"Hendrik Höfgren on älykäs, lahjakas ja kiihkeän kunnianhimoinen näyttelijä, joka näkee tilaisuutensa koittavan Hitlerin valtaannousun myötä. Uusien ystävien, mahtavien suosijoiden avulla hänestä tulee Berliinin valtionteatterin johtaja, seurapiirien leijona, komean Hendrikintalon isäntä."

Kirjanmerkki löytyi sivulta 88 ja siinä se on kököttänyt varmaan jo puolisen vuotta, joten tähän pitänee soveltaa ns. sadan sivun sääntöä* ja luovuttaa.

*Jos kirja ei sadan ensimmäisen sivun aikana tunnu kiinnostavalta, niin tuskin se siitä paremmaksi muuttuu -> parempi lopettaa kuin tuhlata aikaansa.

Kepeää kesälukemista puun alle, jonka sain Tintiltä Finnconin yhteydessä pidetyssä tapaamisessa.

Tämän kirjan lukemiseen menikin reilusti aikaa, luin sitä pätkissä. En tiedä, mikä mätti: kirjan aihepiiri ainakin oli mielenkiintoinen. Päähenkilö oli vastenmielinen, samoin useimmat muut kirjan hahmoista. Mene ja tiedä, kun nyt kirja on valmiina jatkamaan matkaa, niin en kyllä ole kovin haikea. Kaikki kirjat eivät tietenkkän voi olla hienoja, ja tämän kanssa teki mieli luovuttaa. Lopulta kuitenkin olin tyytyväinen, että jaksoin loppuun asti. Ironiaa teoksessa ainakin riitti. Pisteet siitä.

Ei tästä nyt sitten ihan villiä vapautusta tullutkaan. Päädyin kuitenkin ottamaan tämän tapaamisesta mukaani. Tarkemmin sanottuna ylipuhuin itse itseni - se ei ollut kovin vaikeaa... Katsotaan, miten minulle käy ensimmäisen sadan sivun aikana.

120 sivua riitti. Sitten päätin lyödä hanskat tiskiin. Tämä on pelkkää ihmisten ulkonäön, ilmeiden ja vaatetuksen kuvailua kappale toisensa jälkeen. En kerta kaikkiaan jaksa tarpoa tällaisessa kuvailusuossa. Ehkä kirjassa jossain vaiheessa tapahtuu jotakin, mutta en nyt jaksa sitä odottaa.

Muutamia esimerkkejä harlekiinikirjallisuuden mieleen tuovista kuvailujaksoista, olkaa hyvät.

"Hänen kasvoihinsa, joilla oli jatkuva valheellisen rehti ilme, olisi istunut hyvin harmaa kipparinparta; koska hänellä ei sitä ollut, hänen kasvonsa vaikuttivat hiukan alastomilta pitkine ajeltuine ylähuulineen ja syvänsinisine, eloisina pälyilevine ja liian pienine silmineen."

"Ja muutenkin jaloissa kasvoissa oli veitikkamaisia piirteitä: ne eivät olleet itkettyneet eivätkä myöskään käskevät madonnankasvot, vaan niissä oli pikemminkin tiettyä oveluutta. Varsin suuri ja kostea suu hymyili mietteliästä, mutta jotenkin viekkaan tuntuista hymyä."

"Noissa kasvoissa, joille herkkäpiirteisyys, henkevyys ja ikä antoivat sekä pelottavaa että myötätuntoa herättävää arvokkuutta, yllättivät silmät: niitä hallitsi sama syvä, pehmeä, mustaan vivahtava tummansininen, joka Hendrikille oli niin tuttua Barbaran silmistä. Tosin isän ystävällistä ja mietteliästä katsetta verhosivat raskaat ja useimmiten alhaalla olevat luomet, ja muutenkin hänen katseensa oli utuinen; tytär sen sijaan katseli ympärilleen kirkkain ja avoimin silmin."

Joopa joo. Olkoon vaikka kuinka avainromaani, minä en tätä jaksa lukea.

Kokeillaan, jos löytyisi lukija, joka saa tämän luettua loppuun. Ompelukonepöydällä.

***
BC-sivuston kielen saa halutessaan vaihdettua sivun ylälaidan vihreässä palkissa olevasta valikosta. Suomenkielinen keskustelufoorumi: http://www.bookcrossing.com/forum/30