Englantilainen alkuperäisteos The White South. Suomentanut Matti Karjalainen. Otava, 1964.

Suuri 20.000 tonnin valaanpyyntialus Southern Cross on takertunut jäihin jossain lähellä Etelämannerta. Miehistöä odottaa hyinen kuolema: meri ei tunne armoa, jäävuoret uhkaavat murskata laivan minä hetkenä hyvänsä. Southern Crossin sähköttäjä lähettää viimeisen hätäviestin eetteriin, sitten kaikki hiljenee. Miehistö on jättänyt kuolemaantuomitun laivan. Vain harvoilla on mahdollisuus pelastua - olosuhteet ovat niin ankarat - mutta jokainen on myös valmis taistelemaan henkensä puolesta. Niin alkaa Southern Crossin miehistön järkyttävä ja samalla sankarillinen, yllätyksiä täynnä oleva retki vihamielisen meren ja ikuisen jään valtakunnassa.


Tuli luettua oikein kunnon seikkailukertomus. En voi ymmärtää, että joku voi selvitä tuollaisissa olosuhteissa. Eikä kaikki kyllä selvinneetkään. Pääasiassa tapahtumat sijoittuvat Etelämantereelle, Eteläiselle jäämerelle ja kun lopuksi hengissä selvinneet pelastetaan, he kulkeutuvat Etelä-Georgian kautta Kapkaupunkiin, mistä he olivat tälle valaanpyyntimatkalle lähteneetkin.
Oli kyllä koukuttava ja jännittävä lukukokemus.

Huvittava yksityiskohta tekstistä s. 132:
"Katsellessani Gerda Peterseniä tulin ajatelleeksi eikö vain hänessä mahtanut olla jonkin verran lappalais- tai eskimoverta - hänellähän oli pohjoisten slaavien litteät kasvot ja kapeat, rasvaan uponneet silmäraot. Sainkin myöhemmin kuulla hänen äitinsä olleen Ahvenanmaan suomalaisia." Tähän liittyy ilmeisesti kääntäjän huomautus: "Kirjoittaja erehtyy siis pahan kerran suomalaisten alkuperästä ja ulkonäöstä!"

He_Rille lukemista.

Kiitos.🙂

Olipas hurja selviytymistarina. Kaikin paikoin ei ehkä ihan uskottava, mutta eipä fiktion aina niin uskottavaa tarvitse ollakaan.

Onnea Teetä ja dekkari -arvonnan voitosta!