Takakannesta: ”Minä olen ruvennut kirjoittamaan, jotta en olisi yksin.” Sinisessä muistikirjassa on rakastetun kirjailijan päiväkirjamerkintöjä kahdenkymmenen vuoden ajalta, aamun ensimmäisiä ja niitä, jotka valvottavat öisin. Muistikirjan sivut ovat täynnä kaipuuta ja toivoa, ajatuksia vanhenemisesta ja vanhemmuudesta, olemassaolon ihmeitä, iloja, suruja, sudenkorentoja.

Tästä muistikirjasta tuli jotenkin mieleen isäni (usein) kertoma tarina omasta ukistaan. Isoisoisä, joka sen ajan tapaan asui samassa taloudessa kuin nuorempi polvi, oli monesti esimerkiksi saunan jälkeen todennut ”sitä ei nuorena tiedä miten lysti on vanhana”. Isäni oli pienenä poikana tietenkin ottanut sanonnan kirjaimellisesti ja miettinyt, että mikäköhän se vanhana on niin lystiä. Aika on kuulemma opettanut...

Kirjan takakannessa on todettu, että päiväkirjamerkintöjä on kahdenkymmenen vuoden ajalta. Käytännössä kuitenkin suurin osa merkinnöistä on vuosilta 2002-2003, muiden vuosien merkinnät kattavat vain muutaman sivun lopusta.

Toivelistakirja matkaa seuraavalle lukijalle. Hyviä lukuhetkiä!

Olipa kiva löytää mökkipostilootastamme toivekirjani. Kesälukeminen alkoikin olla vähissä ja Eeva Kilven kirjat ovat lähellä sydäntäni! Kiitos soozreader!

Tämä monia ajatuksia herättävä pikku kirja jatkaa matkaansa toivelistakirjana Toukokuulle.
Meditatiivisia lukuhetkiä!

Oi kiitos, onpa ihana tämä kirja ihan esineenä, kevyt ja käteensopiva. Kiitos kirjan kierrätyksestä!