On vuosi 1938. Hanna on vilkas ja omatoiminen ylioppilastyttö, joka matkustaa Lontooseen englantia oppimaan ja maailmaa näkemään.

Vie tietysti oman aikansa tottua englantilaisperheen elämäntapaan, ja monia hassunkurisia kommelluksia sattuu. Kommelluksen kautta Hanna tutustuu Patrickiinkin. Hanna sananmukaisesti törmää poikaan. Nuoret rakastuvat auttamattomasti toisiinsa, vaikka aika ei olekaan otollinen. Sodan enteet lisääntyvät päivä päivältä, asetakit ilmestyvät Lontoon katukuvaan. Ja vihdoin Hannan on otettava vastaan tosiasiat. Miten kipeältä tuntuukaan luopua Patrickista ja paljosta muusta, johon jokaisella nuorella tulisi olla oikeus!

Voi elämän kevät! on taitavasti kirjoitettu nuortenromaani. Se on vauhdikas ja hauska ja samalla kertaa vakava, ajatuksia herättävä kirja.

Anni Lahtinen sai 1981 edellisestä nuortenromaanistaan Jättiläisen tasku Valtion kirjallisuuspalkinnon.

Otava 1981

– Kirjan etulehdellä on kirjailijan omistuskirjoitus päivältä 18.10.1981. Tämä trilogian aloitusosa olikin mukava löytö kierrätyshyllystä, sillä kirja on ollut toivelistallani joulukuusta 2016 :)

Tuon kirjan takannen esittelyssä mainitun Jättiläisen taskun luin joulukuussa 2015, tämän trilogian kolmosen Tuku tuku lampaitani ja kakkosen Sinappia, olkaa hyvä! lokakuussa 2017. Taas kerran luen siis kirjat väärässä järjestyksessä, kolmannesta ensimmäiseen :D Nyt on lisäksi vielä kulunut yli viisi vuotta noiden trilogian myöhempien osien lukemisesta..

Ensiksi lukulainaan! Tämä on saajalle neljäs Anni Lahtisen kirja, noihin neljään sisältyvät tämän trilogian myöhemmät osat..

Ylioppilastyttö Hanna meni Lontooseen englantia oppimaan, tutustui Patrickiin. Sota lähestyi ja piti palata kotimaahan, kun vielä elävänä pääsi. Oikein hyvä juoni, suosittelen.
(Luettu 23.2.2023)

Kirjan palautus.

Omaan lukupinoon odottamaan.

Otin tämän lukuun, vaikka täytyy kyllä sanoa, etten muista oikeastaan mitään noista trilogian myöhemmistä osista, jotka luin liki kuusi vuotta sitten. Ehkä jotain muistuu mieleen, jos luen journaalini..

On jotenkin vaikea hahmottaa, että 1930-luvulla sitä on noin vain lähdetty Suomesta Britteihin, mutta kaipa niin kävi ihan tosielämässäkin.. 🤔

Olihan tämä aika pintapuolinen kuvaus Hannan matkasta ja kokemuksista, vaikkapa verrattuna Helena Steenin kirjaan Paikka hyvässä perheessä, mutta nuortenkirjahan tämä onkin ja sivujakin on vain 125. En kyllä usko, että edes näitä 125 sivua nykynuori jaksaa kahlata, enemmän tämä sopii vanhemmille tädeille :D

Sodanalusaika ja sota-aika toivat tähän oman särmänsä, etenkin kun kirjan luki nyt, sota-aikana. Aivan näinä päivinä täyttyy 400 päivää ryzzien veristä hyökkäyssotaa ja kansanmurhaa Ukrainassa. Teurastus jatkuu, mutta pääterroristi, sotarikollinen V. Putin on sentään etsintäkuulutettu 123 maassa. Pidätysmääräys on elinikäinen.

Osallistun kirjalla Välipalalukuhaasteeseen.

Tämä ja trilogian kakkososa ovat tarjolla huomisessa kiirastorstain minimiitissä Antin Konditoriassa :) Ohuet kirjat voisi ehkä vielä pk-seudun vakiomiittiin..?

Nappasin miitistä ja jätin vielä hyllyyni. Jos vaikka lukisin ennen PKS-miittiin vientiä...

Tämä vanhempi täti ihan tykkäsi tästä välipalaksi sopivasta nuortenkirjasta! Antoisinta oli tapahtumisen ajankohta ja ajankuva - miten Lontoo valmistautui Saksan uhkaan ja sotaan 1938-1939. Hannan työpaikan isäntäperhekin epäili Hannaa juutalaiseksi vakoojaksi hänen etunimensä takia. Patrick joutui asepalvelukseen ja uutisissa kerrottiin Saksan miinoittavan Pohjanmerta, mutta silti Hannan oli vaikea uskoa, että mikään hankaloittaisi hänen merimatkaansa takaisin koti-Suomeen. Eikä tosiaan voi olla ajattelematta sotaa Ukrainassa, kun kirjaa lukee.

Tarjolle Helsingin miittiin.

Nappasin miitistä. Olen saattanut lukea tämän kirjan joskus sen ilmestymisen aikoihin, mutta en ole varma.
Kiitos kirjasta!

Tämäkin täti-ihminen piti kirjaa ihan kiinnostavana kuvauksena sotaa edeltävästä ajasta, mutta kuten edellä arveltiin, ei taitaisi kovin monta nykynuorta tämä tyttökirja kiinnostaa.

Pienenä yksityiskohtana huvitti isäntäväen ja apulaisen puhuttelumuodot, mutta niinhän se on ollut Suomessakin aikoinaan - ja kenties on joissakin perheissä edelleen. Isäntäväki puhuttelee apulaista/palvelijaa kolmannessa persoonassa, apulainen/palvelija teitittelee isäntäväkeä ja käyttää sanoja rouva/herra.

Nappasin tämän kirjan kesällä ja kakkososan vuoden vaihteen tienoilla, mutta en tiennyt tätä trilogiaksi. Nämä kaksi luin peräkkäin, pitänee saada kolmaskin luettavaksi.