Kuvaus:
"Haluan pakottaa sen pois hänestä, taikoa kuin sadussa."
Miten käy, kun rakkaus syttyy rajoista piittaamatta? Annamari Marttisen eläytyvä romaani ei jätä kylmäksi ketään.

Amanda näkee miehen heti, ja sydän jättää lyönnin väliin. Siisti puku, viehättävä käytös, salkku aina mukana. Amanda ei välittäisi tietää miehestä mitään, riittää olla rakastunut, häkellyttävästi, käsittämättömästi, sokeasti kuin teini. Valentin kertoo paenneensa Venäjältä, ja kun Amanda kuulee syyn, häntä alkaa paleltaa: mies on Jehovan todistaja. Kumpi voittaa, miehen usko vai Amandan rakkaus?

Annamari Marttinen on lappeenrantalainen kirjailija, joka kuvaa tärkeitä aiheita omasta, rohkeasta näkökulmastaan. Kymmenennessä romaanissaan Tässä meillä on kaikki nyt Marttinen ei tyydy käsittelemään pelkkää uskonlahkon rajoittavuutta. Hän kiinnostuksenkohteensa on rakastunut nainen, joka haluaa nähdä vain miehen, ei tämän erilaisuutta.
**********
Luettu 14.10.21
Marttisen kirjassa on mielenkiintoinen ja epätavallinen aihe ja siksi tähän tartuinkin. Voisiko kahden täysin erilaiseen uskontokuntaan kuuluvan ihmisen liitto onnistua ja olla mahdollinen?
Mielestäni Marttinen ei oikein onnistu aiheensa kanssa. Kirjan alussa rakastuneen parin yhdessäolo on kiusaannuttavaa luettavaa. Seurustelu on pelkkää kahvinjuontia ja sänkyhommia. Eihän kummassakaan mitään vikaa ole, mutta olisin kyllä kaivannut syvällisempää otetta. Olisiko parin voinut laittaa keskustelemaan heitä niin suuresti erottavasta asiasta?! Amanda kyllä tutustuu Valentinin uskontoon ja kipuilee sen kanssa, mutta suhtautuu silti mieheen kuin päättömästi rakastunut teini. Ehkäpä juuri jotenkin lapselliselta tuntuva käyttäytyminen ärsytti minua eniten.
Luulen etten parin viikon kuluttua muista tästä kirjasta muuta kuin sen, että kirjassa juodaan kahvia, aina ja joka paikassa. Eli kansikuva on kuvaava:)
*************************
Kirja jätetään Tampereen Metso-kirjaston vaihtohyllyyn 19.10.21.

22.11.2021 Kirja löytyi Nokian pääkirjaston kirjanvaihtohyllystä.

Kiitos toivelistayllätyksestä hetku77!

Olen pitänyt aiemmin lukemistani Annamari Marttisen kirjoista, mutta tämä ei mielestäni yltänyt samalle tasolle. Aihe toki on kiinnostava, mutta sen käsittely jäi jotenkin pintapuoliseksi. Itse samaistuin ehkä eniten Amandan äitiin, enpä tiedä miten itse suhtautuisin, jos oma tyttäreni alkaisi seurustella Jehovan todistajan kanssa.

Kiitos Piiku kirjasta.
Olen laittanut tämän toiveisiin ,kun erilaisuus ja siihen suhtautuminen kiinnostaa. Myös erilaiset uskonnot ja niihin suhtautuminen on mielenkiintoista ,vaikka itse en ole lainkaan uskonnollinen ihminen.
Ehkä näissä kiehtoo lähinnä suvaitsevaisuuden ja suvaitsemattomuuden teema. Saa nähdä mitä pidän kirjasta , toivottavasti ei ole pelkkä rakkausromaani.

No niin,kirja luettu.
Kirja oli omalla tavallaan kiinnostava ja piti tietää mitä tapahtuu seuraavaksi.
Mutta ei mikään järisyttävä lukukokemus. Eikä tuohon Jehovantodistajien maailmaan kovin syvälle päässyt. Kai oli tarkoituskin käydä tilanteita läpi Amandan kautta.

Löydät kirjan Turun kierrätysmiitistä.

Niin se kirja matkasi Turusta Forssan kautta tänne Tammelaan! Nappasin sen pippikseltä eilisessä kirjanvaihto- ja kahvittelumiitissä. Varsinaisesti otin kirjan itsenäisyyspäivän miittiin vietäväksi, mutta saatan lukea sen ensin itse, jos vain ehdin. Kiitos kirjasta!

Edit: Kirja näyttää olevan toukokuun toivelistalla, joten taidankin viedä sen Helsinkiin.

Hippasin tällä toukokuun Toivelistahipassa ja otin kirjan lukuun saatuani Ruth Waren jännärin päätökseen. Marttista en lienekään aiemmin lukenut, tästä menossa 70/313.

* * * * *
Edit 17.10.2022: Sivulla 84 sain tarpeekseni Amandasta, ei naiseen voi olla tuskastumatta! Ikää ei ole mainittu, mutta ei hän mikään nuori neitokainen ole eikä ikäkään sentään oikeuta tuollaista naiiviutta ja itsekeskeisyyttä. Amandalle vain hän on tärkeä, ei Valja, jota hän niin hirveästi kaipaa ja kaiketi myös rakastaa. Valja ei kelpaa sellaisena kuin on, hän ei sovi Amandan imagoon. Jos Amanda joskus ajattelisi asioita Valjan kannalta eikä vain suunnittelisi miehen muuttamista. Jos Valja ei olisi Jehovan todistaja, ei hän myöskään olisi Lappeenrannassa, haloo! Nyt on nähty ryzzien joukkopako, kun sadat hakevat Suomesta turvapaikkaa – miehet, joille ukrainalaisten kansanmurha oli kovastikin tavoiteltava asia niin kauan kuin oma elämä sujui mukavasti, mutta kun tuli osittainen liikekannallepano ja olisi ehkä itse pitänyt liata kädet, lähdettiinkin tuli hännän alla Suomeen turvapaikanhakijaksi. Tätä ennen ei tainnut monikaan heikäläinen hakea täältä rappeutuneesta lännestä suojelua ja miksi olisikaan, kun elävät maanpäällisessä paratiisissa siellä itärajan takana. Tosin Jehovan todistajilla saattaa olla eri näkemys siitä asiasta. Vuonna 2017 Venäjä julisti Jehovan todistajat äärijärjestöksi ja liikkeeseen kuuluvia vainotaan. HS kertoi 6.3.2021, että Jehovan todistajien tuomiot ovat koventuneet Venäjällä. Iäkäs mies määrättiin yli seitsemäksi vuodeksi vankilaan "ekstremistisestä" toiminnasta.

Kirjan kahvinjuonti ihmetyttää minuakin, koska itärajan takana ollaan enemmänkin tsaijukansaa. Kyllähän kahvi siellä tunnetaan, ja tunnustan tässä heti, että olen juonut Nevski Prospektilla ehkä elämäni parasta kahvia! Mutta: Venäjällä musta kahvi tarjoillaan sokerin ja sitruunaviipaleen kyljessä.

Tapanani ei ole jättää kirjoja kesken, sillä valitsen melko tarkkaan, mitä edes alan lukea. Jatkan kyllä Marttisen parissa myöhemmin.

Lukuiloa!

Kiitos toivelistakirjasta ja mukavasta miitistä Redin olohuoneella!