Kovakantinen kirja, Kustannusosakeyhtiö Teos 2019, 261 sivua.

Takakannesta:

”Olga riuhtaisee itsensä irti työstään ja rakastetustaan. Hän ottaa vastaan sijaisuuden pikkukaupungissa ja tutustuu Hannuun, joka haluaa vangita piirroksiinsa teerien soidinmenot.

Hannun sisko Anja jakaa kotitilan työt veljensä Pietarin kanssa. Kun äiti kuolee, Anjan elämältä putoaa pohja. Sitten Olga pyöräilee kuusiportista pihaan ja rikkoo kaikkien totutut reitit, kääntää katseet. Anjan sisällä läpättää hallitsematon ilo.

1970-luvun pohjoiskarjalaiseen vaaramaisemaan sijoittuva romaani kuvaa verevästi intohimon ja rakkauden erilaisia ilmentymiä ja antaa äänen niille, jotka eivät ole aiemmin uskaltaneet sanoa, mitä eniten haluavat.”

Monipuolinen, juureva ja elämänmakuinen tarina. Kiinnostavaa perhedynamiikkaa, tukahdutettujen toiveiden pyrkimistä pintaan ja verkkaisen soljuvaa tunnelmaa. Kielessä Miettisellä oli jotakin oman kotiseutuni tuttuutta, mutta paljon myös persoonallisia, luonnosta pohjaa hakevia ilmaisuja. Pidin tästä tekstistä, kirja jätti mukavan ja yllättävän tyynenkin tunteen.

Tämä kirja kääriytyy pakettiin ja sujahtaa Tampereen BC-pikkujoulujen lahjasäkkiin.
Tunnelmallista ja rentoa loppuvuotta saajalle!

Olinpa onnekas, kun juuri tämä kirja osui kohdalleni joulupaketteihin käärittyjen kirjojen jaossa pikkujoulumiitissä! Ihan uusi kirjailijatuttavuus ja kirja, josta minulla ei ole ennakkokäsitystä, mutta takakansiteksti lupailee hyvää. Suurkiitos, Bookgeo, sekä miittiseurasta että kirjasta.

Tämä oli jotenkin hyvin suomalainen kirja, täynnä melankolisia ja itseään etsiviä ihmisiä, suomalaista hiljaista maaseutua. Pidin alusta, mutta loppua kohti aloin pitkästyä ihmissuhdekoukeroihin ja kirjan hitaaseen tempoon. Ei tämä kirja huono ollut, mutta kuuluu todennäköisesti niihin kirjoihin, joista en muista muutaman kuukauden kuluttua mitään?

Miittipöytään tarjolle!

Nappasin miitistä mukaani, ihan vain siksi kun sijoittuu Pohjois-Karjalaan, kotiseuduille siis 😊