Olen aina tuntenut yhteenkuuluvuutta Helinän Siikalan ajatusten ja runojen kanssa. Metsässä kulkijan päiväkirja on nyt luettavana toisen kerran, sillä itse hänen laillaan tulen olemaan reilun viikon yksin metsässä, saaressa pienessä eräkämpässämme ilman lähinaapureita tämä kirja yhtenä seuralaisistani. Elokuun pimeinä iltoina varmaan samanlaiset pienet pelontunteetkin voivat olla voitettavina minulla kuin kirjailija-lääkärillä talven pimeydessä. Luonto on hänelle samoin kuin itselleni tärkeä, varsinkin nyt tänä outona aikana kun ihmiskontaktit ovat minimissään!

PS. Yhdeksäs yksinolon päivä minulla alkamassa ja olen nauttinut sekä yksinäisyydestä että hyvistä kirjoista mustikoiden poiminnan lomassa.
"Kävelen ihan uuden polun metsän läpi ja osuin jyrkälle kalliorinteelle, joka oli tehty suurista nelikulmaisista kivilohkareista -selvääkin selvemmin maahisten tai kääpiäisten hallitsijain palatsi." Näiden metsänhaltijoiden kanssa minäkin seurustelen ihmiskontaktien puuttuessa täällä jylhien mäntyjen katveessa.

Olen ikuisesti kiitollinen Helinä Siikalalle ajatuksellisesta avusta, jonka sain kipuillessani aikoinaan pienen poikamme vaikean ihottuman kanssa.

Tämän kirjan päättävässä pitkässä runoelmassa hän pohtii laajasti maailmaa, ihmistä ja elämää.
"ja lapsella on tulevaisuus, omansa, itsensä kokoinen, juuri hänen mitoillaan, hänen unensa ilmaus ja
toteutuminen, jokaisella lapsella edessään, mutta heti, odottamassa,
seikkailu, huimapäisimmille monien vaarojen takaa..."

Viisaat ajatukset vapautuvat laajennetusta lääketieteestä kiinnostuneen luonnonystävän luettaviksi.
Lukuiloa!