Karisto, 2019, suom. Tero Valkonen. Pokkari, 355 s. Alkuteos: The Feather Thief: Beauty, Obsession, and the Natural History Heist of the Century.

Takakansi:
Eräänä kesäkuun iltani vuonna 2009 amerikkalainen virtuoosihuilisti Edwin Rist hyppäsi junaan kohti Tring-museota esiinnyttyään konsertissa Lontoossa. Tring on osa Lontoon luonnontieteellistä museota ja tarjoaa kodin yhdelle maailman laajimmista lintutieteellisistä kokoelmista. Kokoelmaan kuuluu harvinaisia lintuja, joiden sulat ovat mittaamattoman arvokkaita sekä tieteilijöille että miehille, joilla on sama pakkomielle kuin Ristillä: viktoriaaninen taidemuoto, perhonsidonta. Murtauduttuaan museoon nuori mies nappasi satoja korvaamattomia lintunäytteitä, joista osan oli kerännyt Darwinin aikalainen, Alfred Russel Wallace, 150 vuotta aiemmin. Sitten Rist katosi yön pimeyteen.

Kaksi vuotta myöhemmin Kirk Wallace Johnson on vyötäröään myöten joessa New Mexicossa, kun hänen perhokalastajaoppaansa alkaa kertoa tapauksesta. Rikoksesta muotoutuu Johnsonille pakkomielle. Mitä tapahtui Ristille ja arvokkaille linnuille? Kysymykset johdattavat Johnsonin vuosien mittaiselle tutkimusmatkalle.

Kriitikoiden ylistämä Sulkavaras on vangitseva tositarina eksoottisista linnuista, ikivanhoista perho-ohjeista, viktoriaanisista päähineistä, salakuljettajista ja haudanryöstäjistä sekä huilua soittavasta varkaasta. Teos on myös vaikuttava tieteen ja luonnon puolustuspuhe.

***
Luettu helmikuussa 2022.

Olipa paljon uutta ja mielenkiintoista tietoa tässä kirjassa. Perhokalastuksesta en ole tiennyt juurikaan mitään. Viktoriaaniset perhot olivat aivan uusi juttu, samoin kuin että osa perhonsitojista ei kalasta ollenkaan, vaan kyse on tavallaan käsityötaiteesta. Todella surullista, että suhtautuminen harvinaisiin eläimiin on niin itsekästä.

Kalastuksestakin kerrottiin jonkun verran ja se oli jännä tieto, miten taimenen ja lohen kalastus eroaa. Taimenia kalastetaan mahdollisimman oikeannäköisillä perhoilla, joissa on otettu huomioon vesihyönteisten värin ja koon lisäksi elinkaari ja käytös. Perhot itsessään ovat tylsän näköisiä, eivätkä vaadi mitään erikoisia aineksia; hirven ja kanin karva, villa, kanan höyhenet, siinä rakennusaineita.

Lohiperhon ei tarvitse matkia hyönteisiä, vaan sen tarkoitus on provosoida kalaa mahdollisimman paljon. Lohet eivät syö kutunousujensa aikana, mutta ne suojelevat kutukuoppiaan innokkaasti. Värikkäitä perhoja ne luulevat tunkeilijoiksi ja tarraavat niihin kiinni. Lohiperhojen sitojia saattaa siis kovasti houkutella vilpillisestikin hankittujen eksoottisten lintujen värikkäät sulat.

Kirjassa kerrotaan myös luonnontieteilijä Alfred Russel Wallacen retkistä ja koettelemuksista. Wallace painotti sen merkitystä, että eliönäytteisiin liitetään mukaan tarkka maantieteellinen sijainti löytöpaikasta. Häntä pidetäänkin eliömaantieteen isänä. Hänet myös kehitteli luonnonvalintateoriaa itsenäisesti samaan aikaan kuin Darwin.

Wallacen tutkimusmatkat suuntautuivat mm. Amazonin sademetsään ja Malaijien saaristoon, johon kuuluu Indonesia, Filippiinit, Itä-Timor, Brunei ja Malesia. Delennan Matkustan ympäri maailmaa -haasteeseen nappaan kirjasta Maltan, sillä siellä Wallace pysähtyi kotimatkalla Malaijeilta ja sai torakka- ja melonitäydennystä paratiisilintujen ruokkimiseksi. Nämä kaksi paratiisilintua olivat ilmeisesti ensimmäiset elävinä Englantiin tuodut paratiisilinnut.

Vaihtohyllyssä. Hyviä lukuhetkiä löytäjälle!