Sofia on 18-vuotias ja lähdössä pois kotoa, Kanadaan opiskelemaan ja etsimään synteettisestä biologiasta ratkaisua planeetan ongelmiin. Saara on hänen soitonopettaja-äitinsä, ja kun hyvästien aika lähestyy, on aika käydä läpi mielessään kuluneet vuodet ja miltä maailma näyttää, kun tytön huone jää tyhjäksi.

Neljä vuotta sitten oltiin meilläkin siinä tilanteessa, että tytön huone jäi tyhjäksi, kun tyttö pääsi ylioppilaaksi ja lähti au pairiksi ulkomaille. Tämän kirjan lähtökohta siis puhutteli kovasti. Paljon oli tuttuja tuntemuksia niin tytön kuin äidin oman itsen suhteen. Miten oli onnistunut kasvatuksessa, mitä oman nuoruuden asioita ei soisi lapsen kokevan. " Miksi ihminen ei anna toisen olla sellainen kuin on ja kasvaa sellaiseksi kuin on kasvaakseen, Saara ihmetteli nyt, tyttären lähtöpäivänä. Miksi ihminen ei osaa kunnioittaa toista, hyväksyä sitä, että toinen on aina toinen, erilainen kuin äitinsä. Miksi pari pientä hammastahnaläiskää onnistuivat ärsyttämään minua joskus kun olin väsynyt niin paljon, että ragesin, kuten Sofia sanoi vuosi pari sitten? Saan taatusti vielä monta kertaa kaivata lapseni hampaidenpesurituaalia, joka ei ikinä pysynyt sille määritellyssä paikassa..." Tämän tyyppiset asiat ovat joskus mietityttäneet- ja turhaa rageilua on koettanut välttääkin- aina siinä onnistumatta.

"Mikä olisi uuden tilan käyttötarkoitus? … Kalustaisinko huoneesta kuntosalin niin kuin olen koko viime syksyn ja alkutalven ajatellut?... " Lasten lähdettyä kotoa, äiti (ja isä) joutuvat miettimään uusiksi roolejaan, tekemisiään, olemisiaan. Joo, tutulta kuulostaa.

"Eikö kannattaisi hoitaa pakkaushommat loppuun ? Saara huuteli Sofialle keittiöön. Siellä se vain istui ja näpräsi kännykkää ilman kiirettä mihinkään." Juu, tätä nuorten huolettomuutta joskus ihan kadehtii.

Välillä kirjan äidin huoli kyllä tuntui aika puuduttavaltakin... Kyllähän lasten nyt vain kuuluu lähteä pois pesästään. Ja loppupuolella kirjan äiti toteaakin: "Sofia on viisas nuori aikuinen, Saara ilahtui, viisaampi kuin minä olen koskaan ollut. " Aika lailla kolahti tämä ajatus. Myös sivun 243 elämänohjeet, joita Saara tytölle lateli- niin tuttua. Lopuksi vielä yksi asia: pidin kirjan päähenkilöiden nimiin liittyvästä symboliikasta sekä musiikin tärkeyden korostamisesta. Hyvä kirja!

Luin kirjan Runoilijan talossa jokin aika sitten, ja sen myötä kiinnostus Sinervon tuotantoon lisääntyi. Kirja ja sen aihe vaikuttaa kiinnostavalta, siis kiitos!

Hieno, pohdiskeleva kirja - minua kosketti yhtä lailla lapsen lähtö ja itsenäistyminen, kuin myös vanhenevan naisen (vaikka ei Saara ollut vielä vanha!) mietinnät omasta tulevaisuudestaan.

Hyviä lukuhetkiä!