(orig. Sue Barton, Visiting Nurse, suom. Helena Anha)

Takakannesta:

"Helena on juuri valmistunut sairaanhoitajaksi ja aloittaa työnsä New Yorkin köyhälistökortteleissa. Yhdessä parhaimman ystävänsä Kitin kanssa hän ryhtyy reippaasti vaikeaan ja monipuoliseen työhönsä. Näillä tytöille sattuu myös paljon hauskaa, ja elämä "kummitustalossa" tuo kyllä riittämiin väriä ja jännitystä. Tällä kertaa nuori lääkäri Bill saa odottaa Helenaa, sillä tämä haluaa oppia ammattinsa mahdollisimman hyvin."

Teininä tuli luettua nämä Helena-kirjat, ja näin aikuisena lukukokemus oli kyllä varsin erilainen. Nyt kiinnittää paljon enemmän huomiota ajankuvaan ja kielenkäyttöön. Kirja on kirjoitettu 1938, jolloin miesten ja naisten roolit olivat kovin erilaiset. Mennessään naimisiin tytöt jättivät työnsä ja jäivät kotiin hoitamaan miestä ja perhettä. Ensin tytöt opiskelevat ammattiin ja kun vihdoin pari vuotta työssä oltuaan ovat oppineet jotain käytännössä, kaikki heitetään tavallaan hukkaan. Jos taas halusi edetä urallaan, naimisiinmeno ja lapset oli useimmiten unohdettava. Hyväosainen valkoinen nainen lähtee tässä osassa auttamaan kaupungin huono-osaisia. Tapa kuvata slummissa asuvia siirtolaisia oli hivenen alentuva; kovasti kehuttiin, miten hyvin he hoitivat lapsensa ja miten yllättävän siistejä heidän kotinsa olivat. Nykylukijan silmissä Helenan siirtyminen hoitamaan mustien asuttamaa aluetta oli vielä askel huonompaan suuntaan, kuten arvata saattaa. N-sanaa käytettiin, ja vaikka sitä käytettiin varsin neutraalissa sävyssä, kyllä se vaan särähti korvaan. Tarina itsessään oli hyvin ennalta-arvattava, jonka lukaisi nopeasti. Tämäkin kuuluu siihen sarjaan nuorten kirjoja, jossa päähenkilön nimi on haluttu suomentaa. Ehkä se oli tapana aikaisemmin, kun ajateltiin että Helena on helpompi suomalaisten lausua kuin Sue.

Kirja jatkoi matkaansa seuraavalle lukijalle.

Kiitos kirjasta. Mukava yllätys. Olen lukenut Helena-sarjaa ala-koulu tai yläaste ikäisenä, muistin kannesta. Saa nähdä miltä kirjan lukeminen nyt tuntuu?