Finlandia-palkintoehdokas 1991, Kalevi Jäntin palkinto 1992, Kiitos kirjasta -mitali 1992, Uudet kirjat -tunnustuspalkinto 1992, Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokas 1993.

Juhani Johansson seisoo tulevassa työhuoneessaan. Toimitusjohtaja tarjoaa tulta, ovathan he nyt lähes tasa-arvoisia. Ja sitten: Ethän pane pahaksesi, että olemme antaneet tutkia vähän taustaasi? Miten sen kuolemantapauksen laita oikein oli? Sinuahan kuulusteltiin myös?

Siinä se on, menneisyys.

Juhani Johansson palaa lapsuuteen, isoon taloon, jossa pitää olla koko ajan varuillaan. Hän palaa perheeseen, jossa viisivuotias ei voi tehdä pahempaa rikosta kuin kertoa totuuden. Ja sitten hän palaa Saareen, jossa poikakodin johtaja vannoo selkäsaunan ja unelmien ihmeitä tekevään voimaan ja jossa johtajan tyttäret ja vaimo säteilevät naaraan viekasta vetovoimaa. Siellä tapahtuu se, minkä täytyy tapahtua. Mutta nyt poika osaa vaieta, vaikka hän tietää, että jonain päivänä jokaisen, myös hänen, on vastattava.

Tummien perhosten koti kahmaisee elämää suurella kädellä. Se näyttää maailman, joka antaa lapselle tummat siivet jo ennen kuin hän on ehtinyt kotelostaan kuoriutua. Se kysyy ravisuttavalla tavalla, mistä kaikesta ihmisen pitää maksaa. Omista teoistaanko vain?

13. painos
Tammi 2008

– Kirja on kuulunut Nuoren Voiman Liitolle.

Landerin kirja odottaa lukijaa Kirkkopuistossa Kalevalainen nainen -patsaalla. Nappaa vaikka kesälomalukemiseksi! Hyviä lukuhetkiä!



Osallistun kirjalla kesän 2023 patsasvapautushaasteeseen.

PS. Olin tehnyt tästä etukäteen vapautuksen Minna Canthin patsaalle, sillä en tiennyt Kirkkopuiston työmaasta. Kahteen kertaan kiersin Kirkkopuiston, kun en uskonut patsaan kokonaan kadonneen, mutta poissahan se on. Minusta sen olisi voinut vain siirtää toiseen paikkaan puistossa, vaikka iso patsas olisi tietysti vaatinut kunnon perustukset. Ei kai poisvienti ja varastointi jossain muualla sen helpompaa ja halvempaa ole? No, Kalevalainen nainen tuli Canthin tuuraajaksi :)