"Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokas ehdokas 2020!

Silloin kun kaikki oli vielä toisin, Gulffi heitteli humalaisia pillunvonkaajia paritalon yläkerran ikkunasta Siirin kimpusta ja pihan pojankoltiaiset tuijottivat suu auki. Kun Gulffi palasi taksikeikalta, joku onnekas sai kiillottaa trasselilla Mersun kylkeä ja pääsi palkkioksi Piirille katsomaan Siiriä. Paljon myöhemmin Gulffi istui ruumisauton ratissa, pikkupojista oli kasvanut aikamiehiä ja Siiristä tullut entistä ohuempi, hauraampi. Kunnes yksi noista entisistä pihan räkänokista löysi kerrostalon makuuhuoneesta kaksi epämääräistä hahmoa, raskastekoisempi lyyhistyneenä nojatuoliin, leuka rintaa vasten ja käsivarret roikkumassa velttoina, hennompi sikiöasennossa sängyllä päiväpeiton päällä, kevyenä kesämekossa.

Anne Vuori-Kemilän uusi romaani on dekkarimainen, synkkäsävyinen tarina kahdesta poikkeusihmisestä ja heidän ristiriitaisesta suhteestaan. Menneisyyden varjot lankeavat molempien ylle ja vetävät mukaansa sivullisiakin. Kuten jo esikoisromaanissaan Taivas ilman reunoja kirjailija osoittaa olevansa taitava ihmismielen herkimpien ja hauraimpien liikahdusten kuvaaja."

En ymmärrä Hesarin Antti Majanderin kritiikkiä ylitunteellisuudesta. Minusta tämä oli kaikkea muuta. Kyllähän tarina toki tunteita herätti, mutta taidokkaasti, ei vähimmässäkään määrin halpahintaisesti tai sentimentaalisesti. Kieli oli elävää, hahmot särmikkäitä. Erinomainen kuvaus siitä, miten vähän aikaa sitten erilaisuuden hyväksyminen oli Suomessa vielä ihan lapsen kengissä – jos kohta tekemistä on edelleenkin. Hyvä kirja!

Hippaterveisiä!

Kiitos toivelistakirjasta!