Uuden OBCZ Makers Kahvilan hyllystä.

Nopealukuinen. Onneksi en ole sosiaalityöntekijä, koska monista tarinoista kävi ilmi, että apua ei hirveästi arvosteta ja päihdekierre ei kun jatkuu. Ymmärsinköhän oikein, että jokaisella kirjan kodittomalla oli myös päihdeongelma? Varmasti mielenterveysongelmaiset tarvitsisivat aivan erilaista apua mitä tarjolla on, mutta kyllä noissa sankareissa oli kavereita joita teki mieli potkia persuksille, anteeksi nyt vaan.

Tämä ei ole ehkä kovin iloinen synttärikirja, mutta jos keräät Helsingistä kertovia kirjoja, niin tässä vähän erilainen kulma aiheeseen.
Osallistun kirjalla Helmet-haasteeseen; kirjailijan nimi on luontosana.

Helsingistä vähän erilaisesta näkökulmasta. Kiitos!

Kymmenen vuotta sitten, kun tämä kirja on tehty, Helsingissä oli 3500 asunnotonta. Viime vuonna 2021 heitä oli 1200. Jotain on siis kai tehty oikein. En kuitenkaan usko, että noiden 2300 tilastosta poistuneen ihmisen tilanne muuten on juuri parantunut. omien havaintojeni perusteella väittäisin, että ihmiset ovat entistä pahemmin sekaisin.

Naapurissani on asuntola, joka majoittaa asunnottomia. Enimmäkseen he pyörivät keskenään. Naapurusto kiinnostaa lähinnä potentiaalisina murtokohteina. Ei heitä silti jaksa paheksuakaan. Yhden murtokeissin yhteydessä "tutustuimme" lähemmin yhteen näistä naapureista. Hän oli kavereineen murtautunut autotalliimme ja varastanut sieltä mm. polkupyörän, jonka talutti ohi valvontakameroiden huoneeseensa. Sieltä poliisi kävi sen hakemassa alle puolen tunnin kuluttua siitä, kun murto oli havaittu. Enemmän säälitti kuin harmitti. Vuosien päihteiden käyttö muuttaa ihmistä.

Ymmärrän kyllä kirjakon halun potkaista kavereita persuksille ryhdistämistarkoituksessa, vaikka onhan näitä ihmisiä potkittu ihan tarpeeksi, sekä konkreettisesti että kuvaannollisesti. Muutama kaveri kirjassa sanoi suoraan, että tylsä työ ei kiinnosta, vähän sellaiseen sävyyn, että he ovat vähän liian hyviä individuaaleja tavallisiin töihin. Kyllähän se pisti silmään, kun omatkin työt ovat joskus erittäin tylsiä. Välillä vaan on tylsää ja kaikki ei voi olla hauskaa. Olen alkanut ajatella, että vapaus työstä ja vapaus esimerkiksi kävellä keskellä katua liikennettä vastaan muista piittaamatta on joillekin tärkeä illuusio siitä, että he ovat itsenäisiä ja vapaita eivätkä mitään laumasieluja ja että heidän huono tilanteensa on tietoinen valinta.

Tekstit olivat vähän epätasaisia. Ehkä osa oli asunnottomien itsensä kirjoittamia tai sitten tarinat ovat hioutuneet vähän kliseiseen ja epäonnisen runolliseen muotoon usein toistettuina. Haastattelujen väliset johdannot olivat vähän kiusallisia. Olisin arvostanut vähän karumpaa asiatekstiä. Fakta vaikuttaa ainakin minuun enemmän kuin dramatisointi ja maalailu. "Paradigma loistaa kadulla himmeänä peittyen usein vilinään." Argh!! Toisaalta tuokin tyyli sopii kontekstiin. Helsingin keskustan asukkaana olen kuullut hyvinkin mahtipontista ja runollista juttua esimerkiksi kolmosen ratikassa.

Arto Timosen valokuvat ovat hienoja. Niiden tunnelma on levollisempi ja valoisampi kuin karujen tarinoiden, ja ne tuntuvat toisinaan olevan kuin eri kirjasta.

Hyvä ja tarpeellinen kirja kuitenkin. Pienellä editoinnilla vielä parempi.

Katu asunnottomineen jää odottamaan alaeteisen penkille tai tuolille. Kirjan voi hakea menemättä peremmälle lääkäriasemalle, koska pieni aula on katutasossa.