Takakannesta:

"Pahamaineisen tyttökodin vaiettu tarina

Sotien jälkeen Suomessa oltiin huolissaan kansalaisten moraalin romahtamisesta. Samaan aikaan maahamme rantautui uusi ilmiö nimeltä nuorisokulttuuri. Uudet ja vanhat arvot eivät kohdanneet kitkatta, minkä vuoksi kapinallisia nuoria lähetettiin tyttö- ja poikakoteihin.

Yläneellä sijainnut tyttökoti Huvitus oli tarkoitettu siveellisesti hairahtuneille nuorille naisille. Kovia kokeneet tytöt menettivät laitoksessa vapautensa, arki muistutti työleiriä ja siviiliin pääsi keräämällä käytöspisteitä. Tytöt selviytyivät ankarista koettelemuksista eri tavoin. Yksi haki helpotusta viiltelystä, toinen pakeni fantasiamaailmaan.

Toimittaja Jaana Skyttä on haastatellut kirjaan naisia, jotka uskaltautuvat vihdoin kertomaan kokemuksistaan Huvituksessa. Yksi haastatelluista on kirjoittajan oma sisar, joka asui laitoksessa 1970-luvun alussa."

Huvituksesta en ollut aiemmin kuullut, mutta satuin löytämään tämän kirjan alesta joitain kuukausia sitten ja tämä vaikutti kiinnostavalta. Olihan tämä kiinnostava, on kuitenkin pala Suomen historiaa, mutta myös järkyttävää luettavaa. Tyttöjen elämä Huvituksessa oli ennemminkin täynnä rangaistuksia (ihan mielivaltaisiakin rangaistuksia kohtalaisen pienistä rikkeistä) ja apua varsinaisiin ongelmiin ei tuntunut saavan. Pahimmassa tapauksessa elämä Huvituksessa oli lähes verrattavissa vankilaan. Ei kyllä ollut ihme, jos tyttö vapautuessaan oli huonommassa kunnossa kuin tyttökotiin joutuessaan.

Kirja lähtee paketissa outa1977:lle. Hyviä lukuhetkiä ja mukavaa kesää ja lomaa sitten, kun se alkaa!

Kiitos toiveeni täyttämisestä!

Koskettavinta antia kirjassa oli se, että jo muutenkin kovia kokeneet lapset ja nuoret joutuivat tuonkaltaiseen paikkaan. Monelle se ehkä kuitenkin oli jollain tavalla pelastus, vaikka jättikin pysyvät jäljet näihin naisiin. Tuohon aikaan ymmärrys sosiaalihuollosta ja mielenterveydeyden hoidosta oli valitettavasti hyvin toisenlaista kuin nykyään. Sillä ei voida kuitekaan perustella koulukodin mielivaltaisia rangaistuksia ja käytänteitä. Valitettavasti tämä koulukoti ei liene olevan ainoa lajissaan.
Nykyään kun taas olisi ymmärrystä, niin ei ole resursseja riittävästi ts. niihin ei haluta panostaa, vaikka se olisi yhteiskunnallisesti erittäin tärkeää. Laskusta tulee vielä kohtuuttoman kallis tulevaisuudessa.

Mielestäni tämä oli erittäin tärkeä kirja, että nämä vääryyttä kokeneet naiset pääsivät purkamaan ahdistustaan ja toivon mukaan poistamaan häpeän tunnetta myös tulevilta sukupolvilta.
Oli liikuttavaa, miten naiset kuvailivat myös empaattisia työntekijöitä. Pienillä teoilla voi olla erittäin suuri merkitys ja muistetaan vielä kypsällä aikuisiälläkin.

Kun tartuin kirjaan illan ratoksi, niin en malttanut tätä enää käsistäni laskea. Kertomukset veivät mennessään.

Vapriikin miitissä Smabbelle, jolla tämä on toivelistalla.
Lukuiloa!

Kiitos toivelistakirjasta ja miittiseurasta :)

Kirjaa lukiessa yritin muistaa, että aika oli silloin täysin toinen. Surullista luettavaahan tämä oli ja tyttöjen tarinat suorastaan järkyttäviä. Maailma oli miesten ja raiskaus/hyväksikäyttö oli naisen/tytön syytä. Onneksi on menty monta askelta eteenpäin näissä asioissa. Ainoa mikä taitaa olla yhtä hankalaa on nuorten pääseminen mielenterveyspalvelujen piiriin, vaikka nyt sentään pääsee jonottamaan niihin, tosin vuosiksi pahimmillaan. Ajatuksia herättävä kirja.

Mukavia lukuhetkiä ja ihanaa kevään odotusta!

Kirjalähetys noudettu, isot kiitokset toivekirjoista! Paikan nimi Huvitus hiukan ihmetyttää, ei ainakaan siellä oleminen huvia ollut. Ehkä nimen tausta selviää, kunhan ehdin tarttua kirjaan.

Hyvää kevään odotusta!

Otin tämän lukuun eilen, vaikka muutakin on kesken. Menossa 175/304. Kiinnostaisi käydä tuolla Yläneellä, eihän se kovin kaukana ole. Onkohan kartano edelleen tyhjillään?

Se Huvitus olisi minun kyllä pitänyt tietää/muistaa omenalajikkeesta, se on jalostettu vuonna 1895. Meilläkin Huvitusta taisi aiemmin olla, niin muistelen.

Luinkin tämän loppuun melkein saman tien. Aika pienestä nämä tytöt laitokseen joutuivat ja pienestä tulivat myös eristysrangaistukset. Kurjinta ehkä kuitenkin oli se, että vaihtoehdot – kotiolot tai kadulla eläminen – olivat vielä huonompia. No, valinta ei ollut tyttöjen. Laitoksessa he olivat sentään turvassa, sikäli kun eivät olleet hatkassa, vaikka kuri olikin kova. Luulen kyllä, että monella kotonaan, "ehjässä kodissa", asuneella nuorella kuri oli tuohon aikaan myös kova, olihan ruumiillinen kurituskin yleistä.

Kirjassa korostuu se, että lapselle riittäisi yksikin välittävä aikuinen, mielellään tietysti sellainen, joka kykenee ottamaan vastuuta lapsesta (vrt. Hilma-mummo). Aika ja ajatusmaailma oli toinen, sodan jälkiseurauksista kärsittiin henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti eikä sosiaalitoimen tuki ja toiminta ollut samanlaista kuin nyt, mutta ihmetyttää, miten sukulaiset, perheen ystävät ja naapurit eivät ottaneet koppia näistä lapsista vaan he jäivät heti viranomaisten vastuulle.

Koti on nykyisinkin monelle lapselle vaarallinen paikka, pahimmillaan heidät rääkätään hengiltä (ensin kahdeksanvuotias Vilja-Eerika ja viime kesänä joensuulainen neljävuotias pikkupoika). Huostaanottoja ja sijoituksia siis tarvitaan, ikävä kyllä, eikä kaikille lapsille/nuorille riitä perheitä tai he tarvitsevat enemmän apua, joten laitoksiakin on oltava. Näiden tyttöjen teoista, "hairahtumisista", ei nykyisin laitokseen jouduta.

Huvituksen tytöillä ei ollut ollut helppoa ennen laitokseen joutumista eivätkä he olleet siihen syypäitä vaan aikuiset: huoltajiksi eri syistä kykenemättömät vanhemmat ja tyttöjä hyväksikäyttäneet aikuiset miehet, joiden vastuusta ei inahdettukaan samalla, kun tytöt leimattiin siveellisesti hairahtuneiksi.

Kaikkein pahinta ehkä kuitenkin oli se, miten tyttöihin Huvituksessa suhtauduttiin tai siis miten osa työntekijöistä suhtautui, johtaja etunenässä. Mitä muuta tytöt olisivat tarvinneet kuin kannustusta, jotta olisivat voineet jättää menneet taakseen ja suunnitella elämäänsä? Sen sijaan moitetta ja lyttäämistä tuli koko ajan, johtaja julisti jopa tytön omaisille, ettei tämä tule selviytymään yhteiskunnassa.

Toivoa tosiaan sopii, että noista ajoista on menty harppauksin eteenpäin. Uskon, että onkin.

BC Helmet 2024 -lukuhaasteesta kuittaan tällä kohdan 44: tietokirja, jonka on kirjoittanut nainen.

Edit: Ai niin, laitoksen johtaja oli agrologi täältä Mustialasta :O Toisaalta, joskus aiemmin agronomin koulutus antoi eväät melkein mihin ammattiin vain, esimerkiksi pankinjohtajat olivat usein agronomeja.

Kirja varattu Piikulle, jonka hippasin sillä Toivelistahipassa.

Piiku ei pääse Puutorin Nurkan miittiin perjantaina, mutta eiköhän tälle kuriiri löydy.. Kiitos kuriroinnista jo näin etukäteen!

Mielenkiintoisia lukuhetkiä Piikulle!

Kiitos Tarya, olisi ollut mukavaa tavata viime viikon miitissä, mutta sain kirjan joka tapauksessa näppärästi haltuuni tänään Tiirikkalasta.