Mia Kankimäki istuu lentokoneessa matkalla Kilimanjarolle ja pelkää – mutta savannille on päästävä, sillä sinne meni myös rohkeudestaan kuulu Karen Blixen. Vihtiläisellä vintillä hän löytää 1800-luvun naistutkimusmatkailijat, matkustaa heidän kanssaan maailman ympäri, lähtee masennuksenparannusmatkalle Japaniin ja päätyy Firenzeen kirjoittamaan Uffizin naisista. Historian unohdetuilta lehdiltä löytyy inspiroivia poikkeusnaisia, seikkailijoita ja taiteilijoita, jotka seurasivat omaa intohimoaan aikansa odotuksista piittaamatta – ja heidän jalanjäljissään tuntee itsekin uskaltavansa uusille reiteille.

Voimanaisia. Tutkimusmatkailijoita, taiteilijoita. Naisen historiaa yleisemminkin.
Hämmentävää: samoista tutkimusmatkailijanaisista kuin Reissunaisia-kirja! Mutta tämä ilmestynyt ensin.
Mielenkiintoinen, mutta liikaa kirjailijan omaa kirjankirjoitustuskailua.
"Jos tiedät, mitä haluat tehdä, tee se."
"Kysy itseltäsi, haluatko matkustaa. Jos haluat, myönnä lupa."
Nellie Bly; matkusta yhden käsilaukun taktiikalla ??!!

Kouluhaaste: 16 (kuvaamataito)
Kuopion kirjaston lukudiplomi: Mennyt maailma

Toivelista(kaveri)hipassa lähtee katikolle.

katiko olikin jo saanut tämän, joten jäi omaan hyllyyn ja pääsee nyt lähtemään toukokuulle! Onnittelut tammikuun voitosta!

Kirja saapui perille, kiitos toiveeni täyttämisestä!

"Tuntuu, että koko matkustamisen merkitys on juuri tässä: näkemisessä, ja näkemänsä muistiin merkitsemisessä. Sillä jotenkin kummallisesti maailma muuttuu ihmeellisemmäksi ja merkityksellisemmäksi, kun siitä kirjoittaa. Vasta kirjoittaessa alkaa ymmärtää."

Tässäkin kirjassaan Kankimäki todella pyrkii ymmärtämään niitä 1800-luvun ja renessanssin naisia, joista hän kirjoittaa. Ei voi kuin ihailla ja ihmetellä sitä omistautumista, jolla hän sukeltaa satojen vuosien taakse ja pyrkii matkustamaan myös maantieteellisesti samoihin maisemiin, jotta voisi eläytyä niiden naisten kohtaloihin, joita hän ajattelee öisin. Kirjoittajan tyyli on myös kepeää, itseironista ja leikittelevää ja hän sai minut monesti naurahtamaan ja sitten myös samaistumaan. Myös ihmettelemään ja löytämään merkityksiä.

Luin Koivula5 merkintäsi ja täytyy toki myöntää, että nuo kirjankirjoitustuskailut hidastivat lukemisen imua minullakin. Luin kirjan alkupuoliskon ahmien ja suosittelin kirjaa jo usealle ystävälle, jonka arvelin löytävän laillani tästä kirjasta kaikupintaa omille kokemuksilleen, mutta sitten, kun siirryttiin Japaniin meditoimaan ja parantamaan masennusta, hyytyi lukuinto joksikin aikaa.

"Miten jokin, jonka on kokenut niin kiihkeästi, voi kadota niin nopeasti?"

Ehkä siinä tuli myös kulttuurishokki itselle, koska Japani on minulle täysin vierasta, kirjoittajallehan se taas oli tuttu ja inspiroiva ympäristö. Afrikan mantereella olen joskus matkannut, Länsi-Afrikassa. (Täytyy myöntää, että alussa meinasi ärsyttää kirjailijan tapa katsoa Afrikkaa, joka on valtava maanosa täynnä erilaisia kulttuureja ja maita - mutta sitten hän kirjoitti jotain, mistä huomasin hänen tiedostavan rajoittuneen katseensa ja annoin anteeksi. Ihmettelin myös sitä, miksi hän matkustaa Tansaniaan Karenia lähestyäkseen, kun kerran Karen asui Keniassa, mutta tämäkin ratkaisu oli lopulta perusteltu.) Vaikka en ole koskaan safarilla käynyt, niin jotenkin oli suunnattoman kiehtovaa lukea kuvauksia niiltä ja naistutkimusmatkailijoiden tarinat olivat erittäin kiinnostavia.

"Mary oppi, että Afrikan-matkaajalla oli aina syytä olla mukanaan yksi parempi vaatekerta - ei suinkaan illalliskutsuja, vaan (omia) hautajaisia varten."

Villin luonnon keskellä telttailun kuvaukseen pystyin samaistumaan vaelluskokemuksiani muistellen.

"Kaikki on simppeliä ja aavistuksen hankalaa, mutta samalla myös selkeää ja rentouttavaa."

Toisaalta nyt kirjan luettuani hyväksyn sen kokonaisena taideteoksena, johon osana kuuluu myös kirjoittajan harhailut ja kirjoittamisen prosessin kuvaus. Pandemia-aika on pakottanut myös elämään elämää, jonka perusteella pystyi samaistumaan kirjailijan työn vaatiman eristäytymisen aiheuttamiin tuntemuksiin. Vuosi sitten tuli tehtyä aika paljon lähikauppaan asiaan, jotta pääsi hyvällä syyllä ihmisten ilmoille neljän seinän sisältä.

"Ensimmäinen viikko sujuu kohtalaisesti, istun työpöydän ääressä aamuyhdeksästä iltaviiteen, en tapaa ketään enkä puhu kenellekään. Jo toisella viikolla tekee mieli anella jotakuta pakottamaan minut ulos tästä yksiöstä, sekoan muuten. Alan tehdä joka päivä asiaa lähikauppaan, jotta saisin vaihtaa pari sanaa edes kassatytön kanssa."

"Mutta muutaman viikon välein, kun ajatukset alkavat omituisesti kiertää kehää, matkustan Berliiniin. Heti junaan päästyä pää selkenee kuin sumusta. Käyn museoissa, gallerioissa, teatterifestivaaleilla, kirjakaupoissa ja kahviloissa, vaeltelen meluisilla kaduilla ja syön vietnamilaista ruokaa. Kun parin päivän päästä palaan linnaan, makaan sängyssä aistiärsykeövereistä romahtaneena kuin suurenkin matkan jälkeen."

Pelkkä tutkimusmatkailijoiden ja Karenin kuvaus olisi jo riittänyt yhteen kirjaan, mutta kuvataiteilijoiden mukaan liittäminen toi taas erilaisen näkökulman asioihin. Perustellusti oli tässä karsittu kuitenkin suurta aineistoa ja valittu hahmotettavissa oleva määrä yönaisia. Saatoin löytää myös selityksen, miksi niin moni tiiliskiven näköinen kirja jää kuitenkin vähän alle viidensadan sivun:

"(Neljänä niteenä! En voi kuin kadehtia sitä, miten lepsusti kirjojen pituuteen noina aikoina suhtauduttiin, kun itse olen kuluttanut kuukausia ja jopa vuosia siihen, että saisin lyhennettyä valtavan materiaalimassani alle viidensadan sivun, kuten niskaani hengittävä kustannustoimittaja vaatii.)"

Kirjan luettuani pystyin palauttamaan jokaisen naisen tarinasta jonkinlaisen hahmon mieleeni, ainoastaan Osaa jäin miettimään, että oliko hän vain lyhyt viittaus, tärkeä sen vuoksi, että hänen kuvansa herätti mielenkiinnon ja johdatti kirjoittajan naistutkimusmatkailijoiden jäljille?

Kirja tuo todella ansiokkaasti esiin naisen asemaa eri aikoina, millaisia odotuksia ja esteitä nainen on kohdannut. Vaikka monia menneiden vuosisatojen rajoituksia voi vain kummastella tässä ajassa, niin taitaa olla, että yhä tänä päivänä naimaton ja lapseton nainen saattaa joutua perustelemaan elämäntapaansa toisin kuin mies:

"Mietin, miksi naisen lapsettomuutta pidetään aina tragediana, ja miksi hänen tekemisiään tulkitaan niin usein lasten puuttumisen kompensointina. Eihän kyse ole välttämättä tragediasta, vaan siitä, että jos kulkee yhtä tietä, jää toinen kulkematta, ja että jos lapsettomuus sulkeekin joitakin ovia, niin se myös avaa toisia."

Useampi poimimani sitaatti kuvaa matkustamiseen liittyviä asioita samaistuttavasti:

"Itse matkaanlähtö oli aiempaa helpompaa, olihan hän "jo todistanut, että päättäväinen nainen pärjää maailmalla aivan yhtä hyvin kuin mies ja että kaikkialla on hyviä ihmisiä", ja niiden hyvien ihmisten apuun hän Islannissa joutuikin turvautumaan, sillä syrjäisellä saarella ei ollut minkäänlaisia majataloja."

Muistuupa mieleen harhailu eräällä Kreikan saarella ja miten pääsimme majoittumaan majataloon, joka periaatteessa oli suljettu herätettyämme sen isännän keskellä yötä tai miten sain apua eräältä somalimieheltä raahatessani suuria määriä matkatavaroita yksin matkalla Trondheimista Tukholmaan junalla ja bussilla tai miten samoille lennoille on osunut tuttuja, jotka ovat osanneet opastaa Lontoon metron käytössä tai Budapestissä junalakon viivyttäessä vastaan tulijaa siirtymisessä keskustaan ja paikallisen valuutan vaihdossa. Matkalaukun pakkaamisen koen myös kovin stressaavaksi ja se jää helposti viime tippaan.

"Rakas Nellie,
kirjoitan tämän viestin kiireessä, sillä olen lähdössä jälleen reissuun ja tuo matkan kauhistuttavin hetki - matkalaukun pakkaaminen - on pian käsillä."

Seuraava sitaatti muistuttaa siitä, miten hämmennyin, kun Länsi-Afrikasta Eurooppaan siirtyessä siellä ihastuttanut kuosi tuntuikin jotenkin överiltä.

"Suomi. Miksi Roomasta ostettu hattu, joka näytti Italiassa oikein tyylikkäältä, näyttää heti Helsinki-Vantaan lentoaseman vessassa siltä kuin olisin Andy McCoy?"

Kiitän kirjailijaa asialleen omistautumisesta, tämä teos oli todellakin lukemisen arvoinen kaikkine kiemuroineen. Jotenkin rosoinen ja inhimillinen.

Helmet-lukuhaaste 2021: Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen (tutkimusmatkailija)

Kolmoishaaste: Fazal kysyy nytkin vähän väliä, olenko ok - olen olen olen, en vain ole niin kauheasti kailottavaa tyyppiä. / --- tunnetta siitä kuin olisi myrkytetty (check check check). / Raks raks raks. / -- synnytys, plop, vauva kuoli, voi, voi, kävipä hullusti, uusi pulla uuniin vaan, plop, plop, plop. /

Toivelistalukemista, ole hyvä!

Kiitos! :)

Mun mieleen tämä ei ollut. Monia kiinnostavia tarinoita ja näkökulmia kirjassa oli, mutta siltikin kirja oli mun mielestä aika tylsähkö.

-Varattu jo seuraavalle lukijalle.-

Lukuiloa! :)

Kiitos toivelistahipasta ja -kirjasta himskatti :)! Ihana korttikin löytyi kirjan välistä, kiitos myös siitä ja joulun odotuksen toivotuksista. Eikä ole liian aikaista, minä olen joulu-ihminen! Samaa myös sinulle ja toivottavasti nähdään pian myös livenä!

Kirja oli ihan hyvä ja helposti luettava. Eniten pidin tutkimusmatkailijanaisista kertovasta osuudesta. Ei voi kuin jälleen kerran ihailla naisten sitkeyttä ja rohkeutta omien tavoitteiden saavuttamiseksi riippumatta siitä, missä ajassa he ovat eläneet.

Tarjolle illan bc-miittiin!

Kiitos kirjasta ja miitistä.