Kirjan kannesta:
"Mia Kankimäki jättää 38-vuotiaana päivätyönsä kustantamossa ja lähtee jäljittämään Heian-kaudella elänyttä japanilaista hovinaista ja kirjailijaa Sei Shonagonia. Hän ei tunne ketään Kiotossa eikä osaa japania, mutta hän on lukenut englanniksi Sein Tyynynaluskirjan ja tuntee löytäneensä sielunsisaren: modernin naisen, jonka havainnot elämästä voisivat olla Virginia Woolfin.
Uusi elämä imaisee matkaajan nopeasti mukaansa. Hän huumantuu temppeleistä, kirsikankukista, Kamo-joen itkupajuista, zen-meditaatiosta, teehuoneista, baarireussuista uusien ystävien kanssa. Ja havahtuu huomamaaan, mitä elämältään haluaa.
Kirjoittavan tutkimusmatkailijan kokemuksista syntyy kirja, joka hurmaa ja viettelee mukaansa. "

Odotukseni tämän kirjan suhteen olivat hyvin korkealla. Kirjan ensimmäinen sivu oli kuin suora lainaus omasta elämästä ja alkuun kirja tempaisikin oitis mukaansa lupaavalta kuulostavaan seikkailuun. Mutta, kirjan puoleen väliin päästyäni olin jo valmis lopettamaan lukemisen kesken. Kankimäki itse kertoo kirjassa, ettei hänellä ollut tutkimuksen tekoon mitään kovin tarkkaa suunnitelmaa ja se valitettavasti näkyy, sillä kirjasta tuntuu puuttuvan selkeä punainen lanka.
Kirja on saanut todella hyviä arvosteluja ja ehkä jo hieman kulttimaineenkin, joten ilmeisesti moni muu on kirjasta pitänyt. Minun juttuni se ei, harmi kyllä, kuitenkaan ollut. 

Osallistun tällä kirjalla Delennann kolmoishaasteeseen (s.55 cooking, cooking, cooking) 

Onneksi olkoon, olet löytänyt kiertävän kirjan!
Hyviä lukuhetkiä!

Kirja olisi voinut saapua sellaiseen hetkeet että ehtisi ajatellakaan lukemista. Siksi eteenpäin.

Löysin juuri postilaatikosta. Aloitan lukemisen lähiaikoina.

Tämä kirja ei ollu minuun makuuni.