennessään toiselle aikakaudelle. Tällä kertaa Ida asui hyvin lähellä vanhaa kotiani ja oli kiinnostavaa lukea tutuista paikoista.
Löysin kirjan Toivelistaltasi, mukavia lukuhetkiä sen parissa😀
Kiitos toiveeni täyttämisestä! Sain tämän ja jatko-osia perjantaina Tallipihan miitissä. Kiitokset myös Bookgeolle kuriirihommista jälleen kerran! :)