Löytö Kurun kirjaston poistomyynnistä.

Kovakantinen kirja, Tammi 2004, 208 sivua.

Takakannesta:

"Tunsin omituista riemua tuosta kaikesta: tavasta olla ja elää, liikkua ja majoittua. Se oli minun maailmani. Pienet rakoset, joihin mahtui sopivasti tällainen ihminen.

Kun Natalia matkaa lomailemaan Scillysaarille, hänellä on mukanaan vain kaikkein välttämättömin. Hän on tottunut elämään niin vaatimattomasti, että telttakin tuntuu ylellisyydeltä. Piirroksillaan itsensä elättävän naisen matkakertomus lomittuu terävillä muistumilla eletystä. Suvaitsemattoman perheen lapsesta on kasvanut nainen, jonka on vaikea haluta itselleen mitään. Matkalla Natalia päättää opetella elämään itselleen. Saarilla patikoidessaan Natalia tutustuu ylimieliseen pariskuntaan. Hän alkaa piirtää riitelevän pariskunnan, Dorothyn ja Trevorin, matkaa ja kuvitella heidän elämäänsä. Kun Dorothy ripustautuu ongelmineen Nataliaan, ei Natalialla ole muuta mahdollisuutta kuin piirtää naisen tragikoominen elämä sarjaksi häpeällisiä sattumuksia.

Pieni elintila kertoo naisesta, joka vaatii olosuhteilta vähän. Hänellä on piirustusvälineensä, ja lahjoista paras: kyky kuvitella. Maarit Verronen kirjoittaa tuoreesti ja tarkkanäköisesti ihmisen elämän perusasioista: miten vähän me tarvitsemme tullaksemme toimeen, ja kuinka paljon ollaksemme onnellisia."

Olen lukenut aiemmin vain kaksi Verrosen kirjaa, Matka Albaniaan vuonna 2011 ja novellikokoelma Löytöretkeilijä ja muita eksyneitä vuonna 2008.
Pieni elintila muistutti tuota matkakertomusta siltä osin, että fiktiivinen päähenkilö Natalia oli myös vahva ja peloton itsenäinen naisreissaaja, kuten Verronen itse Albaniassa vuonna 1995. Pidin Nataliasta ja hänen itsetuntemuksestaan sekä rohkeudestaan. Natalia ottaa tyynesti oman paikkansa maailmassa. Scillynsaarten kuvauksista nautin ja olisin mielelläni lukenut niitä vieläkin enemmän. Kun sain kirjan luetuksi, kävin myös vähän katselemassa saarten karttoja ja kuvia netistä tulevaa matkahaaveilua varten.

Hippa-kirja siirtyy Tyrnimarjalle Helsingin miitissä. Värikästä syksyä!

Kiitos toivekirjasta Bookgeo ja mukavasta miittiseurasta!

No olipas erikoinen tarina, en oikein tiedä mitä tästä osaisi kirjoittaa. Minusta kirjan takakansiteksti on aivan ristiriidassa sisällön kanssa. Tai sitten minulta jäi jotain aivan oleellista ymmärtämättä. Päinvastoin kuin kansiteksti väittää, minusta Natalia ei suinkaan tyytynyt vähään vaan hän halusi aivan kaiken. Natalia on härski muija, joka ilkeilee ja juonii selän takana ja käyttää säälimättä hyväkseen muita.
Outo juttu kaiken kaikkiaan, mutta outoushan lienee Verrosen tavaramerkki.

Hippa Mmunster!

Kiitos toivelistakirjasta ja ihanasta kortista!