WSOY:

"
Kuka on elämäsi tärkein ihminen?

Ainoa kotini on rohkea romaani naisen halusta nähdä itsensä kokonaisena.

"Tässä puhuu nainen, joka 50-vuotiaana uskalsi ensimmäistä kertaa veteen. Pinnan alle."

Kun lapset lähtevät kotoa, päähenkilö haluaa sukeltaa syvälle menneisiin vuosiin. Hän haluaa ymmärtää, miten monta elämää hän on oikeastaan elänyt pysähtymättä miettimään, kenen silmin hän on itseään aina katsonut, keitä kaivannut rinnalle ja mitä vielä on edessä. Alkaa armoton matka lapsuudenkotiin, omaan perheeseen ja omaan kehoon. Kirjoittaminen antaa voimia ravistella elettyä elämää, ympärillä olevia ja omaa itseään.

Hanna Brotheruksen esikoisromaani luotaa naisen elämänvaiheita kaunistelematta ja samastuttavasti. Teos käsittelee lapsuutta ja äitiyttä, perhe- ja parisuhteita, sukupolvelta toiselle siirtyviä suruja ja ylitsevuotavaa rakkautta. Ja sitä kun rakkaus ei riitä ja kun ei riitä itselleen. Kaikenkattavaa on elämisen vimma ja keskeneräisyyden hyväksyminen."

Ihan sataprosenttisesti en tähän ihastunut – joku tökki, en tiedä mikä – mutta onhan tämä hieno teos ja taidokkaasti kirjoitettu, ajatuksia ja tunteita herättävä. Käytän tästä katkelmia varmasti myös kiteryhmissä.

Eniten häiritsi ehkä se, etten (mm. päiväkirjamaisen otteen vuoksi) oikein osannut lukea tätä romaanina, vaikka se on sellaiseksi nimetty. Ja olen kuitenkin ihan tiedostava ja tietoinen lukija. Moni varmasti ottaa tämän ihan omaelämäkertana.